Sijoituspäiväkirja
Helmikuu 2021
Helmikuun blogimerkinnöissä julistin itseni päätoimiseksi sijoittajaksi. Vaikka minulla on sijoittamisesta kokemusta tusinan verran vuosia, on täysipäiväinen sijoittaminen vasta alussa. Tällä hetkellä olen keskittynyt sukeltamaan syvälle sijoittamiseen ja toimenpiteisiin, jotka mahdollistaisivat sijoittamisen ammattina. Näistä kerron tarkemmin ensi viikon kirjoituksessa. Sitä ennen on aika raportoida osinkosalkun helmikuun tapahtumat, jotka pyrin tarkoituksella pitämään lukumäärältään mahdollisimman pienenä.
Ostin osinkosalkkuuni erän lisää Securitaksen osakkeita. Olin ostanut yhtiön osakkeita viimeksi vuonna 2012 50 kruunun hintaan. Nyt maksoin osakkeesta 130 kruunua kappaleelta. Vaikka yhtiön tulos laski viime vuonna 10 prosenttia koronan kurittamana, yhtiö lupasi maksaa 4,8 kruunun osingon toukokuussa. Securitas siirtyy tarjoomassaan jatkuvasti kohti ‘elektoronista turvallisuutta’, joka kasvoi parikymmentä prosenttia viime vuonna.
Ostin myös lisää tickerillä EXV2 kulkevaa ETF:ää, joka seurasi eurooppalaisia telekommunikaatioyhtiöitä. Teesini tässä oli se, keskihinnan alentamisen lisäksi, että rotaatio arvo-osakkeisiin voisi siivittää puhelinoperaattoreiden osakekursseja. Samalla siirtymä 5G:hen voi tuoda puhelinoperaattoreille uusia liiketoimintamahdollisuuksia markkinaan, joka ei juuri kasva. Teleoperaattoreiden arvostustasot eivät päätä huimaa. Sillä välin kun odottelen, että nämä yhtiöt tulevat taas hylkiöistä hyväksytyiksi, tilittää ETF kohtuullisen tuotto-osuuden.
Helmikuun puolivälin seurannassa osakesalkku nousi jälleen uuteen ennätykseen lähes 328 000 euroon. Eiköhän tehdä tästä perinne! Kokonaisvarallisuus nousi 585 000 euroon usean eri tekijän siivittämänä, suurin komponentti oli uuden pääoman lisäys ja arvonnousu muutamissa alaluoksissa kuten spekulatiivisissa sijoituksissa. Mielestäni markkinoilla on havaittavissa jonkin verran hermoilua. Vaikka viime kuussa kerroin lisänneeni käteispainoa, meni ne rahat nopeasti takaisin osakkeisiin. Nyt sitä voisi hieman taas lisätä. Saammeko elää viime vuoden alamäen uudelleen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti