perjantai 21. heinäkuuta 2017

Näin vaurastut varmasti - 10 keinoa

Valtamediassa on jälleen kirjoitettu vaurastumisesta, rikastumisesta ja taloudellisesta riippumattomuudesta. Vaikka on erinomaista, että ilosanoma säästämisestä ja sijoittamisesta leviää, valitettavasti iltapäivälehtien ja maikkareiden jutut ovat hyvin pinnallisia ja helposti luotaantyöntäviä ääriesimerkeillään. Joskus, mutta harvoin, sijoittamista käsittelevät lehtijutut voivat monimutkaisuudellaan saada sijoittamiseen perehtymättömän palkansaajan ymmälleen.

Taloudellinen riippumattomuus ja vaurastuminen on lopulta hyvin yksinkertaista. Kymmenen kohdan listaa seuraamalla vaurastut varmasti. Jos aloittaisin nyt, aloittaisin seuraavasti:
  1. Tunne, sisäistä ja hallitse vaurastumisen yhtälö.
  2. Säädä säästämisen yhtälö tuloihisi ja tavoitteisiisi sopivaksi. Älä anna elintasoinflaation karata käsistä, asu ja aja kohtuullisesti. Älä ota kulutusluottoja vaan rahoita suuremmat hankinnat mieluiten säästämällä.
  3. Opiskele sijoittamista. Aloita mahdollisimman pian ja kehity jatkuvasti kokeilemalla. Mitä enemmän laitat rahaa tuottamaan alussa sitä nopeammin korkoa korolle ilmiö toimii. Panosta yhteen vaurastumisen vauhtipyörään kerralla, mutta kokeile jo samanaikaisesti toista. 
  4. Määritä tavoitteesi ja laadi itsellesi sijoitusstrategia. Osta kuukausittain laadukkaiden osinkoa maksavien yhtiöiden osakkeita. Luo osingoilla kasvava tulovirta.
  5. Perusta yritys osaamisesi ja kiinnostuksen kohteidesi ympärille, ja kasvata tulojasi. Etsi liikeideoita. Tämän listan keinoilla voit vaurastua, yrittäjänä voit rikastua.
  6. Odota laskumarkkinaa ennenkuin alat todella sijoittamaan. Kerrytä käteiskassaa, kun osakkeet ovat kalliita ja laita kaikki omat ja muiden rahat peliin, kun muut myyvät osakkeita. Jatka sijoittamista kuitenkin kaikissa markkinatilanteissa kuukaudesta toiseen.
  7. Ota harkitusti velkavipua ja sijoita asuntoihin, varo kuitenkin kasvavaa korjausvelkaa.
  8. Neuvottele lainasi aina uudelleen, käytä lyhennysvapaata tai tee ylimääräisiä lainalyhennyksiä markkinatilanteesta riippuen. Laita muiden rahat työskentelemään puolestasi.
  9. Vauhdita vaurastumistasi pienillä teoilla: spekuloi osakkeilla, vuokraa asuntosi kesäloman ajaksi, tarkista veroilmoitus ja tee vähennykset sekä kilpailuta kiinteät kulut.
  10. Et tarvitse hätärahastoa, jos noudatat yhdeksää edellistä neuvoa. Pidä kaikki rahasi työskentelemässä puolestasi.
Tällä hetkellä osakkeiden arvostustasot ovat verratain korkeat. Ennätysmäärä suomalaisia on kiinnostunut sijoittamisesta ja kasvava määrä sijoittamista käsitteleviä uutisia ovat merkkejä noususuhdanteen loppuvaiheesta. Samassa tilanteessa, vuonna 2008, odotin itse kurssilaskua siihen viittavia lehtiartikkeleita keräten. Siksi listasin kymmenen kohdan listalle kuudenneksi - jos olet aloittamassa sijoittamista nyt, aloita varovasti opetellen ja pääomia kerryttäen.

Loppuun lienee paikallaan kirjoittaa itsestäänselvyys. Vaurastuminen on pitkä prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä, suunnitelmallisuutta ja uskoa. Välillä pääomamarkkinat tuottavat pettymyksiä, ja silloin pitää vain arvioida tilanne, tehdä tarvittavat muutokset ja jatkaa. Sijoittamisesta voi kuitenkin tehdä itselleen mielenkiintoisen harrastuksen, jolloin matka vaurastumiseen ei ole pelkästään tuottoisa vaan myös viihdyttävä.

***
Vaurastumisen välineet julkaisupaketti pureutuu vaurastumisen keinoihin!

6 kommenttia:

  1. Anonyymi22.7.17

    Ihan hyvä lista. Kommentoisin kuitenkin muutamaa bullettia:
    5) Sitten kun vielä löytäisi sen bisnesidea. 90% firmoistahan lopettaa viiden vuoden sisällä. Monesti pelkästään kakkostyöpaikan ottaminen tuottaa tuntipalkalla mitattuna paremmin kuin oman firman perustaminen. Eli, helpommin sanottu kuin tehty.
    6) Ajoittaminen ei onnistu keneltäkään. Pidin osakkeita jo 2013 törkeän kalliilla ja keskityin vain käteisen kasvattamiseen. Voin sanoa, että kalliiksi tuli. Eli, unohda ajoitus ja sijoita kuukausittain eri toimialoille ja osakkeisiin.
    7) Asuntosijoittaminen on Suomessa on huono idea, koska kassavirta on negatiivista. Asuntoja pitäisikin ostaa "pöydän alta" ja se onkin haastavampaa. Tämän takia suosittelen osakesijoittamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tärkeitä huomioon otettavia ajatuksia, vaikken aivan samaa mieltä kanssasi olekaan.
      5) Tekeminen on tärkeämpää kuin idea. Epäonnistuminen on sallittua ja suotavaa, niistä oppii.
      6) Ajoittaminen ei onnistu täydellisesti. Ostoja kannattaa painottaa tilanteisiin, joissa aliarvostus on vallitsevana tilana todennäköisempi kuin yliarvostus. Muutoin kannattaa jatkuvasti etsiä ja sijoittaa sijoituskriteerit täyttäviin yhtiöihin.
      7) Miten niin negatiivista? Katselet ehkäpä vääränlaisia kohteita tai järjestät rahoituksen niin, ettet yllä positiiviseen kassavirtaan.

      Poista
    2. Anonyymi23.7.17

      6) Sen "aliarvostuksen" odottamiseen voi mennä useampikin vuosi ja "kalliilla" ostaminen saattaa lopulta tulla tuottavammaksi. Esim. suomalaisista osakkeista KONE ja Orion ovat hyviä esimerkkejä: aina liian kalliita.
      7) Etuovelta tai Oikotieltä et löydä kassavirtapositiivisia asuntoja, ellet laita niihin vähintään 50% omaa osuutta. Tuolla tavalla ei pääse moni koskaan kiinni asuntoon. Jos olen omasta mielestäsi väärässä, niin postaapa tänne blogiin linkki laskelmien kanssa sijoitusasunnosta, josta saisi positiivisen kassavirran max. 30% omaosuudella.

      Poista
    3. 6) Kyllä, näinhän se menee. Sijoittaminen on pitkälti lyhyttä matematiikkaa.
      7) Katso vain omat asuntosijoittamista käsittelemäni kirjoitukset. Esim. http://tarinavaurastumisesta.blogspot.fi/2016/08/toisen-sijoitusasunnon-kassavirta.html

      Poista
  2. Vaikka anonyymin viesti ei ollutkaan minulle tarkoitettu niin vastaan silti. Itse onnistuin hankkimaan sijoitusasunnon 30% omalla rahoituksella ja saamaan silti positiivista kassavirtaa noin 100€ / kk. Asunnon velaton myyntihinta oli 84000 € josta noin 5k € yhtiölainaa. Maksettavaksi jäi noin 79000€, lainaa tarvittiin siis noin 55k €. Lainaanlyhtennykset on noin 240 € ja vastike sisältäen rahoitusvastikeosuuden on 150€, yhteensä siis kuluja per kk on 390 €. Vuokraa saan 500 € joten minulle jää reilu 100€ / kk. Toki jouduin kyttäämään asuntoja pitkään, ennen kuin sopiva tuli vastaan ja ostin asunnon eri paikkakunnalta kuin missä itse asun, sillä täällä asuntojen hinnat on karanneet käsistä ja vuokrat ei ole kehittyneet yhtä hyvää tahtia. Tein tarjouksen ilman, että näin asuntoa livenä ollenkaan, pelkän oikotieilmoituksen ja isännöitsijän todistuksen perusteella. Asunto oli peruskuntoinen, joten tein paikkakunnalle 2 viikonloppureissua jolloin tein hieman pintaremonttia, hintaa tuolle tuli hieman yli 1000€.

    Terveisin,
    Ensimmäisen sijoitusasunnon ostaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tämä havainnollistaa kuinka asuntosijoituksesta voi tehdä kassavirtapositiivisen.

      Poista