keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulukuun pörssikaupat

Sijoituspäiväkirja

Joulukuu 2016

Satelliittisijoitukseni Panostajan osakekurssi niiasi voimakkaasti tilinpäätöksen jälkeen ja päätin ostaa osakkeita 1000 kappaletta lisää. Suurimpina syinä kurssilaskulle lienee osinkoehdotus ja Takoman, Panostajan sijoituskohteen, erittäin heikko tilanne. Helmikuussa maksettava osinko laskee 0,05 eurosta 0,04 euroon. Takoman liikevaihto (-23 %) ja liikevoitto (-73 %) jatkoivat rajua laskuaan.

Jos Suomen talouden käänne on käsillä monien uutisten lupaamalla tavalla, on Panostaja yksi Helsingin pörssin suurimmista hyötyjistä. Talotekniikkaa remontoiva Kotisun on Panostajan valopilkku ja erinomainen sijoitus. Hammaslääkäriasema Megaklinikka tekee vielä tappiota avattuaan uuden aseman Tukholmaan. Rakennejärjestelyt digitaalisessa painotoiminnassa, Granossa, on päättymässä ja niistä aiheutuvat ylimääräiset kustannukset tulevat vähenemään. Näiden tekijöiden vuoksi uskon, että lisäys Panostajaan oli suhteellisen turvallinen neljän prosentin efektiivisellä osinkotuotolla.

Myin Kemiran osakkeet kurssin noustua 11,7 euron tasolle. Tein osakkeella jälleen pienen viidenkympin myyntivoiton reilussa kuukaudessa. Myynti oli sarjassaan kolmas tänä vuonna. Kemira on ollut minulle spekulatiivinen pelipaperi sen ailahtelevan kurssikehityksen vuoksi, turvana jälleen hyvä osinkotuotto. Mikäli Kemiran kurssi laskee uudelleen alle 11 euron, ostan todennäköisesti osakkeita jälleen takaisin salkkuuni. Koetan kuitenkin pidättäytyä liiasta spekuloinnista ja keskittyä päätavoitteeseeni osinkotulojen kasvattamiseen.

Myinkin Nordnetin salkustani Itä-Eurooppaan sijoittavan rahaston kohdistaakseni lisää pääomaa kassavirtaa tuottaviin sijoituksiin. Loppukuusta ostin lisää Rapalaa parisataa kappaletta. Yhtiön liiketoiminnan laadussa ja kehityksessä ei ole hurraamista. Erityisesti liikevoitto on laskenut monta vuotta perätysten. Rapalalla on ollut mitä erilaisimpia vaikeuksia selityksenään heikolle suoritukselle. Itse pelkään, että pahimillaan yhtiön liiketoimintamallissa voi olla jotain vikaa ja kilpailijat voittavat markkinaosuuksia. Yrityksen uusi johto onkin ilmoittanut tarkastelevansa liiketoimintoja kriittisellä silmällä. Rapala on siten mahdollinen käänneyhtiö ja -sijoitus, josta uusi johto voi onnistuessaan saada irti paljon arvoa tunnettujen brändien ja jakelukanavan avulla.

Vaikeuksissa olevien yhtiöiden osakepoiminta on toiminut kohtuullisesti. Flowers Foods ilmoitti selvinneensä lakihuolistaan huomattavasti pelättyä pienemmin korvauksin ja yhtiön kurssi nousi voimakkaasti. Myös traktorivalmistaja Deeren osakekurssi kohosi merkittäväsi sen ilmoitettua odotuksia paremmasta tuloksesta. Markkinauutisten mukaan suursijoittajat olisivat siirtymässä kuluttajatuoteyhtiöistä kohti syklisempiä yrityksiä. Esimerkiksi ruotsalaisen AlfaLavalin kurssi on noussut voimakkaasti ostettuani sitä elokuussa.

Vuosi lähestyy loppuaan ja kuluneesta vuodesta on tulossa monella tapaa ennätyksellinen. Palaan vuoden 2016 tuloksiin erillisissä kirjoituksissa tammikuun aikana. Tässä kuitenkin ensisilmäys vuoden 2016 lukuihin:

3 kommenttia:

  1. Ohhoh mikä tulos tälle vuodelle! =)

    VastaaPoista
  2. Isoja lukujahan tuolla näkyy olevan, mutta en kyllä ymmärrä tuosta taulukosta äkkiseltään mitään...

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Palataan selkeämmin vuoden 2016 tuloksiin lähipäivien aikana :)

    Taulukko on lähinnä itseäni varten ja kertoo vasemmalta oikealle kuukausittaisen osakesalkkuun sijoitetun oman pääoman, osakesalkun arvon, netto-omaisuuden arvon, indeksiluvun osakesalkulle, voiton (osakesalkun arvo - talletukset) ja näiden jälkeen prosentuaalisen kehityksen suhteessa edelliseen kuukauteen.

    VastaaPoista