Huhtikuussa 2013 salkkuun hankkimani Western Union julkisti juuri kolmannen kvartaalin tuloksensa ja osake on parhaillaan voimakkaassa laskussa Yhdysvalloissa. Yhtiö järjesti toisen yllätyksen tälle vuodelle. Ensimmäisen kohdalla hankin avauserän salkkuuni. Silloin voimakkaan laskun taustalla oli yksittäisen maan, Meksikon, vaikeudet. Nyt yhtiö ilmoitti, että rahoitusalan sääntelytoimenpiteet lisäävät sen investointitarpeita kahtena seuraavana vuonna.
Tein pika-analyysin yhtiön tilanteesta ja viimeisestä kehityksestä. Mikäli sääntelyn aiheuttama investointitarve on suhteellisen lyhytkestoinen, kaksi vuotta, luo se alalle pikemminkin kilpailun rajoitteita ja sitä kautta kannattavampaa liiketoimintaa kuin pysyvämpää kannattavuuden heikentymistä. Yhtiön internetliiketoiminta kasvaa voimakkaasti ja se yhdistelee taitavasti niin sähköistä kuin perinteistä jakelukanavaa. Yhtiö on markkinajohtaja ja osingonjakosuhde on hieman yli 30 %. Ostin osaketta lisää salkkuuni 80 kappaletta noin 1300 dollarilla.
Ammattilaistuva osakesijoittaja. Sijoituspäiväkirjani kaikkien nähtävillä. Koko tarina vaurastumisesta sekä matka säästäjästä täysipäiväiseksi sijoittajaksi.
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
torstai 24. lokakuuta 2013
Luukku, laukku ja salkku
Sijoituspäiväkirja
Maaliskuu 2013
Aivan maaliskuun alussa tein ostotoimeksiannon Sanomasta. Houkuttelevaksi noussut
osinkotuotto ja lyöty osakekurssi tarjosivat mahdollisuuden sekä alentaa
keskihintaa että kasvattaa absoluuttista tuottoa osingoista. Sanoman
pitkänaikavälin näkymät eivät kuitenkaan ole kovinkaan houkuttelevat. Mikäli
yhtiö onnistuu ponnistamaan media-alan murroksesta takaisin kasvuun ja yhtiön
liiketoimintamyynnit ja –ostot osoittautuvat onnistuneiksi on osakkeella hyvä
mahdollisuus suureen nousuun.
Maaliskuussa otin merkittävän askeleen uuteen
omaisuusluokkaan. Löysin vihdoin sopivan sijoitusasunnon. Tein ensimmäisellä
näytöllä heti tarjouksen. Asunnon pyyntihinta oli 69 000 euroa ja tarjosin
66 000 euroa. Myyjä hyväksyi tarjouksen ja kaupat tehtiin 21.3.
Huhtikuussa alkaa heti vuokralaisen etsintä ja muiden käytännön asioiden
junailu. Varainsiirtovero asunnosta on pelkästään 1320 euroa (varainsiirtovero
nousi maaliskuun alusta 2 prosenttiin). Danske Bankin palvelukyvyn
heikentyminen oli nähtävissä ja parhaimman laintarjouksen antoikin Säästöpankki
2 % marginaalilla, joka oli hulppeassa nousussa. Marginaalien nousu saattaisi
tehdä asuntosijoittamisesta kannattamatonta pitkässä juoksussa.
Tätä kirjoittaessani istun Heathrowin lentokentällä. Tein
investoinnin matkustamokokoiseen matkalaukkuun. Yli 300 euron laukulle näen
jatkossa käyttöä ja päivärahoilla laukku tulee nopeasti maksettua. Samalla
mieleeni hiipi ajatus uusien osakesijoitusten jarruttamisesta. Kurssit olivat
erityisesti Yhdysvalloissa historiallisen korkealla. Osinkojen jälkeen
kotiuttaisin voitot muutamista satelliittisijoituksista (esimerkiksi Tieto.
NesteOil ja Cramo). Todennäköisesti jälleen olisi aika kerätä käteistä varautua
kurssien laskuun ja hyödyntää hyvät ostopaikat aiempia vuosia paremmin. Ainoa
huoli oli kuitenkin absoluuttisen osinkotuoton suuruus ja kasvun hiipuminen.
Myös vara- ja asuntosijoitusrahasto tulisi kerryttää uudelleen sijoitusasunnon
hankinnan jälkeen.
Maaliskuussa Suomen hallitukselta tuli jälleen ikäviä
yllätyksiä. Osinkojen osittainen verovapaus tulisi poistumaan 2014. Verojen
kiristyminen tulisi heikentämään sijoitusstrategian toimivuutta, tulosta ja mielekkyyttä.
Päätös sai kovaa kritiikkiä niin lehdistöltä, oppositiolta kuin
piensijoittajien etuja ajavilta järjestöiltä. Tosin aivan liian myöhään!
Vielä kuun loppupuolella törmäsin maksuliikenteeseen
keskittyneen Western Union yhtiöön. Siinä oli ydinsalkkuun soveltuvan osakkeen
piirteitä. Yhtiö oli vastaavassa tilanteessa kuin Visa, jonka oston
ajoittamisessa onnistuin täydellisesti ja epäonnistuin myynnin ajoittamisessa .
Kurssi oli laskenut tilapäisten maakohtaisten ongelmien vuoksi, osinkotuotto
oli amerikkalaiseen tasoon hyvä ja toimialalla oli hyvät kasvunäkymät.
Aika Talletukset Arvo Omaisuus Indeksi Voitto
Aika Talletukset Arvo Omaisuus Indeksi Voitto
1/2013 | 53750 | 63749 | 96416 | 125,8 | 9999 |
2/2013 | 54750 | 66926 | 100384 | 130,1 | 12176 |
3/2013 | 56250 | 69755 | 104107 | 132,7 | 13505 |
torstai 17. lokakuuta 2013
14 - Miksi rakastaa osinkoja?
Sijoitusvihjeet ja virheet
Osakkeet jaetaan perinteisesti osinko- ja arvoyhtiöihin tai kasvuyhtiöihin. Tämä jako erottaa yleensä myös kaksi tyypillistä sijoitusstrategiaa. Omassa osakesijoittamisessa nojaudun osinkosijoittamiseen. Eri lähteistä riippuen osinkojen on todettu tuovan merkittävän osan osaketuotosta. Lebel&Harrimanin mukaan vuodesta 1926 S&P indeksin tuotosta osingot ovat tuoneet noin kolmanneksen.
Seuraavaksi esitänkin kymmenen syytä, miksi osingot ovat tärkeä osa sijoitusstrategiaani ja vaurastumista:
1) Osingot ovat tapa kotiuttaa voittoja. Osakkeiden arvonnousu kotiutuu ja on uudelleen sijoitettavissa vasta kun osakkeet on myyty. Voitto on voittoa vasta myynnin jälkeen.
2) Osingot uudelleen sijoitettuna luovat tehokkaan korkoa korolle vaikutuksen. Vuonna 1929 S&P indeksiin sijoitettu dollari olisi kasvanut osingot uudelleen sijoitettuna 1353 dollariin 75 vuodessa.
3) Pitkä osingonmaksuhistoria ja osingonjaon kasvu ovat yksi merkki yhtiön kilpailuedusta ja sen talouden terveydestä. Osingot toimivat siten tehokkaana kriteerinä potentiaalisia sijoituskohteita arvioitaessa.
4) Osingot tuovat tuottoa silloinkin, kun markkinat painavat hyvien yhtiöiden markkina-arvot alas. Ajoittaminen markkinoilla on äärimmäisen vaikeaa. Osingot tarjoavat suojamarginaalin, jos sijoitat osakkeisiin suhdannevaiheen huipulla ja arvonnousun sijasta kohtaatkin kurssilaskun.
5) Osinkosijoituksilla on mahdollista luoda passiivinen tulonlähde, jolla kattaa elinkustannuksia esimerkiksi eläkkeellä.
6) Erityisesti amerikkalaisten osinkoyhtiöiden osinkokasvu ylittää inflaatiotahdin. Esimerkiksi tupakkayhtiö PhillipMorris korotti vuonna 2013 osinkoaan 10,3 %.
7) Osingot motivoivat sijoittajaa säästämään. Sijoittajaurani alussa ensimmäisen vuoden osinkosaalis oli vain 60 euroa. Viisi vuotta myöhemmin osinkokertymä oli yli 2300 euroa, joka uudelleen sijoitettuna 4 % osinkotuotolla tuo seuraavana vuonna osinkopottiin lisää noin 80 euroa.
8) Osinkoyhtiöt ovat yleensä myös kurssikehitykseltään vakaampia. Näin osinkosijoittaja voi nukkua yönsä arvonnousua tavoittelevaa sijoittajaa rauhallisemmin.
9) Osingot tuovat välitöntä kassavirtaa (toisin kuin asuntosijoittaminen tai arvonnousuun perustuva osakesijoittaminen). Asuntosijoittamisessa valtaosa vuokratulosta menee lainalyhennyksiin, korkoihin sekä vastikkeisiin.
10) Laskumarkkinat ovat osinkosijoittajan unelma. Tällöin on mahdollisuus hankkia hyviä yhtiöitä edullisesti ja saavuttaa korkeampi osinkotuotto.
Tällä hetkellä (17.10.2013) salkkuni on 18 044 euroa plussalla. Sijoitushistoriani aikana olen vastaanottanut osinkoja 6379 euroa eli noin kolmasosan "voitosta".
Katso myös miten osinkotuottoa voi käyttää osakkeen arvostustason indikaattorina.
***
Ensimmäinen Tarina vaurastumisesta -tuote saatavilla oluttuopin hinnalla! Katso verkkokaupasta ja hanki puolisollesi jollet itsellesi!
Tällä hetkellä (17.10.2013) salkkuni on 18 044 euroa plussalla. Sijoitushistoriani aikana olen vastaanottanut osinkoja 6379 euroa eli noin kolmasosan "voitosta".
Katso myös miten osinkotuottoa voi käyttää osakkeen arvostustason indikaattorina.
***
Ensimmäinen Tarina vaurastumisesta -tuote saatavilla oluttuopin hinnalla! Katso verkkokaupasta ja hanki puolisollesi jollet itsellesi!
torstai 10. lokakuuta 2013
Uutisia jokaisella rintamalla
Sijoituspäiväkirja
Helmikuu 2013
Helmikuussa päivitin blogin ulkoasun sopivammaksi blogin
rakenteeseen ja suomalaiseen kulttuuriin. Aloitin hiljalleen blogin markkinoinnin
kommentoimalla eri blogeihin, mikä toi mukavasti lisää kävijöitä. Ensimmäisenä
perustamani blogi toimi hyvin opinahjona ennen varsinaisen päätavoitteen
käynnistämistä. Tavoitteena oli lisäksi ponnistaa blogista kirjoittamaan
kansallisiin medioihin. Blogi oli yhdellä tärkeimmistä hakusanoista (xxx) Googlen sivulla 14. Toisella hakusanalla (yyy) blogin
LinkedIn ryhmä sijoittui sivulle neljä.
Nettikauppa ja maahantuontiprojekti ottivat takapakkia, kun
liikekumppani enemmän tai vähemmän vetäytyi hankkeesta. Helmikuussa oli korkea
aika tehdä päätös hankkeen jatkamisen tai päättämisen suhteen. Päätöstä en
kuitenkaan vielä tehnyt, enkä myöskään toimenpiteitä yritystoiminnan aloittamisen suhteen.
Sijoitusrintama oli myös täynnä uutisia. Omaisuuden arvo
kohosi helmikuussa yli 100 000 euron. Tässä kohtaa oli hyvä ja
mielenkiintoinen hetki summata omaisuusluokkien osuutta. Ne olivat osakkeet 67
%, asunto 15 %, käteinen 13 %, rahastot 4 % ja vertaislainaus 1 %. Ostotoimeksiantoni
Intelissä totetutui 19.2. ja kurssit kääntyivät heti hienoiseen laskuun.
Salkussa oli historiallisesti viisi osaketta, joiden tuotto oli yli 100
prosenttia (Fiskars, Betsson, Huhtamäki, YIT ja YUM).
Warren Buffett ilmoitti ostavansa kokonaisuudessaan yhden
suosikkiyrityksistäni Heinzin. Tämä
todennäköisesti nostaa Rapalan kulutustavaradivisioonaan. YIT ilmoitti – Abbottin tapaan – jakaantuvansa kahteen yhtiöön,
rakentamiseen keskittyvään YIT:hen ja kiinteistöteknisiin palveluihin
keskittyvään Caverioniin. Nämä uutiset eivät olleet pitkäjänteisen sijoittajan
mieleen, vaikka molemmat aiheuttivat erittäin myönteisen kurssireaktion. Salkun
indeksi oli kohonnut joulukuun puolivälin 120 pisteestä 130 pisteeseen ja
salkun voitto ennätykselliseen 12 000 euroon. Osakemarkkina vaikutti,
jollei kuumentuneelta, lämpimältä.
Harkitsin Banco
Santanderin lisäämistä 5,8 euron kurssitasolla. Viimeisin ostoni oli
vuodelta 2011 6,2 euron kurssiin. Aivan helmikuun alussa yhtiö maksoi kaksi
kertaa 32,43 euron ylimääräisen osingon, valittavana olisi ollut myös ottaa
lisää osakkeita. Helmikuussa ostin Intelin osakkeita. Sijoitukseen sisältyi
suuri riski pitkällä aikavälillä, mikäli yhtiö ei onnistuisi löytämään tietä
mobiilimarkkinoille, mutta suuri arvonnousu potentiaali keskipitkällä
aikavälillä sekä lyhyellä aikavälillä hyvä osinkotuotto.
torstai 3. lokakuuta 2013
Teknologiaspekulointia
Sijoituspäiväkirja
Tammikuu 2013
Vuosi avautui nousumyötäisessä. Satunnainen markkinoiden seuranta Afrikan
mantereelta jätti kesälomalaisen rannalle, kun kurssinousu irtosi satamasta. Tangerin hostellin kautta asetin
pilkin Rapalaan, joka seuraavana
päivänä nousi lähes 5 %. Vaisala palkitsi luottamukseni positiivisella
tulosvaroituksella ja yli 10 % kurssinousulla. Lisäsijoitukset Vaisalaan kurssin madellessa
historiallisen alhaisella tasolla näyttivät kantavan hedelmää. Kuun
puolivälissä tein sijoituksen ETFään, joka sijoitti rahoituslaitosten
etuoikeutettuihin osakkeisiin. Osinkotuotto oli yli 6 % ja ETF oli laajasti
hajautettu ja kulusuhteeltaan matala.
Tammikuussa pohdin sijoituksia amerikkalaisiin
teknologiajätteihin. Tarkoituksena oli korvata keskipitkällä aikavälillä F-Secure salkussa. Tarkkailussa olivat
Intel, Microsoft ja Cisco. Kaksi ensimmäistä olivat kärsineet lähinnä
älypuhelimien ja taulutietokoneiden voittokulusta ja pc-markkinoiden
hiipumisesta. Osakekurssit olivatkin lähellä 12 kuukauden alinta tasoa.
Arvostusluvut ja osinkotuotto olivat myös houkuttelevia yhtiöiden näkymien
painaessa kurssia. Kuun puolivälissä Intelin
kurssi laski 6 prosenttia Q4 tulosjulkistuksen jälkeen. Usealla
verkkosivustolla reaktiota pidettiin yliampuvana, vaikka Intelin oli yhä
osoitettava kykynsä tehdä sisääntulo mobiilimarkkinoille.
Kokonainen teollisuudenala oli murroksessa. Microsoftin
tulevaisuus oli myös yhden kortin varassa. Windows 8:sta tavoiteltiin Intelin
tapaan pelastusta putoavaan PC-myyntiin. Olivatko Intel ja Microsoft yhtiöitä, joiden kohtalo tulisi olemaan Nokian
kaltainen? Yhtiön, joka ei kyennyt hyppäämään uuden teknologian, älypuhelinten,
kehityskaarelle. Lähes samankaltaista riskiä edusti Abbott Laboratories yhtiön jakautuminen kahteen yhtiöön.
Tutkimukseen ja lääkekehitykseen erikoistuneeseen AbbVie:hen ja Abbottiin,
johon siirrettiin jakaantuneen yhtiön vakiintuneimmat tuotteet. Jakaantuminen
ei saavuttanut suosiotani, koska pitkäntähtäimen sijoittajalle vakaampi
kokonaisuus olisi tarjonnut turvatumman osinkotuoton. Seuraan erillisten
yhtiöiden kehitystä hetken aikaa ja päätän mahdollisesta myynnistä myöhemmin.
Kuun vaihteessa tein jälleen tarjouksen uusimaalaisesta yksiöstä, joka sijaitsi samalla kadulla kuin edellinen taistoni yksityisen
myyjän kanssa. Pyyntihinta oli 5000 euroa korkeampi kuin edellisen, mutta
asunto oli huomattavasti ehommassa kunnossa. Tarjous päätyi kuitenkin salaiseen
huutokauppaan ja kilpakumppanin tarjous osoittautui korkeammaksi. Tammikuussa
panostin paljon blogin kehittämiseen, mutta lukijoita sivusto ei juurikaan
löytänyt, siten myös mainosrahojakaan ei tuloutunut. Blogin markkinointi
kaipasi lisätyötä, kun ulkoasu ja sisältö olisivat kunnossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)