Verottaja on lähettänyt minulle verotuspäätöksen vuodelta 2017 jo kahteen otteeseen. En ole ottanut selvää niiden eroista, mutta muutama luku verotuspäätökseltä pistää silmääni. Yksi niistä on pääomatulojen tulovero, joka ylsi reiluun kuuteen tuhanteen euroon (6000). Ansiotulojen tuloveron ja kunnallisveron lisäksi taukoamatta työtä tekevä pääomani maksaa siis mojovan summan valtion kirstuun riskeeratessaan itsensä yritysten, vuokralaisten ja muiden rahaa tarvitsevien käsissä.
Kun yleishyödylliset ammattiyhdistysliikkeet nauttivat verottomista osingoista, maksamani pääomatulojen tulovero pitää huolta yhdestä työttömästä noin puolen vuoden ajan. Twitterissä hashtag #yleishyödytönsijoittaja kuvastaa yksityissijoittajien tunnelmia. Kun palkasta on kulujen ja usein niitäkin suurempien verojen jälkeen jäänyt rahaa sijoittamiseen, verotetaan yksityissijoittajan pääomatuloja lähes kolmanneksella. Samaan aikaan suursijoittajan pahamaineiseen statukseen yltävät ammattiliitot välttyvät verokarhun kouralta.
Tätä kirjoittaessani kuuntelin iltauutisia, jossa vasemmistopuolueiden edustajat eduskunnan täysistunnossa syyttivät hallitusta rikkaiden suosimiseta köyhien kustannuksella. Rikkaan määritelmä on luonnollisesti epäselvä ja ikuisen keskustelun aihe. Monella mittarilla katsottuna voin hyvin lukeutua Suomessa näihin vasemmiston peräänkuuluttamiin rikkaisiin. Jos vasemmiston mielestä rikkaita suositaan, herää kaksi kysymystä.
Sosiaalidemokraattien Johanna Ojala-Niemelän sanoja hieman täydentäen: "Eikö sen [ammattiyhdistysliikkeen], jolla on enemmän, tule kantaa isompi vastuu?". Vastuunkanto ei vaikuta koskettavan vasemmistoa, jonka piiriin ammattiyhdistysliikkeet lukeutuvat. Toiseksi, ihmettelen suuresti sitä, ettei vasemmisto ymmärrä, että pääomaköyhään Suomeen ei synny pääomatulojen tuloveroilla valtion kirstua kartuttavaa yksityissijoittajakuntaa, kun heidät verotetaan tulo- ja pääomaveroilla puhtaaksi. Pääoma hyödyttäisi vasemmistoakin.
Maksaessani 6000 euroa päätulojen tuloveroa vuodessa, ja melkoisen summan muita veroja, en tällä hetkellä näe tarpeelliseksi tehdä hyväntekeväisyyttä. Saatan olla itsekeskeinen. Teen omasta mielestäni palveluksen niin itselle kuin Suomelle sijoittamalla palkkatuloista säästämäni varat ja kasvattamalla maksamaani pääomatulojen tuloveroa. Kun minulla on enemmän, hyötyy valtio eli kansalaiset kolmanneksella. Samalla viemme yhdessä - robinhoodmaisesti - isoilta pahoilta yrityksiltä. Jaamme sijoitustuotoistani kolmanneksen valtion työntekijöille ja muiden kulujen jälkeen loput rahat tulonsiirtoina niitä tarvitseville.
***
Lähde täyttämään valtion pohjatonta kassaa ja aloita sijoittaminen. Lue ensin Vaurastumisen välineet maksimoidaksesi pääomatulojen tuloverot!
Ammattilaistuva osakesijoittaja. Sijoituspäiväkirjani kaikkien nähtävillä. Koko tarina vaurastumisesta sekä matka säästäjästä täysipäiväiseksi sijoittajaksi.
torstai 20. syyskuuta 2018
sunnuntai 16. syyskuuta 2018
Omista maata, teitä ja energiantuotantoa
Suomalaisilla varainhoitotaloilla, kuten esimerkiksi Taalerilla, on omia erikoisrahastoja tuulivoimaan, tonttimaahan tai muihin vaihtoehtoisiin kohteisiin. Näihin pääsee mukaan vain tietyssä aikaikkunassa ja kertasijoituksilla, jotka ovat tyypillisesti vain suursijoittajien ulottuvissa. Pörssissä tämänkin tyyppinen varallisuus on jokaisen sijoittajan ulottuvilla.
Suomalaisia on myös närkästyttänyt esimerkiksi sähkäverkkojen myynti ulkomaisille pääomasijoittajille. Tähänkin närkästykseen löytyy Rennie. Suuntaamalla katse Yhdysvaltain pörssiin ja ostamalla sellaisten yritysten osakkeita, jotka hyötyvät valtioiden halusta yksityistää infrastruktuuria, voi sijoittaja närkästymisen sijasta vaurastua.
Lisäksi edellä mainitun tyyppiset varallisuuserät voivat tarjota vakaampaa tuottoa, kun maailmantaloudessa tapahtuu notkahdus. Seuraavassa kolme tarkemman tutkimuksen arvoista poimintaa:
Gladstone Land (LAND)
Gladstone Land on ulkoisesti johdettu REIT-yhtiö, joka omistaa maatalousmaata. Se on erikoistunut omistamaan viljelysmaata, jolla kasvatetaan tuoretuotteita, esimerkiksi marjoja, pähkinöitä tai vihanneksia. Tuoretuotteet ovat vähemmän herkkiä maailmanmarkkinahintojen heilahteluille, maasta saa korkeamman vuokran ja maa-alueet ovat tyypillisesti lähempänä kaupunkikeskuksia. Gladstone hankki ja omistaa maata, jonka se vuokraa viljelijöille. Yhtiö omistaa 75 maatilaa arvoltaan yli 500 miljoonaa dollaria, yhtiö on siis verrattain pieni. Sijoittajalle Gladstone maksaa osinkoa kerran kuukaudessa osinkotuoton ollessa kirjoitushetkellä hieman yli neljä prosenttia.
Pattern Energy Group (PEGI)
Pattern on niin sanottu YieldCo yhtiö, joka omistaa ja operoi tuuli- ja aurinkovoimalaitoksia. Sillä on toimintaa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa ja muutamissa Etelä-Amerikan maissa 2,7 gigawatin edestä. Pattern Energy Group on sidoksissa Pattern Development yhtiöön, joka kehittää ja myy voimalaitoksia PEGI:lle operoitavaksi. Sijoittajalle Pattern tarjoaa yli kahdeksan prosentin osinkotuoton. Yhtiö on kasvattanut osinkoaan 35 % vuonna 2013 tapahtuneen pörssilistautumisensa jälkeen.
Brookfield Infrastructure Partners (BIP)
BIP omistaa kriittistä infrastruktuuritoimintaa ympäri maailman. Omistuksiin lukeutuu niin satamia, tulliteitä, kaasuputkia, sähköverkkoja, kaukolämpöä ja -jäähdytystä, dataliikennettä kuin maatalousmetsää. BIP on osa valtavaa Brookfield yhtiötä, joka hallinnoi yli 280 miljardin dollarin varoja erikoistuen kiinteän omaisuuden hoitamiseen. Sijoittajalle BIP tarjoaa 4,7 prosentin osinkotuottoa.
***
Aloita vaurastuminen hankkimalla Vaurastumisen välineet.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018
Tuotot alkavat pienentyä
Sijoituspäiväkirja
Elokuu 2018
Elokuun suurin salkkutapahtuma oli Technopoliksen päätyminen
ostotarjouksen kohteeksi. Ulkomainen kiinteistösijoittaja nappasi
Technopoliksen hyvään suuntaan kehittyneen kiinteistöportfolion ja
liiketoiminnan kohtuullisen edulliselta vaikuttavaan hintaan. Tulin nopeasti
siihen johtopäätökseen, että ostotarjous tulee menemään suhteellisen varmasti
lävitse ja myin osakkeet pörssissä 4,65 euron hintaan. Koska salkkuuni on
tulossa myöhemmin syksyllä suurehko määrä käteistä vaihtoehtoisissa
sijoituksissa ollutta pääomaa takaisin, päätin alkaa etsiä rahoille heti uutta
työpaikkaa. Technopoliksessa tuotoksi muodostui kahdessa vuodessa nettona 570
euron arvonnousu ja 150 euroa osinkoa. Kokonaistuotto osinkoineen oli nettona
38,5 prosenttia.
Toinen merkittävä tapahtuma oli Norwegian Bankin ilmoitus
laskea talletustilin korko 1,75 prosentista 0,75 prosenttiin. Taas pääoman
kohdentamisen paineet ja haasteet kasvavat. Norwegian oli erinomainen paikka
makuuttaa käteistä odottamassa otollisempaa markkinatilannetta ja säilyttää
hätärahaston varoja. Nyt on keksittävä ainakin osalle pääomasta paremmin
palkattu työpaikka. Korko laskee alemmalle tasolle jo lokakuun alussa. Tuskin
teen nopeita liikkeitä, mutta muutamille tuhansille pyrin etsimään uuden
kohteen syyskuun aikana pienentääkseni sijoitustuottojen notkahdusta.
Aivan syyskuun alussa ostin Technopoliksen tilalle pienen
erän lisää Baltic Horizon rahastoa, joka sijoittaa kiinteistöihin Baltian
maissa. Muutoin koko elokuu oli erittäin hiljainen sijoituskuukausi
osakeostojen osalta. Osinkoja tippui arvo-osuustilille niin amerikkalaisista osakkeista
kuin espanjalaisesta Banco Santanderista, jonka osakekurssi oli laskenut,
todennäköisesti Turkkiin liittyvien riskien johdosta. Osakeostoista mielenkiintoani
ovat herättänyt olutjätti ABInBev (BUD) ja KraftHeinz (KHC) on palannuttakaisin houkuttelevalle kurssitasolle
Kun vastikään lunastin S-ryhmän osuuskaupan jäsenyyksiä, viimeaikaisten tapahtumien valossa aiempi suunnitelmani maksaa taloyhtiölainaosuus pois muuttuu yhä ajankohtaisemmaksi ja järkevämmäksi.
Tämä toimenpide ei tule olemaan suotuisa mittareilleni (osinkotulot, salkun ja
varallisuuden arvo). Elokuussa osinkotulot ylsivät 5000 euron tuntumaan vuoden alusta laskettuna, salkun
arvo kipusi 214 000 euroon ja kokonaisvarallisuus kohosi 368 000 euroon.
***
Älä viivyttele sijoittamisen kanssa! Lue Vaurastumisen välineet ja aloita fiksusti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)