Niin Veikkauksen monopolimainoksissa kuin monien mielikuvissa norjalaiset nähdään rikkaina ja onnekkaina. Niin he varmasti ovatkin. Öljyn hinnan laskun myötä Norjan talous on kuitenkin vaikeuksissa. Työttömiä on ennätysmäärä, työttömyysaste on noussut noin kolmesta viiteen ja viidesosan norjalaisista raportoidaan elävän hyvinvointivaltion tukien varassa. Norja on kauaskatseisena varautunut käynnissä olevaan tilanteeseen.
Parinkymmenen vuoden aikana Norja on laittanut sivuun öljytuloistaan saamiaan varoja öljyrahastoon. Rahasto sijoittanut varat yhteensä 9000 yritykseen 77 eri maassa, erilaisiin velkakirjoihin ja kiinteistöihin. Osakesalkku on niin valtava, että se omistaa 1,3 % osuuden kaikista maailman pörssilistatuista yhtiöistä. Rahastossa onkin tällä hetkellä varoja noin 200 000 dollaria jokaista norjalaista kohti ja sen tavoitteena on yksinkertaisesti turvata ja rakentaa taloudellista vaurautta tuleville sukupolville.
Palkansaajalle säästäminen ja sijoittaminen on oman öljyrahaston rakentamista. Kun ajat ovat hyvät, laitetaan syrjään rahaa öljytuloista muihin öljystä riippumattomiin tulonlähteisiin: osakkeisiin, velkakirjoihin tai kiinteistöihin. Palkansaajan tapauksessa öljyllä tarkoitetaan kuukausipalkkaa. Norja ei ole rakentanut valtavia pilvenpiirtäjiä tai maailman mantereita muistuttavia tekosaarirakennelmia, kuten jotkut muut öljyvaltiot. Palkansaajalle tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kohtuullista elämistä, asumista ja autoilua.
Norja pyrkii muuttamaan talouttaan riippumattomammaksi öljyteollisuudesta. Ensinnäkin, öljyrahaston tuotot ylittävät jo öljystä saatavat tulot. Toiseksi, se on investoinut infrastruktuuriin, tukenut tutkimusta, kehitystä ja uusia yrityksiä sekä tukenut muiden toimialojen kehitystä. Yksittäiselle henkilölle, kuten valtiolle, ei ole turvallista olla sidoksissa vain yhteen elinkeinoon tai tulonlähteeseen. Säästäminen ja sijoittaminen on oman henkilökohtaisen talouden muuttamista riippumattomammaksi kuukausipalkasta. Yksityishenkilölle investoinnit uusille toimialoille voivat olla verrattavissa esimerkiksi omaehtoiseen opiskeluun ja kouluttautumiseen.
En ole itse ollut vielä koskaan työttömänä. Koputus puuhun. Kahdesti olen ollut irtisanomisuhan alla. Silloin minua on tukenut ajatus säästöistäni, sijoituksistani ja niiden tuotoista. Vuonna 2016 Norja siirsi öljyrahastostaan 212 miljardia kruunua valtiontalouden käyttöön - ensimmäistä kertaa historiassa. Rahastosta nostettiin noin 3-4 prosenttia. Koska rahasto on tuottanut keskimäärin lähes 6 prosenttia vuodessa, tarkoittaa se, että valtiontaloutta voidellaan öljyrahoista tehtyjen sijoitusten tuotoilla. Kertyneeseen pääomaan ei kosketa lainkaan.
Piisaako sinulla öljyä?
***
Hanki Vaurastumisen välineet esityspaketti rakentaaksesi oma öljyrahasto!
Jotenkin hassua että rahaston 3. suurin sijoitus on Shell.
VastaaPoistaHieman ehkä. Tämä on mielestäni hauska kartta https://www.nbim.no/en/the-fund/holdings/?fullsize=true
PoistaSuomestahan rahasto omistaa lähes kuuttakymmentä yhtiötä.
Mielenkiintoinen tämä rahasto, harmi kun suomella ei ole samanlaista.
VastaaPoistaSuomineito voisi tehdä ryhtiliikkeen. Lumipalloefektillä maksaa velkansa pois ja sopivasti kuukausisäästäen kasvattaa varallisuuttaan, joka pitkällä tähtäimellä tuottaisi. En ole koskaan ymmärtänyt miksi valtion pitää olla veloissa eikä varakas.
PoistaTäällä härmässä myydään infra halvalla ulkolaisille pääomasijoittajille, jotka sitten kuppaavat meitä mm.korotetuilla sähkön siirtohinnoilla yms. Saadut myyntitulot häviävät kuin kusi lumeen valtion eri asteisiin rahareikiin- ei puhettakaan siis, että laitettaisiin poikimaan Norjan malliin. Solidiumin (tämän Suomen öljyrahaston) kädet ovat sidottu poliittisen ohjauksen vuoksi ja sijoittaminen on mitä sattuu tuuliviiritouhua.
VastaaPoistaKiitos kommentista. Olet oikeassa varmasti siinä, että valtio-omaisuuden myynnit ovat olleet arvelluttavia.
PoistaOmaisuus, jota on myyty on kuitenkin ollut erilaista mitä tulee Norjan öljyrahaston omistuksiin. Rahaston omistukset ovat ulkomailla ja varat sijoituksiin ovat tulleet maaperästä.
Kirjoitukseni tarkoitus ei missään nimessä ollut sanoa, että Suomen valtion tulisi omistaa ja operoida liiketoimintaa. Solidiumia ei mielestäni voi verrata Norjan öljyrahastoon. Sehän on vain yhtiö, joka omistaa entisiä kommunismin aikana rakennettuja valtioyhtiöitä.
Samaa mieltä olen siitä, että esimerkiksi kaivostoiminnasta saatujen (mahdollisten) ylisuurten voittojen valuminen ulkomaisille yhtiöille on kyseenalaista.