perjantai 24. helmikuuta 2017

Katsaus vaihtoehtoisiin sijoituksiini

Kokonaisvarallisuudestani noin 11 % eli hieman yli 30 000 euroa on sijoitettuna kohteisiin, joita kutsun vaihtoehtoisiksi sijoituksiksi. Niillä tarkoitan sijoituksia tyypillisten osake- tai kiinteistömarkkinoiden ulkopuolelle. Koska osakemarkkinoiden hintakehitys on epävakaata, vaihtoehtoisilla sijoituksilla pyrin tuomaan vakautta tuottoihin ja arvonkehitykseen.

Olen sijoittanut suoraan vertaislainaukseen, vertaislainausta harjoittaviin yhtiöihin, yritysluottoihin, S-ryhmän osuuksiin sekä erääseen kiinteistörahastoon. Miten näillä sijoituksilla on mennyt?

Fixura

Fixuran lähettämän joulutervehdyksen mukaan sijoittajien saama keskituotto vuonna 2016 oli 12,5 %. Henkilökohtaisesti olen vuosittain nostanut sijoittamiani rahoja ulos Fixuran palvelusta. Vuonna 2012 sijoittamastani 1200 eurosta olen nostanut 760 euroa. Alla olevassa kuvassa näkyy jäljellä olevien lainojen tila. Käytännössä suuri osa lainoista, joihin Fixuran kautta sijoitin, ovat päätyneet perinnän kautta ulosottoon. Valitettavasti yksityissijoittaja ei voi vähentää luottotappioita sijoitustuotoista. Olenko ollut vain epäonninen vai kehno valitsemaan sijoituskohteita?


Vertaislainausta harjoittavat yhtiöt

Selkeästi suurin (20 000 €) vaihtoehtoisten sijoitusteni kokonaisuus on sijoitukset vertaislainausta harjoittaviin yhtiöihin. Olen sijoittanut niin tuottoa.fi, korkeatuottoinen.fi ja topfinance.fi palvelujen kautta niiden taustalla olevien yhtiöiden osakkeisiin. Yhtiöt maksavat sijoituksilleni 7-10 % suuruista osinkoa.

Kaikki kolme palvelua ovat laskeneet uusille sijoituksille maksamaansa tuottoa alkuperäisestä kymmenestä tai kahdeksasta prosentista seitsemään. Yhtiöiden liikevaihdot ja tulokset ovat kasvaneet voimakkaasti. Yhtiöt ovat saaneet merkittävän määrän pääomia sijoituksista sekä varmastikin saaneet ulottuvilleen edullisempia rahoituslähteitä. Osingot ovat kuitenkin tulleet kuukausittain tililleni ja suunnitelmanani on pitää sijoitukset kunnes houkuttelevimpia kohteita tulee kohdalle.

Yritysluotot

Sijoitin yritysluottoihin Fundu-palvelun kautta ensimmäisen kerran aivan vuoden 2015 lopussa. Aluksi sijoitukseni kohdistuivat kertalyhenteisiin lainoihin, mutta sittemmin kuukausilyhenteisiä lainoja on ollut kattavammin tarjolla ja olenkin pyrkinyt keskittymään niihin tai laina-ajalta lyhyisiin siltalainoihin.

Toistaiseksi suurinta osaa luotoista on lyhennetty aikataulussaan. Valitettavasti alkuvaiheessa kertalyhenteisiin luottoihin tekemääni, kaksi suurinta sijoitusta, ovat takaisinmaksussaan yli kuukauden myöhässä. Muutoin, pienenä pankkiirina toimiminen on mielenkiintoista. Lainanlyhennyksinä palautuva pääoma mahdollistaa uudet sijoitukset yhtiöihin, joiden liikeidea, talous ja rahoitustarve ovat sijoituksen väärti.

S-ryhmän osuudet

Vaihtoehtoisiin sijoituksiini luen myös S-ryhmän osuusliikkeiden jäsenyydet. Olen sijoittanut neljääntoista osuuskaupan jäsenyyteen. Oman kirjanpitoni mukaan kaikki niistä eivät maksaneet osuuspääoman korkoa viime vuonna, joten tänä kesänä on hyvä käydä ne lävitse ja mahdollisesti päättää jäsenyys niissä osuusliikkeissä, jotka ovat päättäneet koronmaksun. Jäsenyydet ovat kuitenkin olleet tuoton ja riskitason yhdistelmältään houkutteleva pieni sijoitus.

***
Seuraa Tarinaa vaurastumisesta Facebookissa.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Haluan käydä sadassa eri maassa

Vuoden alun ensimmäisissä merkinnöissä olen katsonut vankasti menneeseen vuoteen kartoittamalla vaurastumisen kehitystä ja osakesalkun kehitystä. Olen pohtinut paljon myös tulevaisuutta niin tämän blogin, sijoittamisen kuin elämänkin osalta. Sijoittamisessa aion jatkaa valitsemani strategian viitoittamalla tiellä. On kuitenkin aika asettaa entistä suurempia haasteita muilla elämän osa-alueilla, sijoittamisen ja työn rinnalle.

Yksi harrastuksistani on aina ollut matkustaminen. Sen kohdalla en ole juuri säästellyt, tosin en ole myöskään matkustanut äveriäästi: majoittuen edullisesti ja metsästäen lentotarjouksia. Kaipaan aina tien päälle. Matkustaminen on rentoutumisen tapa, joka johdattaa ajatukset muualle. Matkustaessa oppii, kokee ja näkee asioita, joihin ei kotisohvalta ulotu.

Olen laatinut itselleni listaa asioista, jotka haluan tehdä tai saavuttaa tässä elämässä (bucket list). Yksi suuremmista asettamistani tavoitteista on käydä 100 eri maassa, lähes kahdestasadasta maailman valtiosta. Kuten säästämisessä ja sijoittamisessa, on tiedettävä mistä lähtee liikkeelle. Niinpä laadinkin listan maista, joissa olen jo vieraillut:
  1. Suomi
  2. Ruotsi
  3. Norja
  4. Tanska
  5. Venäjä
  6. Eesti
  7. Latvia
  8. Liettua
  9. Puola
  10. Tsekin tasavalta
  11. Saksa
  12. Itävalta
  13. Slovakia
  14. Slovenia
  15. Unkari
  16. Bulgaria
  17. Kroatia
  18. Italia
  19. Vatikaani
  20. Espanja
  21. Portugali
  22. Ranska
  23. Monaco
  24. Luxemburg
  25. Belgia
  26. Hollanti
  27. Yhdistynyt kuningaskunta
  28. Irlanti
  29. Marokko
  30. Sri Lanka
  31. Thaimaa
  32. Brasilia
  33. Yhdysvallat
  34. Malta
  35. Kreikka
  36. Turkki
  37. Sveitsi
  38. Ukraina
  39. Filippiinit 
  40. Moldova
  41. Georgia
  42. Armenia
  43. Valko-Venäjä (2019)
  44. Romania (2019)
  45. Serbia (2019)
  46. Kolumbia (2019)
  47. (Transnistria)
Vieraillakseni sadassa eri maassa minun on siis vielä käytävä 63:ssa eri maassa. Olen pääosin käynyt valtaosassa Euroopan maita, joten Helsingistä käsin listalle on entistä vaikeampi lisätä uusia maita. Seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana minun tulisi käydä kolmessa uudessa maassa joka vuosi. Kolmenkymmenen vuoden aikajänteellä tavoite tarkoittaa kahta uutta maata vuosittain. Palasiin pilkottuna tavoite ei jälleen kuulostakaan mahdottomalta.

Tätä kirjoittaessani löysin itseni pohtimasta, missä Euroopan maassa en ole vielä käynyt. Mieleeni tuli Ukraina ja sen jälkeen ajattelin seuraavaksi pääsiäistä. Kuinka ollakaan suora lento Kiovaan pääsiäisen ympärillä maksoi 230 euroa. Varasin liput. Varasin edullisen huoneistohotellin. Asettamani tavoite sai minut toimimaan välittömästi. Bucket listalleni olen erikseen listannut seuraavia maita tai alueita: Kuuba, Kolumbia, Dubai ja Kaukaasia sekä Balkan. Niitä sopii suunnitella kesälomakohteiksi.

Omassa matkustamisessani olen seurannut välillä vähän kitsaitakin tapoja. Lisäksi olen rahoittanut matkoja esimerkiksi vuokraamalla asuntoni kesäloman ajaksi. Priorisoimalla ja taloustietoisella matkustustyylillä kaukaisemmatkin matkakohteet on mahdollista yhdistää säästämiseen ja sijoittamiseen. Vaurastumisen välineet verkkokaupasta löydät nyt myös Rosita Juurisen kirjoittaman E-kirjan taloustietoisen matkustamisen tueksi. Myös Rositan blogista löytää paljon hyviä vinkkejä edullisempaan matkailuun.

lauantai 11. helmikuuta 2017

29 - Näin osinkotulot kasvavat

Sijoitusvihjeet ja -virheet


Koska tavoitteenani on luoda kasvava ja vakaa tulovirta osingoilla, ovat osinkotulot sijoitustoimintani tavoitteiden keskipisteessä. Osinkokauden lähestyessä on hyvä kerrata osinkosijoittamisen perusteita ja tuoda mukaan myös muutama uusi ajatus, joita on harvemmin käsitelty blogosfäärissä.

Osinkotuloni olivat vuonna 2016 400 euroa kuukaudessa. Vuonna 2017 yltänen 460-470 euron tuntumaan. Viisi eri komponenttia siivittävät osinkotulojeni kasvua:

1) Uusi pääoma

Osakesijoittamisen alkuvaiheessa uusi pääoma näyttelee luonnollisesti suurinta roolia osinkotulojen kasvattamisessa. Mikäli säästät osakesijoituksiin läpi vuoden 1000 euroa kuukaudessa ja saat sijoitukselle neljän prosentin osinkotuoton bruttona, kasvatat kuukausittaisia osinkotuloja kolmellakympillä.

Mitä pidempään ja vauhdikkaammin lisää uutta pääomaa osakesalkkuun, sitä pienemmäksi käy uuden pääoman merkitys osinkotulojen kasvattamisessa. Ajan myötä osinkotulot ja osingonjaon kasvu alkavat vaikuttaa osinkotulojen kasvuun voimakkaammin ja voimakkaammin.

Osingot valuuttalajeittain vuoden viimeisen päivän valuuttakurssein.

2) Osinkojen uudelleensijoittaminen

Osingot muodostavat jopa 50 prosenttia osakkeiden kokonaistuotosta tutkimuksesta ja tarkastelujaksosta riippuen. Osinkojen uudelleensijoittaminen on siis tärkeä komponentti vaurastumisen ja osinkotulojen kasvattamisessa. Mikäli haluaa vaurastumisen olevan kiihtyvää, osinkoja ei ole syytä laskea kulutettavissa oleviksi varoiksi vaan ohjata ne takaisin sijoitusstrategian mukaisiin yhtiöihin.

Tänä vuonna 2017 tähdätessäni noin 5500 euron osinkotuloihin, tarkoittaa se puolestaan seuraavana vuonna uudelleen sijoitettuna noin 160 euron osinkotulojen kasvua. Osinkojen uudelleensijoittaminen tuo hiljalleen salkkuuni hiljalleen puolet siitä määrästä lisäosinkoja kuin salkkuuni tallettama uusi pääoma.

3) Osingonjaon kasvu

Verrattuna amerikkalaisiin osingon kasvattajiin suomalaiset yhtiöt maksavat melko epätasaisesti osinkoa. Osingonmaksu vaihtelee markkinatilanteen, tuloksentekokyvyn ja siten osingonmaksukyvyn suhteen. Suomalaisista yhtiöistäkin on tänä päivänä löydettävissä vakaampia osingonkasvattajia. Omasta salkustani esimerkkejä ovat Fiskars, Tieto ja Huhtamäki. Esimerkiksi Cramo korotti osinkoaan vuodesta 2015 vuoteen 2016 kymmenellä sentillä, tämä tarkoitti 190 kappaleen omistuksellani 15 euron osinkotulojen kasvua nettona.

Amerikkalaisten sijoitusteni osingonjaon kasvu oli vain 40 dollaria vuonna 2016 suhteessa vuoteen 2015. Tähän lukuun olen laskenut vain ne omistukset, joihin en tehnyt lisäsijoituksia vuoden 2016 aikana, joten lukema on vain osittain suuntaa antava. Joka tapauksessa 40 dollarin kasvu vastaa 1000 dollarin uuden pääoman kasvattavaa vaikutusta.

4) Erikoistilanteet

Edellisen kolmen pääelementin lisäksi myös niin sanotut erikoistilanteet siivittävät osinkotulojen kasvua. Esimerkiksi Fiskars on jakanut useaan kertaan lisäosinkoa, joiden myötä osingot ovat kattaneet lähes koko hankintahintani noin viidessä vuodessa. Vuonna 2016 nuuskavalmistaja Swedish Match maksoi muhkean lisäosingon. Kokonaisuudessaan vuoden 2016 osinko kuittasi kahdeksasosan hankintahinnastani. Lisäosingot uudelleen sijoittamalla osingot jatkavat kasvuaan.

Erityisesti amerikkalaisten yritysten suosimat spin-offit, eli tilanteet joissa yritys irrottaa jonkin liiketoiminnon omaksi yhtiökseen, vapauttavat pääomaa uusiin sijoituksiin. Parhaimmassa tapauksessa alkuperäisen sijoituksen osingonmaksu säilyy ennallaan ja sijoittaja voi myydä irtaantuneen yhtiön osakkeet ja sijoittaa varat sijoitusstrategiansa mukaiseen kohteeseen. Tälläinen esimerkki omasta salkustani on Air Products, joka irrotti Versum Materialin omaksi yhtiökseen ja jatkoi vauhdikkaasti kasvavaa osingon maksuaan.

5) Osinkotulojen kasvattaminen osakkeita myymällä ja ostamalla

Ajoittain osakeomistuksen arvostus saattaa karata perustelemattomalle tasolle. Osinkosijoittajakin voi hyödyntää tällaisia tilanteita. Kuvitteellisessa tilanteessa sijoittaja ostaa 1000 kappaletta osaketta 2 € hintaan, yhteensä 2000 eurolla. Osakkeella on 3 % efektiivinen osinkotuotto, joten osinko on 44,7 € verojen jälkeen. Osakkeen kurssi nousee 40 % 2,8 euroon. Sijoittaja myy osakkeet ja saa verojen jälkeen 2560 € [=((2,8*100)-(800*0,3))].

Sijoittaja on löytänyt toisen sijoitusmahdollisuuden. Osake, joka antaa jälleen 2 € hinnalla 3 % osinkotuoton. Nyt sijoittaja kykenee ostamaan osaketta 1280 kappaletta. Näin euromääräiseksi osingoksi tulee 57,2 €. Luonnollisesti kaupankäyntikulut vähentävät tällaisten osakevaihtojen miellekkyyttä. Jos sijoittaja on vakuuttunut omistamansa yhtiön yliarvostuksesta, hän voi luoda arvoa myymällä osakkeet ennen kuin markkina alkaa hinnoitella osakkeen oikein.

***
Lue Osinkosijoittamisen perusteet -esitys ja rakenna omat lisäansiot - tai tee se helposti rakentamalla ETF-osinkosalkku.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Rakenna ETF-osinkosalkku

Kiireisen sijoittajan osinkosalkku


Pörssilistatut rahastot eli ETF:t ovat kasvattaneet voimakkaasti suosiotaan. Rakenna ETF-osinkosalkku -esitys kokoaa yhteen lähes vuoden mittaisen työni metsästäessäni sopivia ETF:iä, osinkotuloihin tähtäävää salkkua varten. Esitys antaa yleiskatsauksen ja perustiedot ETF:stä, esittelee kymmeniä eri ETF:iä ja kokoaa ne yhteen kiireisen sijoittajan osinkosalkuksi.

ETF:t ovat sopiva valinta niille, joilla ei ole osaamista, halua tai aikaa yksittäisten yhtiöiden ja osakkeiden tutkimiseksi. ETF:t tarjoavat laajan hajautuksen eri yhtiöihin alhaisin kustannuksin. Yhdistelemällä muutamia ETF:iä salkkuunsa sijoittaja voi luoda vakaan mutta tuottavan osinkosalkun, joka tilittää osinkoja vähintään neljästi vuodessa ellei kuukausittain.

Rakenna ETF-osinkosalkku

Julkaisussa esitellään niin osingon kasvattajiin, REIT-yhtiöihin kuin korkeaa osinkotuottoa maksaviin yhtiöihin sijoittavia ETF:iä. Lisäksi mukana ovat korko-ETF:t sekä vivutetut ETN:t, joilla sijoittaja voi maustaa salkkuaan erittäin korkealla osinkotuotolla.

Kiinteistöihin sijoittavat REIT-yhtiöt ja korkopaperit tuovat vastapainoa osakkeille. ETF:iin sijoittamalla on myös helppo lähteä kehittyville markkinoille, omistajaksi yhtiöihin, joihin on vaikea muuten sijoittaa. Julkaisu käsittelee luonnollisesti myös ETF- ja osinkosijoittamisen liittyvät riskit sekä varjopuolet - onko sinusta tuotonhakumatkalle?

Laita säästösi tuottamaan ja rakenna ETF:stä itsellesi osinkosalkku.

Esitys on hankittavissa edulliseen hintaan ja maksettavissa turvallisesti joko verkkopankkitunnuksilla tai luottokortilla. Saat linkin pdf-muotoiseen esitykseen sähköpostiisi ja voit lukea esityksen helposti vaikka älypuhelimellasi.

Rakenna ETF-osinkosalkku -esitys on saatavilla täältä.

***
Voit hankkia kaikki Tarina vaurastumisesta esitykset edulliseen yhteishintaan verkkokaupasta.

torstai 2. helmikuuta 2017

Rättifirmaa salkkuun

Sijoituspäiväkirja


Tammikuu 2017

Kuun alussa ostin salkkuuni ruotsalaisen Hennes&Mauritzin osakkeita. Sijoittajat olivat huolissaan yhtiön voimakkaista kasvupanostuksista ja kysyntätilanteen heikkenemisestä. Investoinnit kasvuun olivat painaneet kannattavuutta historialliselta tasoltaan. Yhtiön osakekurssi oli painunut vuoden 2016 aikana yli 300 kruunun tasolta 250 kruunuun. Tammikuun loppua kohti kurssi jatkoi laskuaan aina 235 kruunuun, jolloin ostin vielä toisen erän osakkeita myytyäni viimeisen erän Nordnetissa olleita rahastoja.

Millaisia olivat H&M:n investoinnit vuonna 2016? Verkkokauppa laajeni 11 uuteen maahan, fyysisiä kauppoja avattiin 425 kappaletta, eli reilusti yli yksi päivässä, ja H&M laajeni kolmeen vallan uuteen maahan. Oma sijoitusideani perustui siihen, että H&M:n voimakkaat kasvuinvestoinnit tulisivat pienenemään lähivuosien aikana, ja sen myötä yrityksen myynti ja kannattavuus tulisi kohenemaan. Sillä välin lähes 4 prosentin osinkotuotto takaisi kohtuullisen pohjatuoton.

Salkkuni on kieltämättä rönsyillyt voimakkaasti. Muoti- ja vaatealalta omistan jo kolmea eri yhtiötä: Coachia, VFC:tä sekä nyt Hennes&Mauritzia. Samassa järjestyksessä kulkee myös yhtiöiden markkinapositointi. Coach keskittyy luksus- ja designtuotteisiin, VFC lukuisiin ulkoilu- ja muotibrändeihin ja H&M puolestaan edullisen hintaluokan pukimiin. Sijoitukseni Coachiin oli vuonna 2014 ja on yhä luonteeltaan enemmän spekulatiivinen. Yhtiön liiketoiminta on osoittanut selviä piristymisen merkkejä, joten irtautuminen Coachista on keino selkiyttää salkkuani ja ehkäpä keskittää sijoituksia VFC:hen.

Ramirentin osakekurssi valahti jälleen alle seitsemän euron. Spekulatiivisessa satelliittisalkussani olin tehnyt osakkeella kauppaa viimeksi vuoden 2016 lopussa ostettuani osaketta 6,89 euron hintaan lokakuussa ja myytyäni osakkeet 7,34 eurolla. Ostin tällä kertaa Ramirentiä takaisin osinkosalkkuuni. Mikäli kurssi matkaa jälleen reilusti seitsemän euron paremmalle puolelle, olen valmis myymään osakkeet.  Jos osake laskee lähemmäksi kuutta euroa, olen valmis ostamaan lisää kerätäkseni keväällä erän osinkoja. Suomen rakennusmarkkina ja Euroopan kohentuva tilanne kannattelenee Ramirentin liiketoimintaa vielä tovin ja mikäli uusi toimitusjohtaja saa yhtiöstä tehoja irti, voi Ramirent kelvata salkkuun hieman pidemmäksikin aikaa.

Tammikuu kääntyi kohti loppuaan Donald Trumpin virkaanastujaisista. S&P 500 indeksi liikkui yhä lähellä historiallista 20 000 pisteen rajaa. Korkotaso Euroopassa oli yhä ennätyksellisen alhainen, kun Yhdysvalloissa FED oli jo aloittanut korotukset. Yhdysvaltain työttömyys oli erittäin matalalla tasolla. Osakesalkkuni arvo lähenteli 180 000 euron merkkipaalua ja kokonaisvarallisuus ylitti 290 000 euron tason. Houkuttelevasti arvostettuja laatuyhtiöitä oli vaikea löytää, mutta tähän suuntaan olen päiväkirjassani kommentoinut aina vuodesta 2008 lähtien.