Vuoden 2015 aikana olen tehnyt huomattavan määrän osakemyyntejä. Myyntivoittoa on realisoitunut hieman yli 2000 euroa, josta realisoituu veroja maksettavaksi 600 euroa. Tämän vuoksi harkitsen myyväni yhden tappiollisen sijoituksen vähentääkseni veroseuraamuksia.
Tämä on kuitenkin ainoastaan toissijainen syy osakemyynnille. Haluan samalla parantaa koko sijoitussalkkuni laatua, säätää sitä paremmin päätavoitteeseeni sopivaksi eli parantaa salkun osinkotuottoa sijoittamalla varat parempaan osingonmaksajaan.
Pitkin vuotta olen pohtinut ratkaisuani seuraavien yhtiöiden osalta, ottaen huomioon erityisesti niiden osinkotuoton ostohinnalleni:
- YIT
- Netto-osinkotuotto ostohinnalleni on 1,88 %.
- YIT kärsii poliittisesti epävakaasta Venäjästä, joka tarjoaa samalla myös nousupotentiaalia, jos epävarmuudet poistuvat.
- Ruotsin pörssistä löytyy vakaampia rakennusyhtiöitä, joiden liiketoiminta on paremmin maantieteellisesti hajautettu.
- Sanoma
- Netto-osinkotuotto ostohinnalleni on 1,6 %.
- Listattuna vuoden 2015 mahdolliseksi myyntikohteeksi, kolmatta vuotta peräkkäin.
- Mediamarkkina yhä alamaissa kotimaassa ja mainonnan digitalisoituminen vie markkinaosuuksia.
- Yhtiön osakekurssi on kuitenkin hivenen piristynyt pohjatasoltaan. Jatkaako kurssi nousuaan yleisen markkinan noustua lokakuun aikana?
- Nokia
- Netto-osinkotuotto ostohinnalleni on 1,6 %.
- Nokia on juuri ilmoittanut jakavansa lisäosinkoa vuonna 2016 ja ostavansa takaisin omia osakkeitaan.
- Yhtiön osakekurssi nousi ostotasoni yläpuolelle, vaikka se perustui vero-optimointiini Nokian osakkeella vuonna 2010. Todellinen Nokian keskikurssini on noin 9 euroa.
Koska Nokian aikomuksena on maksaa lisäosinkoa ensi vuonna ja myymällä yhtiötä en enää saavuttaisi verovähennyksiä, lykkään osakkeen myyntiä. Haluan kuitenkin luopua tästä satelliittisijoituksesta. Yhdistyminen Alcatel-Lucentin kanssa tulee varmasti viemään useita vuosia ja paritellessa on vaikea juosta.
Jäljelle jäävät siis YIT ja Sanoma. YIT on kuulunut toistaiseksi ydinsalkkuuni, mutta alhainen osinkotuotto ei perustele omistusta. Haluaisin kuitenkin olla mukana rakennusteollisuudessa. Olen vaihtanut runsaasti euroja kruunuiksi. Valitettavasti myös YIT:n korvikkeen, ruotsalaisen Skanskan, osakekurssi on palautunut vuoden alimmilta tasoiltaan. YIT:ssä näen yhä potentiaalia. Yhtiö on tehnyt oikeita toimenpiteitä pärjätäkseen vaikeassa markkinassa ja Venäjä tuo mahdollisuuden kurssinousuun.
Siksi ajatukseni kääntyvät Sanomaan, jonka olen listannut satelliittisjoitukseksi. Olen pitkään halunnut luopua yhtiöstä, koska toimiala on suuressa muutostilassa ja yhtiö on omalla toiminnallaan tuhonnut omistaja-arvoa. Erehdyin ostamaan yhtiötä lisää tänä vuonna ja kurssin virkoamisen myötä tappioni on hivenen pienentynyt. Ehkäpä olen päätökseni tehnyt - luovun vihdoin Sanomasta. Melkein päätin edellisen lauseen kysymysmerkkiin.

Vihje: Tarkastele sijoituksesi teknisesti tai Martin mallit blogissa esityllä laseknnalla ja pyri myymään kovaan hintaan ja osta myöhemmin takaisin halvempaan hintaan. Myy mielesätsi kovemmassa hinnassa oleva osake parista Sanoma ja YIT.
VastaaPoistaMomepiin sijoituksiisi on mielestäni ladattu paljon negatiivista ja tässä mielessä luopuminen sijoituksista ei ole hyvä. Jos huomioit verot, sinulla on loistava mahdollisuus hyviin tuottoihin pienellä veivaamisella.Voit saada 600 euroa tuottoa, jos kuittaat kaupankäynti palkkiot.
Minä myisin kaikki noista kolmesta osakkeesta, jos niistä kokonaisuutena kertyy luovutustappioita. Kaikki yllämainitut firmat ovat laadultaan keskinkertaisia. YIT:n ruotsalaiset kilpailijat ovat monta pykälää laadukkaampia kaikilla mittareilla. Sanoman johto on osoittanut osaamattomuutensa median muuttuvassa maailmassa. Nokian yhdistyminen Alcatelin kanssa tulee olemaan osakkeenomistajalle tuskaista.
VastaaPoistaKiitos kommenteista. Molemmat ovat mielestäni oikeassa. Vaikka yhtiöt ovat keskinkertaisia, ne ovat mielestäni hieman "ylilyötyjä". Seuraan kuukauden verran tilannetta.
VastaaPoista