perjantai 5. helmikuuta 2021

Vuosi alkaa myönteisesti mutta osinkouutiset pelottavat

Sijoituspäiväkirja

Tammikuu 2021

Tammikuussa tein ainoastaan yhden oston sekä yhden spekulatiivisen oston ja myynnin, pyrkiessäni rauhoittamaan spekuloinnin sitä varten tarkoitettuun satelliittisalkkuun, jonka kehityksestä raportoin satunnaisesti. Tässä päiväkirjassa kerron pääasiassa osinkosalkun tapahtumista. Yksi niistä oli järjestysluvultaan kolmas osto Tieton osakkeita 27 euron kappalehintaan. Olin hankkinut Tiedon osakkeita ensimmäisen kerran yli 10 vuotta sitten puolet edullisemmin. Toisen kerran olin ostanut Tietoa vuonna 2011, jolloin maksoin osakkeista 9,5 euroa kappaleelta. Joskus kannattaa ostaa laskeviin kursseihin.

Kävin osinkosalkussani taas kauppaa saksalaisen Corestaten osakkeilla. Olin jäämässä spekulatiiviseen positioon jumiin, kun osakekurssi ei kehittynyt myönteiseen suuntaan. Voimakkaana nousupäivänä myin kaikki osakkeet pienellä voitolla. Jo saman päivän aikana kurssi laski sen verran, että ostin kaksi kolmasosaa myymistäni osakkeista takaisin lähes viisi prosenttia edullisemmin. Seuraavan pompun yhteydessä luovun osakkeista ja jätän spekulaation sille pyhitettyyn paikkaan.  Tilaisuus tulikin joitakin päiviä ennen tämän tekstin julkaisua ja myin osakkeet pienellä voitolla pois.

Vuosi 2020 oli osinkojen osalta pettymys, osinkotuloni laskivat ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen. Alkaneesta vuodesta uhkaa tulla myös pettymys, jos uutiset jatkuvat tammikuun tapaan. Wärtsilä ja Lassila&Tikanoja ilmoittivat leikkaavansa osinkoaan ja Hennes&Mauritz ilmoitti, ettei ainakaan alkuvuodesta maksaisi osinkoa. Vaatekauppa aikoo sulkea muutaman sata myymällä vuoden 2021 aikana. Minulla on onneksi taloudellinen ja ajankäytöllinen mahdollisuus siirtää tai vahvistaa sijoittamisen painopistettä spekulatiivisempaan suuntaan eli pyrkiä sijoitustuottoihin arvonnousun kautta. 

Kuun puolivälin seurannassa osakesalkku nousi, tuttuun tapaan, uuteen ennätykseen 325 000 euroon ja myös kokonaisvarallisuus tykitti uuden ennätyksen saavuttaen lähes 550 000 euron lukeman. Vasta marraskuussa omaisuuteni arvo ylitti puolen miljoonan euron rajan. Tammikuun kasvu selittyikin pitkälti osakkeiden arvon nousulla. Joulukuuhun verrattuna omaisuuden arvo kasvoi 30 000 euroa, josta kaksi kolmasosaa selittyi osakkeiden arvon nousulla. Mielestäni markkinat näyttävät jo siltä, ettei tämä tule lähikuukausina jatkumaan. Olenkin spekulatiivisissa sijoituksissa myynyt positioita käteiseksi.

***
Hanki uutta tietoa alkaneen vuoden sijoituksiin. Lue Vaurastumisen välineet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti