torstai 6. lokakuuta 2016

Osto: Konsulttiyhtiö BTS Group

Tukholman pörssi on mielestäni pienyhtiöiden aarreaitta, jonne olen kurkistanut aivan liian vähän. Yhtiöiden määrä, laatu ja monipuolisuus on Helsingin pörssiin verrattuna ylivertainen. Esimerkiksi henkilöstönvuokraukseen keskittyviä yrityksiä löytyy helposti puolikymmentä (Poolia, Uniflex, Proffice, Wise Group). Useiden ruotsalaisyhtiöiden arvostustaso on kuitenkin usein minun makuuni liian korkea. Sijoittajat ovat ne jo löytäneet.

Myytyäni ruotsalaisen Systemairin osakkeet katsoin taas Perämeren toiselle puolelle. Liiketoiminnalisesti olen usein tykästynyt henkilöstövuokrauksen tapaisiin välistävetäjiin, joiden liiketoiminta ei vaadi suuria pääomia, vaan arvo muodostuu verkostovaikutuksesta. Yleensä tämän tyyppiset yritykset saavuttavat korkean tuoton omalle pääomalle. Syyskuussa tutustuin konsulttiyhtiö BTS Groupiin, joka on perustettu vuonna 1986 sen pääomistajan Henrik Ekelundin toimesta.

Pieni liikkeenjohdon konsulttiyhtiö Ruotsista

BTS:n liikevaihto oli vuonna 2015 vain 100 miljoonaa euroa ja se teki 10 % liiketuloksen. Yhtiön liikevaihto on kasvanut hurjasti vuodesta 2005, jolloin se oli vain noin 28 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvuvauhti on taantunut, mutta kannattavuus on suhteellisesti säilynyt melko tasaisena, laskien vain hivenen viime vuosina. Yhtiön liikevaihdosta tuli puolet Yhdysvalloista, jossa sen asiakkaita olivat muun muassa monet jättimäiset amerikkalaisyhtiöt, kuten P&G, Schlumberger, Kimberly-Clark, McDonald's tai CocaCola.

BTS:llä on alle 500 työntekijää, joten yhtiö on varsin pikkiriikkinen verrattuna niin sanottuihin kolmeen suureen, McKinsey (17 000), Boston Consulting Group (10 500) ja Bain & Company (5700). Merkittävää kilpailuetua toimialalla onkin vaikea luoda. Kilpailukenttä onkin täytetty niin suurilla kuin pienillä konsulttitoimistoilla. BTS on hakenut kilpailuetua erikoistumisesta, mutta pyrkii kasvamaan erityisesti nykyisten asiakkaiden kanssa palvelutarjontaa laajentamalla.

BTS on erityisesti keskittynyt konsultoinnissaan strategian totetutukseen ja erilaisiin digitaalisiin palveluihin sen ympärillä. Digitaaliset palvelut tarjoavat onnistuessaan skaalaetua (liikevaihdon kasvu ei ole välttämättä suoraan riippuvainen konsulttien ja toimeksiantojen lukumäärästä). Lisäksi BTS:llä on selkeähkö yritysostostrategia, jolla se hakee niin maantieteellistä kasvua kuin tarjooman laajentamista. Se onkin tehnyt vähintään yhden yritysoston vuosittain eri puolilta maailmaa.

BTS sijoituskohteena

BTS:n arvostustaso on viimeisen vuoden aikana laskenut 70 kruunun paremmalta puolelta 60 kruunun tasolle, tarkoittaen reilun 17 P/E:tä ja tarjoten 3,6 prosentin efektiivisen osinkotuoton. Yrityksen kasvu tulee maantieteellisesti tällä hetkellä Euroopasta ja Aasiasta. Tuloskasvua yritys kykenisi saavuttamaan erityisesti Yhdysvaltojen ja APG:n (erillinen liiketoimintayksikkö) negatiivisen kehityksen kääntämällä. Osakekurssin turvana on lisäksi korkea omavaraisuusaste (60 %) ja samalla tasolla oleva osingonmaksusuhde.

Mielestäni BTS:n liiketoimintaidea ja strategia on erittäin mielenkiintoinen. Olen ollut seuraamassa muutaman kerran erään konsulttiyhtiön, yksi kolmesta suuresta, strategiatyötä, ja siinä jää erityisesti aukko ja liiketoimintamahdollisuus BTS:n kaltaisille yrityksille. Sijoitus BTS:n tuo portfoliooni yrityksen, joka ottaa pienen potin suuryhtiöiden konsultoinikuluista ja tilittää sen minulle. Olen valmis tekemään lisäsijoituksen BTS:ään, mikäli kurssi laskee. Ensimmäinen osto on hyvä pieni tutustumiserä.

2 kommenttia:

  1. Hieno poiminta. Sen verran oikaisen, että skaalaetua ei digitaalisista palveluista löydy, sillä yritys ei rakenna tuotteita itselleen vaan tukee strategian toteutusta tarjoamalla tukea digitaalisten palveluiden kehittämiseen yhdessä asiakkaan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Moi, kiitos kommentista. Voisitko tarkentaa, mikäli tunnet yhtiötä lähempää?

    "Skaalaeduilla" viittasin digitaalisiin palveluihin (http://www.bts.com/digital-services), jotka mahdollistavat sen, että konsultoinnissa ei välttämättä aina tarvita konsulttia paikalle, vaan oppminen, konsultointi tai analysointi tapahtuu digitaalisesti.

    VastaaPoista