perjantai 20. maaliskuuta 2020

Unleash the cash - osa 1

Jyrkkä kurssilasku yllätti minut jatkuvalta tuntuneesta kurssinoususta ja osinkotulosta nautiskelemasta. Lähdin maaliskuun alussa turhan voimakkaasti ja vauhdilla mukaan korjausliikkeeseen. Ostin silloin osakkeita, jotka ovat jatkaneet voimakasta laskuaan viimeisen parin viikon aikana. Rahoitin nämä ostot myymällä muutamia heikkolaatuisia osakkeita. Nämä toimet olivat liian pieniä reaktioita koronaviruksen aiheuttamaan paniikkiin. Kun en onnistunut myymään osakkeita hyvän sään aikana, mitä aion tehdä nyt?

Markkinalaskua ja muita tarkoituksia varten minulla on runsaasti käteisreserviä. Lopetin onnekseni pääoman lisäykset osinkosalkkuuni viime vuoden puolivälissä ja muita säästöjä olen myös enimmäkseen laittanut talletustilille. Olen pitkään yrittänyt vältellä ylihintaisten osakkeiden ostamista, vaikka en siinä nyt lukuisia punaisia rivejä katsellessa ole täysin onnistunut. Nyt käteisreserville alkaa siis olla käyttöä. Uskon, että jonain päivänä ihmiskunta on selättänyt viruksen tai sopeutunut siihen.

Sunnitelmani pääpiirteissään:
  • Osinkosalkku Nordnetissa (pääsalkku).
    • Jatkan jälleen talletuksia osakesalkkuuni 1000 eurolla kuukaudessa. 
    • Minulla on salkussa käteistä noin 10 000 eurolla. 
    • Minulla on talletustilillä 12 000 euroa pyhitettynä sijoitettavaksi osakkeisiin.
    • Oletan saavani osinkoja vuoden 2020 aikana noin 7000 euroa, ellei hyvin moni salkkuyhtiöni pysäytä osingonmaksua.
    • Voin siis sijoittaa tämän vuoden aikana tilanteen salliessa tai sen vaatiessa yli 4000 euroa kuukaudessa käteisvaroistani. Todennäköisesti mitoitan osto-ohjelman kestämään pitkälle ensi vuoden puolelle saakka, jolloin tulen kuukausittain sijoittamaan 2000-3000 euroa.
    • Ensimmäinen toimenpide: Laadin listan ensi alkuun kymmenestä osakkeesta, joihin sijoitan 800-1000 euroa kerralla muutaman seuraavan kuukauden aikana. Nämä yhtiöt ovat pääasiassa Helsingin ja Tukholman pörssistä, yksi sijoitus amerikkalaiseen yhtiöön.
    • Osto-ohjelman vauhtia, tehoa ja jatkumista ylipäätään harkitsen tilanteen kehittyessä ja muuttuessa.
  • Osinkosalkku Nordeassa.
    • Avasin tämän salkun Nordnetin osakesalkkuni rinnalle vuonna 2018. 
    • Olen tehnyt salkkussa sijoituksia suureksi osaksi kiinteistöalan yhtiöihin, koska en ole halunnut lisätätä asuntosijoituksia. Salkku on noin 15 000 euron kokoinen.
    • Aion tehdä kurssilaskun jatkuessa sijoituksia pääasiassa olemassa oleviin sijoituksiin 200-300 euron kuukausitahtia hyödyntäen Nordean kohtuullista kaupankäyntipalkkiota pienille sijoituksille.
    • Tässä salkussa on yhtiöitä Suomesta, Ruotsista ja Yhdysvalloista.
  • Osinkosalkku Degirossa.
    • Avasin tämän salkun vuonna 2016 osuudella perinnöstäni. En laske salkkua tässä blogissa käsittelemääni tai seuraamaani varallisuuteen.
    • Lisään salkkuun käteisvaroistani pääomaa seuraavan 12 kuukauden aikana 1000 euroa kuukaudessa.
    • Osinkoja saan noin 1500 eurolla tämän vuoden aikana. Osinkoja hyödyntäen pyrin tekemään reilummin ostoja otollisimmassa kohtaa, vaikka se tuskin täydellisesti onnistuu. En kalasta, mutta harrastan pohjaongintaa.
    • Teen yhden osakesijoituksen 200 eurolla viikossa eli yhteensä noin 1000 eurolla kuukaudessa Degiron edullisten kaupankäyntipalkkioita hyödyntäen.
    • Sijoitukset kohdistuvat täysin amerikkalaisiin yhtiöihin.
Tämä on suunnitelmani runko. Se on harkinnanvarainen ja saattaa muuttua uutisten ja markkinoiden tunnelman mukaan. Mitä synkempi tunnelma sitä enemmän koetan ostaa. Koska en osaa arvioida missä markkinoiden pohja on ja koska sieltä lähdetään palautumaan, ajoitan osakeostot 12-18 kuukauden ajalle. Siihen riittää käteisreservini. Jos huonot ajat pitkittyvät, minulla on käytössä luottolimiitti Nordnetissa ja voin käyttää Nordeassa olevien lainojen lyhennysjoustoa. Lisäksi aion lunastaa tiettyjä vaihtoehtoisia sijoituksia siirtääkseni varat osakemarkkinoille. Seuraavaksi on tehtävä enemmän analyysiä sijoituskohteista, ajoituksesta ja tavoitehinnoista.

***
Nyt alkaa olla hyvä aika aloittaa osakesijoittaminen. Lue Vaurastumisen välineet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti