lauantai 28. marraskuuta 2020

Pientä kevennystä nouseviin kursseihin

Sijoituspäiväkirja

Marraskuu 2020

Marraskuussa kevensin taas Kemira omistusta. Tein lisäyksen Kemiraan kuun alussa osakekurssin notkahdettua mielestäni liiaksi puolivuotisosingon jälkeen. Kuun lopussa myin 400 kappaleeseen kasvaneesta positiosta 300 kappaletta kolmessa erässä. Yhden erän myin liian aikaisin ja kaksi erää melko sopivasti reilusti yli 12 euron hintaan. Jätin sata kappaletta salkkuun siltä varalta, että kurssi jatkaa melko poikkeuksellisesti yli 13 euron. Alan ostamaan osakkeita takaisin 11,5 euron tienoilta. 

Muita salkkutapahtumia oli sijoitus kehittyvien markkinoiden infrastruktuuriosakkeisiin sijoittavaan ETF:ään ja veivaus Etteplanilla, minkä järkevyyttä voi arvioida. Inderes nosti hieman toisen myynnin jälkeen yhtiön tavoitehinnan 11 euroon. Ostankin osakkeet taas takaisin alle kympillä, jos kurssi sinne notkahtaa. Kemiran ja Etteplanin myynnin myötä minulla on taas kassassa rahaa mahdollista korjausliikettä varten. Lisäksi myin myös spekulatiivisessa mielessä haalimani saksalaisen Corestaten osakkeet pienellä voitolla. Kassani ehtikin käydä jo velan puolella, vaikka olen tallettanut salkkuun ahkerasti uutta pääomaa.

Marraskuussa ostin lisää myös pumppu- ja venttiilivalmistaja KSB:n toisen osakesarjan osakkeita. Yksi osto osui lähes täydellisesti kurssipohjiin 175 euroon. Kohti marraskuun loppua kurssi on korjannut 215 euron tietämille. KSB julkaisi koronatilanteeseen nähden kohtuullisen osavuosikatsauksen, myynti laski -9 % mutta osakekurssi reagoi tulokseen viiden prosentin kurssinousulla. Poikkeuksellisen suuri ero yhtiön kahden eri osakesarjan välillä on hieman kaventunut. Positioni KSB:ssä on poikkeuksellisen suuri ja yltää nyt parissa eri salkussa yhteensä 60 kappaleeseen.

Kuun puolivälin seurannassa salkun arvo nousi 289 000 euroon ja kuun lopussa salkun arvo kipusi jo yli 300 000 euron. Salkkuun olen tallettanut sen perustamisesta lähtien 160 000 euroa. Voimakas kurssinousu teki minusta puolimiljonäärin, kun mukaan lasketaan osakkeet, asunnot, käteinen ja vaihtoehtoiset sijoitukset. Tässä kohtaa vuotta ei osaa enää muuta toivoa kuin, että osakemarkkinat pitäisivät nykyiset asemansa niin vuodesta saataisiin melkoisen tapahtumarikas pörssivuosi.

***
Hanki askelmerkit matkalle puoleen miljoonaan. Lue Vaurastumisen välineet.

perjantai 20. marraskuuta 2020

Menneisyyden haamuja: Nordnet, ETF ja Etteplan

Tein kahteen eri salkkuun merkinnän Nordnetin osakkeesta sen tullessa toista kertaa pörssiin. Merkitsin suuremman 200 kappaleen erän osinkosalkkuuni ja 100 kappaleen minimierän satelliittisalkkuuni. Ensimmäisessä aion katsoa kurssikulkua hieman pidempään ja jälkimmäisessä todennäköisesti myyn osakkeet muutaman ensimmäisen kaupankäyntipäivän aikana. En usko, että osakkeita riittää tuota määrää innokkaille sijoittajille kuumana käyvillä markkinoilla. Suhteutettuna Nordnetin ruotsalaiseen pääkilpailijaan Avanzaan ja arvostuslukuihin ylipäätään pidän Nordnetia kalliina. Avanzan taloudellinen suorituskyky on parempi ja sen arvostus on vain hieman Nordnetia kalliimpi. Arvostuksen ja matalan käteisposition vuoksi pidin merkintämäärät pienenä. Olin Nordnetin omistaja sen ensimmäisellä pörssitaipaleella vuosina 2012-2016, jona kaksinkertaistin rahani ja sain mukavan suuruiset osingot.

2

Finanssivalvonnan kiellettyä amerikkailaiset ETF:t vuonna 2018 en ole tarkastellut ETF:iä sijoituskohteena, enkä näin ollen tehnyt ainuttakaan ETF sijoitusta. Nyt tein kuitenkin silmäyksen Nordnetin ETF tarjontaan. Löysin sieltä kahteen tai kolmeen eri tarkoitusperään soveltuvan tuotteen nimeltä iShares EM Infrastructure UCITS ETF USD. ETF sijoittaa kehittyvien markkinoiden infrastruktuurisektorin osakkeisiin. ETF pitää sisällään muun muassa Thaimaan ja Meksikon lentokenttiä, korealaista sähköntuotantoa ja brasilialaista polttoaineen jakelua. ETF jakaa tuotto-osuutta noin 3 prosenttia marraskuun hinnalle. Historiallisesti katsottuna ETF on houkuttelevalla hintatasolla, kehittyvien markkinoiden infrastruktuuriosakkeet eivät ole vielä palautuneet koronakriisistä.

3

Olen omistanut pienen erän Etteplania vuodesta 2019. Myin osakkeet 10,25 euron hintaan lokakuussa kohtuullisella voitolla. Ajattelin, että kurssi on kirinyt hieman liikaa. Osakekurssi kävi pian reilusti yli 11 euron. Twiittasin tuolloin Nicolas Darvaksen hyvän muistisäännön: "There's no reason to sell a rising stock". Etteplan kuitenkin laski sitten takaisin alle 10 euroon, jolloin ostin osakkeet takaisin. Eilen Etteplanin osake nousi taas 10,25 euroon ja myin osakkeet. Tänään kurssi huitelee jo 10,8 euron tasoilla ja on taas aika kerrata jakamaani oppia. Ei kannattaisi tehdä samoja virheitä toistuvasti. Yksi oppi olisi antaa voittojen juosta ja käyttää edes stop-loss toimeksiantoa. 

***
Haetko sinäkin suuntaa sijoittamiseen. Lue Vaurastumisen välineet.

perjantai 13. marraskuuta 2020

Minusta tuli puolimiljonääri

Aina kuun puolivälissä kirjaan ylös salkkuni ja omaisuuteni kehityksen. Lokakuun päiväkirjamerkinnässä haaveilin puolen miljoonan euron rajapyykin ylittämisestä ja se toteutui vain pari viikkoa myöhemmin. Rokoterallin siivittämänä omaisuuteni arvo kohosi siis 502 000 euroon. Tähän lukuun summaan osakkeet, asunnot ostohintaan arvostettuna, vaihtoehtoiset sijoitukset hankintahintaan, käteisen ja luonnollisesti vähennän velat. Kokonaisvaralliuuteeni en laske hätärahastoa enkä perintönä saatuja rahoja, jotka pidän erillään omin neuvoin tehdyistä rahoista.

Vuoden 2020 aikana varallisuus on koronan ja osakkeiden hintakehityksen seurauksena kulkenut vuoristorataa. Helmikuussa varallisuuteni oli 470 000 euroa  ja kuukautta myöhemmin 390 000 euroa. Neljänsadantuhannen rajapyykki rikkoutui ensimmäisen kerran kuitenkin jo kesäkuussa 2019. Kolmensadantuhannen euron raja ylittyi maaliskuussa 2017. Sitä edeltävien satatonnisten kerryttämiseen kului kumpaiseenkin noin kaksi vuotta.


Omaisuudestani suurin osa on kiinni osakkeissa. Osakkeet edustavat noin 60 prosenttia, suorissa asuntosijoituksissa on noin 23 prosenttia ja erilaisissa vaihtoehtoisissa sijoituksissa (esimerkiksi kiinteistörahasto tai pikavippifirman osakkeet) 16 prosenttia. Käteistä on nytkin liikaa, koska minulla on tämän lukeman lisäksi hätärahasto. Käteinen kasvaa hitaasti muutamalla eri talletustilillä. Minulla olisi siis mahdollisuus seuraavaan suurempaan hankkeeseen. Edellisen puolikkaan sijoitusasunnon ostin vuonna 2017 ja velkaa minulla on ainoastaan 163 000 euroa. Velka lyhenee hitaasti, kaikki lainat ovat 25 vuoden maksuajalla.


Tänä vuonna olen vauhdittanut vaurastumista vuokraamalla omistusasuntoni, tehnyt keskimääräistä suuremman sijoituksen metsärahastoon ja toki kasvattanut osakesijoituksia. Nopeuttaakseni matkaa kohti miljoonaa minun tulisi ottaa lisää velkaa. Valtioiden raju velanotto ja koronatuet voivat nostaa inflaatiota, jolloin  hyvää velkaa ja reaaliomaisuutta kannattaisi olla reilummin. Samalla en ole valtavan innokas kasvattamaan riskiä, vaan taidan salaa tykätä varsin matalariskisestä strategiastani. Laitan edelleen lisää pääomaa osakkeisiin, mutta mielelläni löytäisin rahalle muitakin kohteita. Koronavuosi osoittaa, että omaisuuden arvo voi osakemarkkinoiden seurauksena heitellä satasellakin.

***
Kuinka sijoittaa ja vaurastua? Lue Vaurastumisen välineet.

torstai 5. marraskuuta 2020

Osakekauppaa korona-aallon kohinassa

Sijoituspäiväkirja

Lokakuu 2020 

Perinteisesti talletan osinkosalkkuuni tuhat euroa kuukaudessa lisää pääomaa. Lokakuun lopussa siirsin ylimääräiset 4000 euroa pääomaa salkkuun eli yhteensä 5000 euroa. Osan pääomasta siirsin spekulatiiviseen satelliittisalkkuun, jossa ostin Fondiaa, Kemiraa ja Fortumia niiden osakekurssien laskettua voimakkaasti. Osinkosalkkuuni ostin lisää BASF:ia 48 euron hintaan ja saksalaisen kiinteistömanagerin Corestaten osakkeita. Jälkimmäinen on spekulatiivinen sijoitus, jota pyrin kampeamaan voitolle keskihintaa alentamalla, useimpien oppien vastaisesti. Kävin kauppaa osinkosalkussani myös Kemiralla, joka osingon irtoamisen jälkeen laski voimakkaasti.

Myin Etteplanit hieman liian aikaisin 10,25 euron hintaan, kurssi käväisi yli euron korkeammalla, mutta juuri ennen pientä korjausliikettä. Ostinkin osakkeet takaisin 9,5 euron hinnalla pari viikkoa myöhemmin. Kahdeksikolla alkavalla kurssilla voin lisätä omistustani. Vaihdoin myös omistamani, tickerin KSB, osakkeet toiseen osakesarjaan, KSB3. Tekemäni pika-analyysin jälkeen KSB3 osakesarja on jatkanut laskuaan ja KSB on hivenen noussut. Olenkin kasvattanut position KSB3:ssa suureksi ennen 12.11. julkaistavaa osavuosikatsausta. Yhtiön kilpailijoiden, esimerkiksi Pentairin ja Xylemin, osakekurssit ovat lähest ATH-lukemissa. KSB:n vahva asema teollisuussektorilla voi kuitenkin tarkoittaa kilpailijoita heikompia myyntilukuja.

Lokakuun puolivälin seurannassa, ennen massiivista lisäpääomaruisketta, salkkuni nousi absoluuttisesti mitattuna kaikkien aikojen korkeimpaan lukemaansa 276 000 euroon. Helmikuussa salkun paperivoitto oli absoluuttisesti suurempi kuin lokakuussa. Kokonaisvarallisuuteni arvo nousi uudelle kymmentuhannelle lähes 489 000 euroon. Tällaisena vuonna kuin 2020 olisi mukava ylittää puolen miljoonan euron rajapyykki. Kymppitonnin lisä edellyttäisi kuitenkin voimakasta myötätuulta pörssissä. Yhdysvaltain presidentinvaalit ja koronan toinen aalto tekevät pörssisäästä kuitenkin hyvin epävarman. 

***
Hae suunta ja mielenrauha sijoittamiseen. Lue Vaurastumisen välineet.