Uutisissa on viime päivinä ollut paljon keskustelua tuloverosta ja sen tasosta Suomessa. Euroopan maista Suomi yksi kovimmista kansalaisiaan verottavista valtioista. Yhdellä yksinkertaisella keinolla jokainen veronmaksaja voi maksaaa vähemmän veroja. Asumalla ja työskentelemällä ulkomailla osan vuotta tuloveroaste pienenee huomattavasti.
Kun suuntaa keskellä vuotta ulkomaan kirjoille, lasketaan tuloveroprosentti (Suomessa) sen mukaan mitä olet ansainnut lähtöhetkeen mennessä. Koska veroprosenttisi on todennäköisesti asetettu sen mukaan, että säännöllisiä tuloja on koko vuoden ajalta, veronpalautuksia on odotettavissa seuraavan vuoden joulukuussa. Asuttuani ulkomailla osan vuodesta 2014 odottelen joulukuun alussa paria tuhatta euroa veronpalautuksia. Veronpalautuksen suuruutta pienensi pääomatuloni Suomesta.
Välihuomiona on todettava, että vaurastumista harrastumisenaan pitävä, voi yllättyä siitä, että Suomen kansalainen on lähtökohtaisesti verovelvollinen Suomeen kolmen vuoden ajan. Esimerkiksi Yle-vero seuraa perässä, mikäli Suomesta on esimerkiksi vuokratuloja.
Hyvällä onnella uudessa kotimaassa on samanlainen järjestelmä, jossa vuoden kokonaistulot määrittävät veroprosentin. Toki toivoa saattaa myös, että suuntaat maahan, jossa ymmärretään korkean verotuksen haitallisuus työmotivaatioon ja -määrään. Valitettavasti omalle kohdalleni osui maa, jossa oli korkea verotus ja veroprosentti määräytyi kuukausitulojen suuruuden mukaisesti - ei siis vuositulojen mukaan. En siis päässyt hyötymään kohdemaassa vastaavanlaisesta edusta kuin Suomessa.
Kun muutin jälleen keskellä vuotta takaisin Suomeen, veroprosenttini määräytyi verrattain huokeaksi, 9 prosenttiin. Se kuulostaa edulliselta, koska ensi vuonna maksan taas neljä kertaa enemmän veroja. Nyt käteen jäävä palkka on kannustavalla tasolla. Kun joulukuussa tilille tulee viime vuotiset veronpalautukset, joutuu hetkellisesti todella pohtimaan mitä rahoillaan tekee! Harvinainen myönteinen ongelma.
Jokaisen suomalaisenkin on siis mahdollista harjoittaa verosuunnitelua!
Ammattilaistuva osakesijoittaja. Sijoituspäiväkirjani kaikkien nähtävillä. Koko tarina vaurastumisesta sekä matka säästäjästä täysipäiväiseksi sijoittajaksi.
torstai 26. marraskuuta 2015
torstai 19. marraskuuta 2015
Ostin lisää osuuskaupan jäsenyyksiä
Kävin tänään S-Pankissa hankkimassa lisää osuuskaupan jäsenyyksiä. Viime vuonna olin sijoittanut yhdeksään osuuskaupan jäsenyyteen. Ennestään olin HOK-Elannon jäsen. Nyt hankin neljä jäsenyyttä lisää. Tällä hetkellä olen siis seuraavien osuuskauppojen jäsen:
- EePee
- Etelä-Karjalan
OSK
- OK Hämeenmaa
- HOK-Elanto
- Varuboden
Osla
- PKO
- OK Suur-Savo
- Turun
Osuuskauppa
- SSO
- KPO
- Keskimaa
- Satakunta
- Kymen Seutu
- Pirkanmaa
Neljä viimeistä on viimeisiä uusimpia sijoituksia. Pyrin valitsemaan osuuskauppoja, jotka maksavat vähintään 5 euroa tuottoa 100 euron osuusmaksulle. Koska salkussani on nyt jo 14 eri osuuskaupan jäsenyyttä voi olla, ettei jokainen osuuskauppa jatkossa maksa houkuttelevaa osuusmaksun korkoa. Olen kuitenkin valmis hyväksymään matalamman kokonaistuoton 1335 euron sijoitukselleni.
Rahalla vapaaksi listasi kesäkuussa osuusmaksujen korot yhteen. Liittyminen osuuskaupan jäseneksi on tehtävä tämän vuoden puolella ollakseen oikeutettu ensi vuonna maksettaviin korkoihin. HOK-Elannon jäsenet saivat hyviä uutisia hiljattain, kun osuuskauppa ilmoitti tekevänsä vanhoille omistajille rahastokorotuksen, jolla osuusmaksun arvo nousi 35 eurosta 100 euroon. Siten osuusmaksusijoitusteni arvo onkin tätä nykyä 1400 euroa.
Koska en ole tehnyt uutta asuntosijoitusta (liian) moneen vuoteen, vaihtoehtoiset sijoitukset ovat näytelleet tärkeää roolia vaurastumisen vauhtipyörinä. Tämän vuoden tavoitteitani oli sijoittaa yhteen uuteen vaihtoehtoiseen kohteeseen. Tein sen sijoittamalla korkeatuottoinen.fi takana olevan yhtiön B-sarjan osakkeisiin. Sen lisäksi olen lyhentänyt sisäistä velkaani 1 500 euron edestä ja nyt sijoittanut 400 euroa S-Ryhmän osuuksiin.
torstai 12. marraskuuta 2015
Mikä osake myydä verovähennyksiksi?
Vuoden loppuun on aikaa alle kaksi kuukautta. Sijoitusvuosi alkaa lähestyä päätöstään. Verot ovat sijoittajalle merkittävä kuluerä, joka vähentää tuottoja. Veronmaksua voi kuitenkin koettaa optimoida ja samalla kiinnittää huomioita salkun laatuun - kitkeä mahdollisia alisuoriutujia.
Vuoden 2015 aikana olen tehnyt huomattavan määrän osakemyyntejä. Myyntivoittoa on realisoitunut hieman yli 2000 euroa, josta realisoituu veroja maksettavaksi 600 euroa. Tämän vuoksi harkitsen myyväni yhden tappiollisen sijoituksen vähentääkseni veroseuraamuksia.
Tämä on kuitenkin ainoastaan toissijainen syy osakemyynnille. Haluan samalla parantaa koko sijoitussalkkuni laatua, säätää sitä paremmin päätavoitteeseeni sopivaksi eli parantaa salkun osinkotuottoa sijoittamalla varat parempaan osingonmaksajaan.
Pitkin vuotta olen pohtinut ratkaisuani seuraavien yhtiöiden osalta, ottaen huomioon erityisesti niiden osinkotuoton ostohinnalleni:
Vuoden 2015 aikana olen tehnyt huomattavan määrän osakemyyntejä. Myyntivoittoa on realisoitunut hieman yli 2000 euroa, josta realisoituu veroja maksettavaksi 600 euroa. Tämän vuoksi harkitsen myyväni yhden tappiollisen sijoituksen vähentääkseni veroseuraamuksia.
Tämä on kuitenkin ainoastaan toissijainen syy osakemyynnille. Haluan samalla parantaa koko sijoitussalkkuni laatua, säätää sitä paremmin päätavoitteeseeni sopivaksi eli parantaa salkun osinkotuottoa sijoittamalla varat parempaan osingonmaksajaan.
Pitkin vuotta olen pohtinut ratkaisuani seuraavien yhtiöiden osalta, ottaen huomioon erityisesti niiden osinkotuoton ostohinnalleni:
- YIT
- Netto-osinkotuotto ostohinnalleni on 1,88 %.
- YIT kärsii poliittisesti epävakaasta Venäjästä, joka tarjoaa samalla myös nousupotentiaalia, jos epävarmuudet poistuvat.
- Ruotsin pörssistä löytyy vakaampia rakennusyhtiöitä, joiden liiketoiminta on paremmin maantieteellisesti hajautettu.
- Sanoma
- Netto-osinkotuotto ostohinnalleni on 1,6 %.
- Listattuna vuoden 2015 mahdolliseksi myyntikohteeksi, kolmatta vuotta peräkkäin.
- Mediamarkkina yhä alamaissa kotimaassa ja mainonnan digitalisoituminen vie markkinaosuuksia.
- Yhtiön osakekurssi on kuitenkin hivenen piristynyt pohjatasoltaan. Jatkaako kurssi nousuaan yleisen markkinan noustua lokakuun aikana?
- Nokia
- Netto-osinkotuotto ostohinnalleni on 1,6 %.
- Nokia on juuri ilmoittanut jakavansa lisäosinkoa vuonna 2016 ja ostavansa takaisin omia osakkeitaan.
- Yhtiön osakekurssi nousi ostotasoni yläpuolelle, vaikka se perustui vero-optimointiini Nokian osakkeella vuonna 2010. Todellinen Nokian keskikurssini on noin 9 euroa.
Koska Nokian aikomuksena on maksaa lisäosinkoa ensi vuonna ja myymällä yhtiötä en enää saavuttaisi verovähennyksiä, lykkään osakkeen myyntiä. Haluan kuitenkin luopua tästä satelliittisijoituksesta. Yhdistyminen Alcatel-Lucentin kanssa tulee varmasti viemään useita vuosia ja paritellessa on vaikea juosta.
Jäljelle jäävät siis YIT ja Sanoma. YIT on kuulunut toistaiseksi ydinsalkkuuni, mutta alhainen osinkotuotto ei perustele omistusta. Haluaisin kuitenkin olla mukana rakennusteollisuudessa. Olen vaihtanut runsaasti euroja kruunuiksi. Valitettavasti myös YIT:n korvikkeen, ruotsalaisen Skanskan, osakekurssi on palautunut vuoden alimmilta tasoiltaan. YIT:ssä näen yhä potentiaalia. Yhtiö on tehnyt oikeita toimenpiteitä pärjätäkseen vaikeassa markkinassa ja Venäjä tuo mahdollisuuden kurssinousuun.
Siksi ajatukseni kääntyvät Sanomaan, jonka olen listannut satelliittisjoitukseksi. Olen pitkään halunnut luopua yhtiöstä, koska toimiala on suuressa muutostilassa ja yhtiö on omalla toiminnallaan tuhonnut omistaja-arvoa. Erehdyin ostamaan yhtiötä lisää tänä vuonna ja kurssin virkoamisen myötä tappioni on hivenen pienentynyt. Ehkäpä olen päätökseni tehnyt - luovun vihdoin Sanomasta. Melkein päätin edellisen lauseen kysymysmerkkiin.
Jäljelle jäävät siis YIT ja Sanoma. YIT on kuulunut toistaiseksi ydinsalkkuuni, mutta alhainen osinkotuotto ei perustele omistusta. Haluaisin kuitenkin olla mukana rakennusteollisuudessa. Olen vaihtanut runsaasti euroja kruunuiksi. Valitettavasti myös YIT:n korvikkeen, ruotsalaisen Skanskan, osakekurssi on palautunut vuoden alimmilta tasoiltaan. YIT:ssä näen yhä potentiaalia. Yhtiö on tehnyt oikeita toimenpiteitä pärjätäkseen vaikeassa markkinassa ja Venäjä tuo mahdollisuuden kurssinousuun.
Siksi ajatukseni kääntyvät Sanomaan, jonka olen listannut satelliittisjoitukseksi. Olen pitkään halunnut luopua yhtiöstä, koska toimiala on suuressa muutostilassa ja yhtiö on omalla toiminnallaan tuhonnut omistaja-arvoa. Erehdyin ostamaan yhtiötä lisää tänä vuonna ja kurssin virkoamisen myötä tappioni on hivenen pienentynyt. Ehkäpä olen päätökseni tehnyt - luovun vihdoin Sanomasta. Melkein päätin edellisen lauseen kysymysmerkkiin.
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Salkkuhuoltoa lokakuussa
Sijoituspäiväkirja
Lokakuu 2015
Salkussani oli pitkään levännyt
viisinumeroinen summa Ruotsin kruunuja, joita olin vaihtanut kruunun
heikennyttyä. Päätin ostaa lisää Ratosta, joka vaikutti pärjänneen omistusten
kehittämisessä ja yrityskaupoissa. Puolivuotiskatsauksen perusteella myös ensi
vuonna olisi ehkäpä odotettavissa muhkea osinko. Ostin Ratosta viimeksi vuosisitten ja en lähtökohtaisesti halua lisätä salkkuuni uusia ruotsalaisia
yhtiöitä. Sen kirjoitettuani on todettava, että Skanskan kurssi alkaa
lähestymään houkuttelevaa tasoa YIT:n korvikkeeksi.
Huolehtiakseni salkun laadusta pyrin myymään
yhden ydinsijoitukseni vuodessa. Tälle vuodelle mahdollisiksi myyntikohteiksi listasin Staplesin, Sanoman ja Intelin. Staplesin myin helmikuussa huikean
onnenkantamoisen siivittämänä, lähes 16 prosentin annualisoidulla
nettotuotolla. Sanomaa erehdyin hankkimaan lisää kuviteltuani tulosjulkistuksen
jälkeistä kurssimuutosta ylireaktioksi. Saattaisin vihdoin myöntää virheeni
Sanoman kanssa vielä tämän vuoden aikana vähentääkseni myyntitappiot voitoista.
Lokakuussa päädyin myymään myös Intelin. Syynä
tähän oli etenkin heikentynyt usko Intelin kilpailukykyyn tai paremminkin oma puutteellinen kykyni arvioida sitä. Lisäksi yhtiön kurssi oli liikkunut voimakkaasti ja pääsin nyt
irtaantumaan sijoituksesta lähes 18 prosentin vuosituotolla. Ydinsalkkuni amerikkalaisista
positioista löytyisi varmasti hyviä mutta riskisiä sijoitusmahdollisuuksia
Intelistä irtaantuville varoille.
Samassa yhteydessä jatkoin salkkuni
pienimuotoista uudelleenjärjestelyä. Satelliittisijoituksista siirsin ydinsalkun teknologia divisioonaan IBM:n, vaikka se oli juuri ilmoittanut markkinoille
pettymyksenä tulleesta tuloksesta. Näin sain karsittua satelliittisalkkuani
pyrkimyksenäni eriyttää se omakseen ja samalla keskittää ydinsijoituksiani.
Intelistä vapautuneilla varoilla hankin lisää
Wal-Martia. Yhtiön kurssi oli laskenut voimakkaasti hetkestä, jolloin olin kaavaillut lisäostoa. Ensimmäinen sijoitukseni yhtiöön oli tapahtunut vuonna
2011 lähes nykyisellä hintatasolla. Lisäykseni perustui elokuisiin ajatuksiini
yhtiöstä sekä uskoon siitä, ettei yhtiön kivijalkaliiketoiminta ollut vielä
tiensä päässä. Positioni koko jäi yhä alle kahdentuhannen euron, joten merkittävästä
riskinotosta ei ollut kyse.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)