keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Satelliittisijoituksilla lisätuottoa

Sijoituspäiväkirja

Elokuu 2010

Elokuun alku meni hyvin pitkälti lomalla liiemmin osallistumatta osakemarkkinoille. Kuun puolessa välissä hankin salkkuun satelliittiosakkeeksi Tiedon ja lisäsin Vestas Wind Systemsiä, sen osakekurssin laskettua voimakkaasti, 25 prosenttia, osavuosikatsauksen jälkeen. Tieto hankittiin lähinnä teknisten seikkojen ja tunnuslukujen vuoksi. Sen alhaiset arvostusluvut, hyvä osinkotuotto ja alhaalla pysynyt osakekurssi antavat toivoa hyvälle lyhyen aikavälin tuotolle. VWS:n osalta uskon, että voimakkaasti kasvavat markkinat ja myöhässä olevat tilaukset palauttavat yhtiön arvostuksen kasvuyhtiölle ominaiseksi. 

Näiden lisäksi tarkkailun alla olivat myös F-Secure, VF Corp ja Unibet. Aivan kuun lopussa, vanhan opetuksen muistutuksena, silmiini osui Betsson, joka on Unibetin kilpailija. Nopean tarkastelun myötä Betsson vaikuttaakin houkuttelevammalta sijoitukselta kuin Unibet.

Ahlstömin ilmoittama kohentunut tulos ja näkymät saivat sen kurssin liitoon. Niin vauhdikkaaseen, että se sai harkitsemaan yhtiön myyntiä. Sijoitukset Huhtamäkeen ja UPM:ään ovat riittäviä raaka-ainehinnoiltaan herkälle toimialalle. Ahlströmin strategian selkiytyminen ja sen asema valitsemillaan aloilla, tekevät kuitenkin sen, että Ahlstömin satelliittiomistajaksi voi palata kurssin taas laskettua. 24.8. myin Ahlströmin hintaan 14,90. Ahlströmin tilalle satelliittiosakkeeksi ostettiin Tieto, joka tarjoaa hyvän osinkotuoton sekä käänneyhtiön mahdollisuuden huomattavaan kurssinousuun. Tiedon markkina-asema päämarkkinoillaan on myös hyvä ja markkinoiden kehittyessä positiivisesti tulee yhtiö hyötymään yritysten investoinneista tietotekniikkaan.

Elokuussa postitin tilinavauslomakkeet Saxo-Etrade pankkiin. Tilille voitaisiin keskittää erityisesti ETF:t, eurooppalaiset ja pohjoismaalaiset osakkeet sekä amerikkalaisten osakkeiden lisäykset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti