perjantai 23. joulukuuta 2016

Lahjaksi talousosaamista

Matkustin etelästä pohjoiseen sukulaisten luokse joulun viettoon. Kaksi kummityttöäni on siirtymässä lapsuudesta aikuisuuteen. He opiskelevat ja ovat muuttamassa pois kotoa. Tänä jouluna ajattelin viedä joululahjaksi jotain fiksua. Mitäpä muutakaan juolahti pitkän pohdinnan jälkeen mieleeni kuin henkilökohtainen talous.

Matka pohjoiseen oli pitkä - seitsemän tuntia autossa. Ratin takana oli aikaa ajatella. Kiinnostaisiko aihe heitä yhtään? Opiskelijalle säästäminen on vielä hyvin kaukainen ajatus. Perjantaina perille päästyäni kävin lyhyesti kylässä ennen jouluaattoa. Aatonaattona yksi kummityttöjen pohdinta oli ammatinvalinta. Toinen oli mielikuvitelma siitä, kuinka olisi mukava olla rikas. Onneksi kaikilla on mahdollisuus olla, jollei rikas, vähintäänkin varakas. Oikein esiteltynä lahjani voisi ehkä antaa tärkeän elämänohjeen kummitytöilleni.

Olin napannut kirjakaupasta lahjaksi kaksi kirjaa: Havian, Lappalaisen ja Rinta-Lopin Erilainen ote omaan talouteen ja Pasa&Atpo kaksikon Eniten vituttaa kaikki. En voinut olla lisäämättä lahjaan pientä huumorielementtiä. Vaikka olisi varakas, välillä väistämättä vituttaa. Sitä kuitenkin vähentää oma terve henkilökohtainen talous. Säästämällä ja sijoittamalla pitkäjänteisesti sekä järjestelmällisesti vaurastumista ei voi välttää.

En ole lähipiirissäni koskaan tuputtanut omaa filosofiaani säästämisestä ja sijoittamisesta. Enkä juuri aio vastakaan. Mielestäni aiheesta pitää kiinnostua luontaisesti. Haluan kuitenkin nähdä, millaisen vastauksen pieni vihjeeni lähipiirissäni saa. Pienessä teollisuuskaupungissa säästämisen ja sijoittamisen ajatusmaailmalla ei ole kaikkein hedelmällisin maaperä, se on ennakkoluuloni, joka on toivottavasti väärä. Hauskaa me kuitenkin osaamme pitää ja en usko, että yksi vakavampimielinen aihe sitä estää.

Mukavaa Joulua!

***
Päivitin hiljattain kaikki Tarina vaurastumisesta esitykset. Hae uutta vauhtia henkilökohtaiseen talouteesi kulutusjuhlan jälkeen!

3 kommenttia:

  1. Maailman paras kummi! Toivottasti kummilapsille jäi säästämisen idea itämään ja sijoittamiseen heräsi kiinnostus.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi25.12.16

    Oma lahjani kummipojalle tulee olemaan 1000e edestä Nokian Renkaita tai John Deereä sekä Lindströmin kirja osakesijoittamisesta.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi ja Tarina vaurastumisesta, tulisitteko vielä näin jälkikäteen lasteni kummeiksi😂

    VastaaPoista