tiistai 18. lokakuuta 2016

Pikavoitto Vincitin osakkeella

Osallistuin Vincitin osakeantiin. Hypetys osakeannin ympärillä oli melkoinen ja osakkeita oli laajalle yleisölle tarjolla varsin vähän, joten pomppu kaupankäynnin alkaessa oli varsin odotettavissa. Merkitsin osakkeita 250 kappaletta. Osakeanti ylimerkittiin nopeasti ja sain osakkeita kokonaiset 107 kappaletta. Lopullinen sijoitus jäi siis verrattain pieneksi ja merkinnässä varatut ylimääräiset varat palautettiin tililleni.

Lähdin osakeantiin spekulatiivisin lähtökohdin. Koska salkussani oli jo IT-alalta Tiedon, Knowitin ja IBM:n osakkeita, aioin luopua osakkeesta heti sopivan tilaisuuden tullen. Vaikka Vincitin liiketoiminta oli monilla tunnusluvuilla mitattuna huippukunnossa olemassa oleviin omistuksiini nähden, halusin pitäytyä aiemmissa valinnoissani.

Kaupankäynnin alettua maanantaina 17. päivä osake nousi nopeasti merkintähintaa, 4,2 euroa, korkeammalle. Koska hypähdys oli voimakass, päätin painaa myyntinappia välittömästi 5,92 euron hintaan. Kurssi päätyi ensimmäisen päivän lopuksi 6,1 euron tuntumaan, joten kärsivällisyys olisi tuonut jälleen jonkun euron enemmän. Voi olla, että kurssi jatkaa nousuaan, mutta olen tyytyväinen nopeaan tuottoon ja sen kotiutukseen.

Nettotuotoksi nopealle kaupalle jäi 28 % ja verojen jälkeen 124 euroa. Vuotuinen tuotto alkaa jo päätä huimaamaan, koska pääoma oli sidottuna vain reilun muutaman viikon ajan. Vuoden alkaessa kääntyä loppupuolelle, myyn varmastikin jälleen yhden alisuoriutujan salkustani pois ja saan pienennettyä voitollisten osakemyyntien veroseuraamuksia.

6 kommenttia:

  1. Itse ostin sen verran mitä annista jäi uupumaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, parempi keskittyä osinkotulojen kasvattamiseen. Nämä ovat lopulta vain rusinoita pullassa, joita on harvassa mutta tyydyttävät pientä pelinälkää.

      Poista
  2. Itse myin 106 hiukan säälittävää lappua kohtuullisella 45% voitolla. Tämä anti yllätti siinä, että se ylimerkittiin niin rajusti ja tavallisen aloituserän merkitsemällä saikin vain rippeet. Alkuperäinen suunnitelma kasvatella tästä kohtuullisen iso omistus tyssäsi älyttömään hintapiikkiin. Mistään ei koskaan myöhästy, jos niin haluaa. Jos hinnat eivät laske so what.

    Varmuus on paras ja on epä-älyllistä halveksia pieniäkään summia käteistä. Attendon annista sain hiukan pienemmän voiton, mutta kuitenkin. Ei harmita yhtään, että sekin treidaa korkealla jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet pikavoitot ovat oikein tervetulleita!

      Poista
  3. Oletko laskenut moniko anti tuottaaesim. 25% muutamassa päivässä. Tässähän voisi olla antisalkku, eli pelattaisiin anti toisensa jälkeen korkoa korolle.. Toisaalta ongelmaksi tulisi äkkiä osakkeiden lukumäärä... treidatessa voisi onnistua jos vaan harjoittelisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole laskenut. Olen osallistunut Kotipizzan ja Evlin antiin. Kotipizza olisi kannattanut pitää ja Evli olisi kannattanut myydä.

      Minulle kävi toisinpäin. Evli kävi antihintaa korkeammalla, mutta osake jäi tuolloin myymättä ja sittemmin kurssitaso on liikkunut antihinnan tasolla.

      Poista