perjantai 28. lokakuuta 2016

Yksi spin-off, lisäys ja uusi sijoitus

Sijoituspäiväkirja


Lokakuu 2016

Monen muun tapaan osallistuin Vincitin listautumisantiin. Merkitsin 250 osaketta ja ylimerkinnän vuoksi sain kokonaiset 107 osaketta, jotka myin pian kaupankäynnin alettua. Olisi kannattanut merkitä enemmän ja myydä hivenen myöhemmin. Ensimmäisen kaupankäyntiviikon lopussa olisin tehnyt 100 euroa enemmän. Spekulatiivinen ostos on kuitenkin nähtävä juuri sellaisena. Myynti on tehtävä, kun sijoitustavoite on täyttynyt.

Spin-off ja politiikka

Jälleen kerran yhdestä amerikkalaisesta sijoituksestani, Air Products yhtiöstä, irrotettiin erilleen Versum Materials. En ole laskenut, monesko spin off tämä oli kohdallani. Amerikkalaisyhtiöille irtaantumiset ovat selkeästi tärkeä tapa luoda omistaja-arvoa. Ongelmaksi piensijoittajalle tulevat helposti Nordnetin korkeat kaupankäyntipalkkiot. Koska omistukseni Air Productsissa oli hyvin pieni, muodostui Versumin arvoksi irtaantumishetkellä 140 dollaria. Halutessani myydä huonosti salkkuuni soveltuvan omistuksen, lohkaisee kaupankäyntipalkkio tästä omistaja-arvosta valtaosan.

Ostin pienen erän lisää Teliaa lokakuussa maksettavien osinkojen toivossa. Neljän euron hinnalla sain painettua myös keskiostohintaani alemmaksi. Telia on klassinen esimerkki yrityksestä, joka on tilapäisissä vaikeuksissa. Telian toilailut Euraasiassa ovat johtaneet osakekurssin laskuun. Sijoittajan on toki oltava huolissaan, onko yrityksen johto todella tilanteen tasalla. Telia tulee poistumaan nopeasti kasvavilta markkinoilta vetäytyen takaisin peräpohjolaan. Nähtäväksi jää, kuinka Telian osingonmaksukyky kehittyy.

Vaihtoehtoisten sijoitusteni saralla nousi myös merkittävä poliittinen riski esiin – aiemmin kuin olin odottanut. Hallitus löysi jälleen sääntelyvimmansa pikavippitoiminnan suitsemiseksi. Sijoittajilta varoja lainoittamiseen keränneet yhtiöt kiirehtivätkin vakuuttelemaan sijoittajille toimintansa kestävyyttä mahdollisen uuden lainsäädännön tullessa voimaan. Tulen varmasti hiljalleen aloittamaan vetäytymisen, vaikka kassavirta näistä sijoituksista onkin erittäin houkutteleva.

Uusi sijoitus rautakauppaan

Edullisen Ruotsin kruunun mahdollistamana hankin myös Byggmaxin osakkeita. 
Rautakaupan halpamyymälöitä Pohjoismaissa pyörittävä Byggmax on ollut pitkään seurantalistallani. Lidlin suurena ystävänä, olen mielenkiinnosta toivonut salkkuuni halpakauppiasta. Yhtiö maksaa 64 kruunun osakekurssille 3,3 prosentin efektiivisen osinkotuoton. Valitettavasti viiden vuoden osingonkorotusten sarja sai vuonna 2016 päätöksen Byggmaxin laskettua hivenen osinkoaan. Yhtiö oli varsin kohtuullisesti arvostettu 15 P/E-luvulla.

Kuten BTS Groupin, Byggmaxin liiketoiminta on todennäköisesti keskipitkällä aikavälillä muuntautumassa voimakkaan kasvun vaiheesta kohti tasaisempaa kehitystä. Vaikka yhtiön liikevaihto kasvoi kolmannella kvartaalilla 24 prosenttia, alkaa Pohjoismaiden markkinoilla kasvun rajat varmasti lähestyä. Suomessa Byggmax ei ole avannut uusia myymälöitä yli vuoteen. Yhtiö voi toki varmasti laajentua Tanskaan tai Baltiaan, mutta ensimmäisen rautakauppamarkkina on jo hyvin kilpailtu ja jälkimmäisen markkinat ovat verrattain pienet.  Jatkuvan kasvun katalyytteinä ovat kuitenkin uudet myymälät ja niiden uudistaminen sekä yhtiön ostamat kaksi rakennustarvikkeiden nettikauppiasta.


Uskon, että rajatulla toiminta-alueellaan Byggmax voi olla houkutteleva ostokohde jollekin suurista amerikkalaisista, ranskalaisista tai saksalaisista rautakaupan yrityksistä. Yrityksen tulos- ja liikevaihdon kasvu on edelleen kovaa, liikevoittoprosentti 10 prosentin tuntumassa vuosien ajan ja ROE parinkymmenen prosentin paremmalla puolella. Kassavirtaa heikentävät viimeisimmät, yhtiön ensimmäiset, yritysostot. Uskon yhtiön palaavan osinkojen korotusten tielle ensi vuonna yritysostojen jälkeen.

Kokonaisvarallisuus uudelle kymmentuhannelle

Lokakuussa kokonaisvarallisuuteni kipusi yli 270 000 euron ja osakesalkun arvo takaisin yli 160 000 euron. Osakesalkkuuni lisäsin jälleen tavaksi muodostuneen 1000 euroa. Lisäkasvua tuli sijoituksistani erikoiskiinteistörahastoon ja vaihtoehtoisiin sijoituksiin, jotka olen mahdollistanut käyttämällä laiskaa pääomaani ja joita kerrytän kuukausittain sisäisenä velan maksuna. Osakekeiden arvonnousu oli lokakuussa voimakasta, mikä ajoi luonnollisesti sekä kokonaisvarallisuutta että osakesalkun arvoa korkeammalle.

3 kommenttia:

  1. Itse olen nyt siinä vaiheessa kuin sinä olit vuonna 2012 :D 40k pitäisi omaisuuden arvon lisääntyä jos aion päästä samaan tahtiin myös 2013. Aika nopeaan tahtiin olet mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahti kiihtyy hiljalleen vuosi vuodelta!

      Poista
  2. Anonyymi27.11.16

    Hmm. Olin itse vasta pääsemässä siihen, että voisin laittaa rahaa näihin pikavippifirmoihin. Mihin sääntelymuutoksen viittaat tässä?

    VastaaPoista