Sijoituspäiväkirja
Kesäkuu 2022
Kesäkuun loppupuoliskolla jatkoin siitä, mihin alkupuolella jäin. Nettomyynnit olivat ostoja suuremmat.
Myyntini perustuvat kahdelle pääajatukselle. Uskon, että näemme taantuman sijasta laman, ja yritysten tulokset tulevat merkittävästi laskemaan hyväksyttävien arvostustasojen lisäksi. Toiseksi, minulle ei tule enää palkkatuloista sijoituksiin uutta pääomaa, joten ensisijainen prioriteetti on suojella pääomaa, sijoittajan työvälinettä. Jos ensimmäinen oletukseni pitää paikkansa, pystyn parantamaan sijoitustulojani ostamalla osakkeita edullisemmin takaisin.
Loppukuun transaktiot:
- Myin ruotsalaisen konsulttiyhtiö BTS Groupin osakkeista reilut puolet. BTS on olllut yksi Tukholman parhaiten tuottaneita osakkeita. Ostin osakkeet vuonna 2016 ja tuottoa kertyi 385 %.
- Liikkeenjohdon konsultit ovat käveleviä kulueriä ja ensimmäisenä leikkauslistalla, kun yhtiöt vähentävät kuluja.
- Ostin kuun alkupuolella myymäni ExxonMobilit takaisin, kun öljyosakkeet korjasivat alaspäin. Myin kuitenkin samansuuruisen erän pienen vastaliikkeen jälkeen. Fifo-periaatteella salkusta lähti 2013 ostettu erä 33 % tuotolla, joka oli lähinnä valuuttakurssin ansiota.
- Näin tilaisuuden ja onnistuin tekemään pientä lisätuottoa.
- Myin puolet IHS:n osakkeista kurssin noustua täpärästi 11 dollarin yläpuolelle. Ostin osakkeet taas takaisin 10,5 dollarin tuntumasta.
- Pientä veivausta positiolla, jossa näen pitkän aikavälin potentiaalia, jopa nykyisessä markkinatilanteessa. IHS hyötyy öljyn laskusta ja johdon mukaan tekee kelvollista tulosta hinnan ollessa alle 120 dollaria.
- Munich Re: Myin saksalaisen jälleenvakuttajan MunichRen osakkeet. Tuottoa vaatimattomat 25 % seitsemässä vuodessa. Ennakonpidätyksen jälkeiset osingot huomioiden noin 50 %.
- Tämä myynti oli hieman hätiköity. MunichRe, ikuisesti kohtuuhintainen, on yksi Euroopan osinkoaristokraateista. Ajattelin, että vakuutusyhtiön sijoitustuotot voivat olla heikot korkopapereiden arvonlaskun vuoksi. Viritin kurssihälytyksen hieman myyntihintaa alemmaksi ja jäädään odottamaan pitääkö ajatus paikkansa. Verotehokkaampia osinkosijoituksia onneksi löytyy, vaikkapa Brittien Legal&General.
- Henkel: Myin saksalaisen Henkelin osakkeet pienellä tappiolla. Osingot huomioiden vahinko ei ollut suuri. Henkel taistelee sekä kasvavia kustannuksia, heikentyvää kysyntää ja omien sisäisiä haasteita vastaan. Tässä on ainakin yksi haaste liikaa.
- Huhtamäki: Myin vuonna 2007 ostetun erän eli hieman alle puolet Huhtamäen osakkeista. Tuottoa 377 %.
- Huhtamäki oli yksi ensimmäisistä sijoituksistani. 18 P/E:llä ja nykyisessä markkinatilanteessa näen hyvän todennäköisyyden sillä, että saan ostettua osan osakkeista edullisemmin takaisin.
- CAG Group: Myin hieman yli puolet osakkeista. Kolmessa vuodessa tuottoa 37 %.
- Ruotsalainen IT-yhtiön osake ei ole turhan kallis, mutta kuten Huhtamäen kohdalla, koetan ostaa osan osakkeista edullisemmin takaisin.
- VNQ: Myin hieman alle puolet positiosta, vuonna 2011 ostetun erän. Tuottoa tuli 105%.
- Alunperin parkkipaikaksi tarkoitettu positio olisi kannattanut myydä muutama kuukausi sitten. Indeksi pitää sisällään hieman kalliiksi katsomiani datacenter ja puhelimasto REIT-yhtiöitä. Osakepoiminta voi tässä markkinatilanteessa toimia paremmin.
- Evonik: Ostin takaisin saksalaisen kemianyhtiön osakkeet sen laskettua reilusti edellisen ostokurssin alapuolelle. Yhtiö on mielestäni hyvin positioitunut kasvaviin segmentteihin. Kemianyhtiöiden osakekurssit ovat kuitenkin olleet kovassa paineessa viime viikkoina ja osto oli ennenaikainen.
- Medtronic: Ostin aivan uutena positiona amerikkalaisen terveydenhuollon laitteita valmistavan yhtiön osakkeita. Medtronicia ei koskaan saa halvalla. Näin kurssilaskun myötä yhtiön kohtuullisena taantumasuojana, johon voi tehdä lisäostoja mikäli kurssilasku jatkuu.
Tuottoluvuissa ei ole huomioitu veroja, eikä osinkoja. Tuottoja parantaa vahvistunut dollari.
Myyntien ja ostojen yhteisvaikutuksesta salkun käteispaino nousi 21 prosenttiin.
En siis usko, että markkinat ovat vielä hinnoitelleet taantumaa täysimääräisesti. On toki mahdollista, että myyntieni ajoitus on kehno. Siksi olen pääasiassa myynyt vain osapositioita ja tehnyt myyntejä pidemmällä aikavälillä. Käteispaino on kasvanut viime vuoden lopusta lähtien. Lisäksi olen pyrkinyt kohdistamaan myynnit kalliiksi katsomiini osakkeisiin ja yhtiöihin, joiden tulokset kärsivät inflaation vaikutuksesta. Moni omistuksistani on palannut jo kuplahinnoittelusta normaalimpaan - esimerkiksi ruotsalainen Afry. Se olisi kannattanut myydä kuukausia sitten.
Milloin siirryn takaisin ostopuolelle? Tulen todennäköisesti ostamaan melko mekaanisesti osakkeita takaisin, kun ne ovat saavuttaneet ennalta määrittämäni kurssitason. Tulen myös katsomaan erityisen tarkkaan parin seuraavan vuosineljänneksen tuloksia ja tulosnäkymiä. Ennen voimakkaampia ostoja haluaisin nähdä yllä mainitun teesini alkavan toteutua: heikkeneviä tuloksia. Koska markkinat heijastelevat hinnoittelussa tulevaa saatan aloittaa ostot valikoidusti jo syksyllä.
Aloittaessani osakesijoittamista vuoden 2007 lopussa (ensimmäinen blogikirjoitukseni, lukusuositus), olin pitkään odottanut markkinalaskua. Aloitin ostot liian aikaisin ja moni osake laski vielä jopa 50 prosenttia ensimmäisten ostojen jälkeen. Nyt olemme nähdäkseni samassa tilanteessa. Moni osake voi laskea vielä samalla tavalla. Olkaa siis tarkkana.