perjantai 13. maaliskuuta 2020

Miksi en myynyt kaikkia osakkeitani?

Moni sijoittaja surkuttelee kurssilaskua ja ajattelee miksei tullut myyneksi kaikkia, tai edes osaa, osakkeitaan hyvän sään aikana. Olen ajatellut samoin. Jos olisin myynyt osakesijoitukseni, voisin nyt ostaa osakkeet hiljalleen halvemmalla takaisin. Osa sijoituksista vapautuneista rahoista kannattaisi pitää käteisenä, koska riskinä on, että osakkeet jatkavat laskuaan vielä pitkään ja yhtiöt voivat alkaa leikata osinkojaan tulosnäkymien heiketessä.

Tunnelmat ovatkin monilta osin samanlaiset kuin vuonna 2007, jolloin aloitin osakesijoittamisen. Sijoittajat ovat paniikissa ja tavaraa alkaa olla alennusmyynnissä. Shokki markkoinoille on kuitenkin tällä kertaa tullut rahoitusmarkkinoiden ulkopuolelta. Koronaviruksen aiheuttamat haitat taloudelle ja yritysten liiketoiminnoille voivat käynnistää vielä vakavia ongelmia rahoitusmarkkinoilla yritysten konkurssien, investointien lamaantumisten, kuluttajien varovaisuuden, tavaran saatavuuden tai vaikkapa rahoituksen niukkuuden kautta. Ongelmat voivat alkaa kertautua.

Kun koronavirus tuli ilmi Kiinassa ja alkoi hiljalleen levitä, osakemarkkinat eivät siihen reagoineet juuri millään tavalla. Vasta joidenkin viikkojen kuluttua viruksen ensihavainnoista alkoi raju ja nopea kurssilasku.  Osakkeet olisi kannattanut siis myydä noin kuukausi sitten helmikuun puolivälissä. Kuukautta myöhemmin maaliskuun puolivälissä osakekurssit rikkovat laskuennätyksiä vuosikymmeniin. Yhdysvalloissa kaupankäynti keskeytettiin useana päivänä pörssin laskettua yli seitsemän prosenttia.

Tämä hetki onkin hyvä tallentaa muistiin. Miksi en myynyt kaikia osakkeitani?
  • Ensialkuun ajattelin, että virus saadaan hallintaan kuten aikaisemmin puhjenneet epidemiat.
  • Pian ajattelin, että osakemarkkinoiden reaktio on ylilyönti: virus kulkee läpi väestön, kuolleisuus on hieman flunssaa korkeampi, elämä maapallolla kuitenkin jatkuu ja talous elpyy.
  • Yksi huono selitys passiivisuudelleni oli kiireinen työjakso. En ehtinyt perehtyä asiaan huolellisesti. Osakesalkun laskun edestä olisin voinut pitää vaikkapa vuoden palkatonta vapaata työstä. Toisaalta, vaikka minulla olisi ollut enemmän aikaa en välttämättä olisi tehnyt riittävästi omaa ajatustyötä tai päätöstä osakkeiden osittaisesta tai täydellisestä myynnistä. 
  • Minulla oli merkittävä määrä käteistä sijoittamatta. En halunnut lisätä heikkotuottoisten käteistalletusten määrää. Osakemarkkinoilla on kannattanut olla mukana ja olin ainakin osittain ajatuksissani varautunut osakemarkkinoiden laskuun kerryttämällä mittavan käteiskassan.
  • Olen ollut viimeisen 12 vuoden ajan osakkeiden netto-ostaja. Halvemmat osakkeet ovat hyvä asia sijoittajalle, joka sijoittaa säästöjään osakkeisiin. Näin äkkijyrkän laskun ensin hyvänä tilaisuutena ostaa osakkeita. 
  • Myin melko pian laskun käynnistyttyä sijoituksia, jotka olin listannut jo aiemmin myyntikohteiksi. Uskoin näiden myyntien olevan riittävä toimi reaktioksi osakekurssien laskuun ja ostaakseni muita halventuneita osakkeita salkkuuni.
  • Kuten sanonta kuuluu, jos aikoo panikoida, kannattaa panikoida nopeasti. Todennäköisesti myyn joitakin sijoituksiani mahdollisessa korjausliikkeessä ylöspäin.
  • Osinkotulot ovat tärkeä osa tavoitettani elää sijoitustulojeni varassa. Jos en omista osakkeita, en saa osinkotuloja. Osakkeiden myynti korkeammalla hinnalla ja ostaminen halvemmalla olisi toki voinut lisätä osinkotuloja.
  • Huipulla myyminen ja pohjalta ostaminen on lopulta myytti, jonka toteuttamisessa vain aniharva onnistuu. Tällä kertaa onnistuin oikeastaan myymään vain osan Nesteen osakkeista huipulla. Olisi pitänyt yrittää myydä useampi osake huipulla.
Jälkikäteen katsottuna osakkeet olisi kannattanut myydä nopeasti markkinoiden kriisiytyessä. Yli vuosikymmenen nousumarkkinan jälkeen alkaa olla jo odotettavaa, että häntäriski toteutuu ja markkinoilta viedään matto alta jollain täysin odottamattomalla. Jälkiviisas on helppo olla. Koen kuitenkin epäonnistuneeni sijoittajana. Suunnitelmani on tulla toimeen sijoitusteni tuotoilla ja olla sijoittaja. Taitavan sijoittajan tulisi hyötyä osakkeiden hintavaihteluista ostamalla ja myymällä. Mitä pidempään olen toiminut osakemarkkinoilla, sitä vähemmän uskon osta ja pidä strategiaan.

Osakekurssien laskettua sosiaalisessa mediassa monet ovatkin irvailleet, että taloudellisesta riippumattomuudesta haaveilevien päämäärä siirtyy vuosia kauemmaksi. Omat ajatukseni eivät ole merkittävästi muuttuneet osakkeiden hintakehityksen vuoksi. Olen tehnyt omille sijoitustuotoilleni stressitestin, jossa oletan, että osinkotuloni pienentyä 30 prosenttia. Jos koronaviruskriisi eskaloituu todella pahaksi, voi osingot toki laskea enemmänkin. Nyt on tärkeä laatia suunnitelmia, kuinka toimin laskumarkkinoilla hyötyen alemmista hinnoista, varmistamalla kohtuullisen osinkotuoton sijoituksista ja säilyttäen kuitenkin mahdollisuuden hyötyä todennäköisesti vielä laskevista osakekursseista.

Kiitos lukemisesta! Tätä kirjoitusta lukiessa saatat rikkoa miljoonan katselun rajan tässä blogissa, jonka uusimman kirjoituksen asetin julkaisuun taikauskoa uhmaten 13.3. klo 13:13.

***
Kohta on aika aloittaa osakesijoittaminen. Valmistaudu ja lue Vaurastumisen välineet.

1 kommentti:

  1. Investor Without A Cause15.3.20

    Oletettavasti et myynyt, koska ajoittaminen on tuuripeliä ja poistuminen osakemarkkinoilta kokonaan olisi vaihtoehtoiskustannusten kannalta melkoinen riski? Koska jos myisit kaiken (ja realisoisit samalla verot), mutta nousu jatkuisikin, niin sekös sitten harmittaisi? Ja nousuahan oli jatkunut jo yli vuosikymmenen, joten vastaavat ratkaisut olisivat aiemmin olleet virheellisiä. Toki olisit voinut laatia asteittasen myyntiohjelman ja vähentää osakkeiden osuutta vähitellen kurssien noustessa, mutta minne muualle sitten olisit sijoittanut ne rahat? Minä en ainakaan kovin suuresti uskaltaisi lähteä spekuloimaan nollakorkoisilla valtionlainoilla yhä uusia koronlaskuja odottaen. Vaikka hyvin se näkyy toistaiseksi toimineen...

    VastaaPoista