Sijoituspäiväkirja
Lokakuu 2015
Salkussani oli pitkään levännyt
viisinumeroinen summa Ruotsin kruunuja, joita olin vaihtanut kruunun
heikennyttyä. Päätin ostaa lisää Ratosta, joka vaikutti pärjänneen omistusten
kehittämisessä ja yrityskaupoissa. Puolivuotiskatsauksen perusteella myös ensi
vuonna olisi ehkäpä odotettavissa muhkea osinko. Ostin Ratosta viimeksi vuosisitten ja en lähtökohtaisesti halua lisätä salkkuuni uusia ruotsalaisia
yhtiöitä. Sen kirjoitettuani on todettava, että Skanskan kurssi alkaa
lähestymään houkuttelevaa tasoa YIT:n korvikkeeksi.
Huolehtiakseni salkun laadusta pyrin myymään
yhden ydinsijoitukseni vuodessa. Tälle vuodelle mahdollisiksi myyntikohteiksi listasin Staplesin, Sanoman ja Intelin. Staplesin myin helmikuussa huikean
onnenkantamoisen siivittämänä, lähes 16 prosentin annualisoidulla
nettotuotolla. Sanomaa erehdyin hankkimaan lisää kuviteltuani tulosjulkistuksen
jälkeistä kurssimuutosta ylireaktioksi. Saattaisin vihdoin myöntää virheeni
Sanoman kanssa vielä tämän vuoden aikana vähentääkseni myyntitappiot voitoista.
Lokakuussa päädyin myymään myös Intelin. Syynä
tähän oli etenkin heikentynyt usko Intelin kilpailukykyyn tai paremminkin oma puutteellinen kykyni arvioida sitä. Lisäksi yhtiön kurssi oli liikkunut voimakkaasti ja pääsin nyt
irtaantumaan sijoituksesta lähes 18 prosentin vuosituotolla. Ydinsalkkuni amerikkalaisista
positioista löytyisi varmasti hyviä mutta riskisiä sijoitusmahdollisuuksia
Intelistä irtaantuville varoille.
Samassa yhteydessä jatkoin salkkuni
pienimuotoista uudelleenjärjestelyä. Satelliittisijoituksista siirsin ydinsalkun teknologia divisioonaan IBM:n, vaikka se oli juuri ilmoittanut markkinoille
pettymyksenä tulleesta tuloksesta. Näin sain karsittua satelliittisalkkuani
pyrkimyksenäni eriyttää se omakseen ja samalla keskittää ydinsijoituksiani.
Intelistä vapautuneilla varoilla hankin lisää
Wal-Martia. Yhtiön kurssi oli laskenut voimakkaasti hetkestä, jolloin olin kaavaillut lisäostoa. Ensimmäinen sijoitukseni yhtiöön oli tapahtunut vuonna
2011 lähes nykyisellä hintatasolla. Lisäykseni perustui elokuisiin ajatuksiini
yhtiöstä sekä uskoon siitä, ettei yhtiön kivijalkaliiketoiminta ollut vielä
tiensä päässä. Positioni koko jäi yhä alle kahdentuhannen euron, joten merkittävästä
riskinotosta ei ollut kyse.
Kuinkas paljon tämä kaikki maksoi? (Kaupankäyntikulut+spread+menetetty kurssinousu osakkeiden vaihdossa)/salkun koko
VastaaPoistaNiin mikä maksoi? Osakkeiden myynti ja ostaminen maksaa aina. Listastasi puuttuvat verot ja mahdollilnen valuuttakurssivoitto tai -tappio.
VastaaPoista