Osinkosalkkuni sijoitukset tuottivat vuonna 2019 noin 6800 euroa osinkoja. Joka vuosi aina vuodesta 2008 olen sijoittanut osingot uudelleen takaisin pörssiin. Noin seitsemäntonnia sijoitettuna osakkeisiin, jotka maksavat neljän prosentin osinkotuottoa, tarkoittaa noin 200 euron lisäystä vuotuisiin osinkotuloihin verojen jälkeen. Osinkojen uudelleen sijoittamisesta on siis tullut vuosi vuodelta tärkeämpi komponentti osinkotulojeni kasvattamiseksi.
Mitä voisinkaan tehdä, jos en sijoittaisi osinkojani uudelleen?
Minulla on lainoja omistusasuntooni ja kahteen ja puoleen sijoitusasuntoon. Lainat ovat 25 vuoden maksuajalla, niiden korko on 0,6 prosentin molemmin puolin ja olen maksanut lainoista noin 40 prosenttia. Lyhennän kaikkia lainojani 6800 eurolla vuodessa. Lähes täsmälleen samalla summalla kuin vuotuiset osinkotuloni olivat vuonna 2019. Voisin siis osinkotuloillani kuitata lainalyhennykset kokonaisuudessaan. Vain korot jäisi rahoitettavaksi vuokratuloista tai palkasta.
Omistusasuntoni lainalyhennys ja korko ovat yhteensä 292 euroa kuukaudessa eli 3504 euroa vuodessa. Maksettuani omistusasuntooni kohdistuvan taloyhtiölainan pois, hoitovastikkeeni on 183 euroa kuukaudessa eli 2196 euroa vuodessa. Sähkölasku ja kotivakuutus lienevät noin 250 euroa vuodessa. Internetiä en asuntooni osta vaan käytän matkapuhelin jaettua verkkoa. Asumiskuluni ovat siis noin 6000 euroa vuodessa. Voisin siis osinkotuloillani kuitata asumiskuluni kokonaisuudessaan ja matkustaa vielä kerran ulkomaille.
Voisin myös ostaa LG:n 55 tuuman Smart 4K Ultra HD Led televisioita yhden kappaleen joka kuukausi tai parin vuoden osinkotuloilla voisin hankkia kuudentoistatuhannen euron Sonyn 85 tuuman Android 8K Ultra HD Smart LED television ottamatta kulutusluottoa. Katson kuitenkin edelleen vuonna 2011 ostamaani 32 tuumaista televisiota. Melko moni onkin ilveillyt televisioni koosta. En ole käsittänyt, että juuri sen koolla on jopa naisille niin suuri merkitys. Television sijasta käyttäisin mielelläni rahat yhden tavoitteeni toteuttamiseen: sadan maan keräämiseen. Tavoitteeseen päästäkseni minun tulee käydä kolmessa maassa joka vuosi seuraavan 20 vuoden ajan. Osinkotuloillani voisin rahoittaa tämän tavoitteen toteuttamisen.
Totuus on, etten tietäisi mitä tekisin osinkotuloillani, joten sijoitan ne uudelleen. Olen rakentanut osinkotuloni, jotta voin rahoittaa niillä tavanomaiset elämisen kustannukset, kun lopetan päivätyöni. Työssä käydessäni minun ei ole kuitenkaan ollut tarve käyttää osinkoja muuhun kuin omistusteni kasvattamiseen osinkoa maksavissa yhtiöissä: rahan tekeminen rahalla on volyymibisnestä. Osinkojen sijoittaminen uudelleen on siis ollut toiseksi tärkein komponentti päästessäni asemaan, jossa voin lyhentää lainani tai kattaa asumiskuluni pelkästään osingoilla. Tavallaan voin katsoa vapautuneeni asuntovelkaorjuudesta. Jos en huomioi muita pääomatulojani, tarvitsen kuukausipalkkaa ainoastaan ruokaan ja muihin välttämättömiin menoihin.
Vuosikymmenen jälkeen on ilo nähdä pitkäaikaisen, järjestelmällisen ja tavoitteellisen säästämisen sekä sijoittamisen tulokset - hivenen konkreettisella tavalla.
***
Opi osinkosijoittamisen perusteet, lue Vaurastumisen välineet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti