torstai 23. tammikuuta 2020

Myin Nesteet 1000 % voitolla

Tammikuussa myin 40 % omistamistani Nesteen osakkeista. Olin harkinnut myyntiä jo pidempään ja myyntitoimeksiantoa tehdessäni hiirenosoitin lepäsi pitkään myyntinapin päällä ennen klikkausta. Myin 120 kappaletta osakkeita 34,5 euron hintaan. Tämän erän olin hankkinut vuonna 2009 3,47 euron hintaan, kun huomioidaan osakkeen split vuonna 2019. Salkkuuni jäi vuonna 2012 hankkimani 180 kappaleen erä, joka on ostettu 2,74 euron hintaan.

Kun osakeostosta on kulunut yli kymmenen vuotta, voin hyödyntää verotuksessa 40 prosentin hankintameno-olettamaa. Kun osakkeen tuotto oli noin 1000 prosenttia, minun kannattaa hyödyntää hankintameno-olettamaa, joka tarkoittaa, että voin laskea hankintahinnaksi 40 % luovutushinnasta. Alla olevassa kuvassa havainnollistan veroseuraamuksia hyödyntäen hankintameno-olettamaa verrattuna tilanteeseen, jossa hankintahinnaksi luettaisiin todellinen ostohinta. Laskelma ei huomioi kaupankäyntikuluja. Nesteen myynnistä minulle tulee veroseuraamuksia 745 euroa. Hankintameno-olettamalla veroseuraamus on 372 euroa pienempi kuin tavanomaisessa tilanteessa.


Koko omistusaikana Neste oli maksanut minulle osinkoja 625 euroa verojen jälkeen laskettuna eli noin 70 % koko hankintahinnasta. Myydyt Nesteen osakkeet jättävät noin 70 euron loven vuotuisiin osinkotuloihini. Verojen jälkeen minulle jää myynnistä noin 3400 euroa uudelleen sijoitettavaksi. Jos onnistun sijoittamaan rahat 4 prosentin nettotuotolla osinkotuloksi muodostuu noin 135 euroa. Osinkotuloni kasvaisivat siis 65 eurolla. Tämä ei ollut kuitenkaan pääsyy osakkeiden myynnille, koska on suuri haaste löytää yhtä hyvässä vireessä olevia yhtiöitä kuten Neste.

Miksi sitten myin Nesteen osakkeet? Ensimmäiseksi täytyy huomata, että myin vain pienemmän osan koko omistuksestani. Olen siis vielä mukana, jos osake jatkaa nousuaan. Myyntihetkellä Neste oli kuitenkin teknisesti yliostettu. Uskoin saavani lyhyellä aikavälillä katsottuna hyvän hinnan osakkeista. Lisäksi, vaikken olekaan energia-alan asiantuntija, en jaksa uskoa, että Nesteen kilpailuetu ja sitä myöden huikeat marginaalit tulevat säilymään keskipitkällä aikavälillä. Neste on pieni tekijä kansainvälisesti ja pelkästään suurilla öljy-yhtiöillä on suunnattomat resurssit kehittää uusiutuvia polttoaineita. Nesteellä saattaa olla etumatka, mutta muut tulevat perässä hillopurkille.

Hillopurkilla luonnollisesti kannattaa olla niin pitkään kuin mahdollista. Voi olla, että myyntini oli, kuten usein aikaisemmin, ennenaikainen. Saatankin ostaa Nesteen osakkeita alemmalta tasolta takaisin. Tällä hetkellä 28-30 euron tuntumasta. Jos kurssi laskee alle 28 euron, voi matkaa alas olla pidemmästikin. Sillä tasolla osakekurssi on käynyt kääntymästä useammasti. Asetan kurssihälytyksen 30,5 euroon ja jään laatimaan osto-ohjelmaa kolmelle tuhannelle.

***
Mihin sijoittaisin 10 000 euroa? Lue Vaurastumisen välineet.

1 kommentti:

  1. "Saatankin ostaa Nesteen osakkeita alemmalta tasolta takaisin. Tällä hetkellä 28-30 euron tuntumasta"

    Uskon että olet ymmärtänytkin, mutta todettakoon vielä, että maksoit yli 6e osakkeelta veroa. Kaupankäyntikulut huomioiden break even tasosi on 27.x euroa, eli tuota kalliimmat ostot tuottavt sinulle persnettoa

    VastaaPoista