lauantai 6. joulukuuta 2014

Kaksi spekulatiivista ostosta

Sijoituspäiväkirja

Marraskuu 2014

Hivenen myöhässä, osakekurssien käännyttyä jo nousuun, tein kaksi ostoa samana marraskuun kolmantena päivänä. Kotimainen hankintani oli Kemira, jota ostin 100 kappaletta. Yhtiön kurssi oli sahannut pitkään täpärästi 10 euron yläpuolella, selvästi aiemman 12 euron kurssitason alapuolella. Yhtiö on kärsinyt uudelleenjärjestelyistä sekä osakekurssi näistä seuranneista tulosvaroituksista. Hankintani perustui siihen näkemykseen, että yhtiö palaa kannattavan kasvun uralle valituilla liiketoiminta-alueilla, joilla sillä on jo nyt vahva asema. Tämän tulisi tapahtua tarkemman fokuksen mahdollistamana ja alemman kustannustason ansiosta. Toivon, että Kemira kykenee luomaan samankaltaisen tarinan kuin Huhtamäki. Muutamia yhteneviä tunnusmerkkejä on ilmassa.

Tällä hetkellä en kuitenkaan näe Kemiran kuuluvan ydinsalkkuuni. Mikäli osingonjako pysyy nykyisellä tasolla, olen valmis odottamaan muutaman vuoden parinkymmenen prosentin kurssinousua luopuakseni omistuksesta. Kemianalan ydinsijoitukseni on saksalainen BASF, jolta Kemira itse asiassa osti hiljattain paperiteollisuudelle kemikaaleja toimittavan liiketoiminnan. Kaupan tuomat synergiaedut tulisivat yhtiön näkemyksen mukaan toteutua vuoteen 2016 mennessä. Ostokseni henkistä oikeutusta vahvisti Inderesin Kemiralle antama ostosuositus. Kurssitason kohentumista odotellessa nautin viiden prosentin osinkotuotosta.

Ruotsalainen hankinta oli pääomasijoittaja Ratos. Suomalaisille yhtiö saattaa olla tuttu sen ostettua Sanomalta Finnkino-liiketoiminnan. Kun Sanoma myi elokuvateatterit strategiaan kuulumattomana, tuottavat ne Ratokselle voittoa joka kvartaali. Tutustuin yhtiöön vertaillessani aiemmin Panostajan ruotsalaisia serkuksia. Ratos ei kuitenkaan ollut mukana alkuperäisessä vertailussani, koska huomioni kiinnittyi siihen jälkikäteen.

Ratos omistaa useita (17 kpl) erilaisia yhtiöitä eikä yhdistävää tekijää niinkään niiden välillä ole. Yhtiö hankkii, kehittää ja myy yrityksiä. Omistusten arvonkehitys on pääasiallinen tuotonlähde. Ratoksen taustajoukoissa suomalaisina toimivat Bertel Paulig ja Peter Seligson. Yhtiön osakekurssi on kärsinyt heikentyneestä tuloksesta ja sen alla olevien yhtiöiden heikosta suorituskyvystä. Kemiran tapaan en toistaiseksi näe Ratosta ydinsijoituksena. Myös Ratoksen kohdalla olen valmis odottamaan kurssitason palautumista ja keräämään kruunumääräiset osingot. Mikäli yhtiö säilyttää osingonmaksunsa viimevuotisella tasolla, muodostuu osinkotuotoksi kuusi prosenttia. Kolmannen kvartaalin aikana yhtiö teki kaksi voitollista exitiä ja kassavarat olivat korkealla tasolla.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Nordnet kohtaa vahvan vastustajan

Nyt se sitten tapahtui Nordnet! Kauppalehti uutisoi viime perjantaina hollantilaisen Lynxin saapumisesta Suomeen. Kirjoitin heinäkuussa pohtivani arvo-osuustilin avaamista edullisemmalle välittäjälle erityisesti ulkomaisten osakkeiden kaupankäyntikulujen takia. Tarkastelin Interactive Brokersin tarjontaa ja tutustuessani nyt Lynxiin huomasin, että Lynx käyttää IB:n kaupankäyntiohjelmistoa.

Ulkomaisen välittäjän tulo Suomen markkinoille ei ole sinänsä yllätys. Ennemmin tai myöhemmin toimialoille tai maantieteellisille alueille syntyy halpahintakilpailua, mikäli vakiintuneet toimijat luovat sille tilan korkealla hinnoittelulla. Näin kävi esimerkiksi päivittäistavarakaupassa Lidlin tultua Suomeen. Ruotsalainen sijoitukseni nuuskatuotteita valmistava Swedish Match on kärsinyt halpahintakilpailusta oltuaan pitkään lähes monopoliasemassa. Sijoittajalle alan kilpailutilanteen ymmärtäminen on erittäin tärkeää.

Kilpailutilanteen muutoksien takia sijoittajan ei kannata kuitenkaan tehdä  äkkiliikkeitä, koska muutokset ovat usein lopulta verrattain hitaita. Esimerkkinä omasta virhearviostani on luottokorttiyhtiö Visan myynti. Mobiilimaksaminen on mullistanut toimialaa paljon odottamaani hitaammin. Kuluttajat ovat keskimäärin melko sidottuja pankkiinsa sekä pinttyneet tavat ohjaavat käyttämään luottokorttia. Vielä sidotumpia olemme osakevälittäjäämme, koska sen vaihtamisesta aiheutuisi merkittävää vaivaa ja kustannuksia. Siksi en taida myydä Nordnetin osakkeitani,

"Kuluttajana" teen kuitenkin poikkeuksen avaamalla äkkiliikkeenä tilin Lynxiin! Kun suomalaiset osakkeet tulevat tarjolle Lynxiin, uskonpa, että moni muukin harkitsee asiaa muistellen Nordnetin taannoista hintatuplausta.

torstai 27. marraskuuta 2014

Yksi ennustus osuu aina oikeaan

Vuodesta 2012 salkussani ollut ruotsalainen pienyhtiö DIBS poistuu salkustani, mikäli pohjoismaisen Netsin ostotarjous menee lävitse. Yhtiön kolme suurinta osakkeenomistajaa (lähes klomannes äänivallasta) ovat hyväksyneet ostotarjouksen ja siksi on epätodennäköistä, ettei kauppa toteutuisi. Itse olen hyväksynyt ostotarjouksen haikeasti, mutta ylpeänä siitä, että ainakin yksi ennustukseni viidestäkymmenestä osuu enemmän kuin oikeaan.

Kirjoitin maaliskuussa 2012 yhtiöstä seuraavasti:
”Uutena sijoituskohteena tutkin ruotsalaista DIBS Payment Servicesiä. Internet kaupankäynnin maksujärjestelmiin erikoistuneen pienyrityksen kasvuhistoria ja näkymät, yhtiön osinkotuotto (4,5 %), Internetkaupan kasvutrendi sekä houkutteleva arvostustaso houkuttelivat sijoittamaan osakkeeseen. Vahva markkina-asema Pohjoismaissa tekivät lisäksi yhtiöstä mahdollisen ostokohteen toimialalla, jonne useat kansainväliset yritykset pyrkivät. Ostin osaketta 19.3.”

Analyysini meni siltä osin väärin, että ajattelin ostavan osapuolen olevan jokin kansainvälinen suuryhtiö, joka haluaa ostaa markkina-aseman pohjoismaisilta markkinoilta. Myös Netsin ostotarjous tuo mukavan tuoton: lähes 800 euroa arvonnousuna sekä 100 euroa netto-osinkoina kolmelta vuodelta. Odotan yhtiön poistumista pörssistä ostotarjouksen kautta, koska jo toteutuneet kaupankäyntikulut tämän sijoituksen osalta olivat kohtuuttoman suuret.

Onnistuneen sijoituksen lisäksi tein DIBSin kohdalla myös sijoitusvirheen. Ensimmäisen oston olin tehnyt 45,7 kruunun hintaan 150 kappaleesta. Toukokuussa 2013 koetin tehdä lisäoston 200 kappaleesta 38,6 kruunun hintaan. Koska pienyhtiön kaupankäyntivolyymit olivat pienet, vain 50 kappaleen erä siirtyi omistukseeni asettamallani kauppahinnalla. Harmi, sillä Netsin lunastushinta on lähes kaksinkertainen (ja jouduin maksamaan 86 kruunua kaupankäyntipalkkiota)! Tämän virheen jälkeen olen tehnyt erityisesti pienyhtiöiden osalta kauppaa joko päivän hintaan tai asettamalla Fill or kill erityisehdon toimeksiannollle.

DIBSin poistuminen salkustani johtaa uudelleenjärjestelyihin ”monialayhtiössäni”. Lakkautan tietoliikenne ja media divisioonan siirtämällä TeliaSoneran uuteen tietoliikenne ja internet divisioonaan, jossa seurana ovat F-Secure ja Nordnet. Olinkin itse asiassa ajatellutt joko F-Securen tai DIBSin myyntiä tämän toimenpiteen toteuttamiseksi. F-Secure oli puolestaan laskenut voimakkaasti Facebook hypen tuotua  odotettua vähemmän myyntieuroja. Murheenkryynini Sanoma puolestaan siirtyy satelliittisalkkuun, jossa yhtiöllä ei ole lopulta kuin yksi mahdollinen kohtalo: myynti.

Hiljattain 2,33 euron hintaan myymäni Oriola-KD:n osake oli puolestaan noussut 3 euroon Venäjän liiketoimintojen myyntihuhujen siivittämänä. Kun juuri olin ehtinyt korostamaan alisuoritujista irtaantumisen tärkeyttä, voi tästä lääketukkurista kehkeytyä hyvä defensiivinen sijoitus. Harmi,sillä viimeisen kurssinousun avulla olisin päässyt irtaantumaan Oriolasta pienellä voitolla. Nyt nappiennustusta himmentää kehno myynti. Pian päädyn ahvenanmaalaiseen sijoitusstrategian kananttajaksi.

torstai 20. marraskuuta 2014

Miksi teen ylimääräisiä lainanlyhennyksiä?

Olen useaan kertaan kirjoittanut lopettavani ylimääräiset lainalyhennykset ja keskittäväni vapaan kassavirtani erityisesti osakesijoituksiin. Aikeistani huolimatta huomaan edelleen tekeväni lisälyhennyksiä asuntolainaani.

Suomalaisessa talousmediassa on viime kuukausina keskusteltu suomalaisesta asuntolainakulttuurista ja verrattu sitä ruotsalaisiin ikuisiin asuntolainoihin. Nopealla Google haulla selviää, että kyseessä on kestoaihe, joka nostetaan säännöllisesti esiin. Asuntolaina koskettaa laajaa lukijakuntaa on siten erinomainen aihe journalisteille.

Kirjoituksia seuratessani huomasin kuuluvani siihen joukkoon, joka tunnollisesti pyrkii irti velvoitteistaan ja tietyllä tapaa tuntee vaikeaksi olla velkaa jollekulle, vaikka se onkin kasvoton pankki. Toisaalla lisälyhennyksiäni jarruttaa ja pienentää taloudellista tuottoa maksimoiva tahtoni. Samalla tasapainoilen sen kysymyksen välillä, miten nykyisessä markkinatilanteessa on järkevintä toimia?

Tällä hetkellä teen pieniä lisälyhennyksiä entisen omistusasuntoni lainaan. Sen lainapääoma on kaksinkertainen verrattuna ensimmäisen sijoitusasuntoni lainaan. Siten mahdollisen korkotason nousun vaikutus on suurin. Toinen syy tämän lainan lisälyhennyksiin on se, että haluan mahdollisimman vapauttaa asuntoon kohdistetun lisävakuuden maksamalla lainaa nopeammin pois.

Miksi olen yhä tehnyt ylimääräisiä lainalyhennyksiä?

  • Remonttikulut voivat yllättää. Ikääntyvä asuntokantamme tarkoittaa sitä, että kiinteistöihimme kohdistuu yhä enemmän kustannuksia, joilla ylläpidämme kiinteistön kuntoa ja siten sen arvoa. Kun kerrostalohuoneistoon kohdistuu remontin jälkeen yhtiövastike, voi se helposti olla vähintäänkin korkokulujen suuruinen. Näin kävi minulle julkisivuremontin kanssa. Yhtiölaina vähentää lainanhoitokykyä ja se arvioidaan rasitteeksi, mikäli haet uutta lainaa.
  • Viitekorot nousevat ennemmin tai myöhemmin. Korot ovat historiallisen alhaalla. Haluan lyhentää lainaa ennen kuin korot nousevat. Näin nousun vaikutus jää pienemmäksi.
  • Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa minulle myös riippumattomuutta pankista. Ennen kuin voin jättäytyä pois palkkatyöstä haluan, että olen maksanut pankille yhden talon tai asunnon verran. Näin voin minimoida kuukausittaiset juoksevat kuluni,
  • Asuntolainan lyhennys on vaihtoehtoinen sijoitus, joka tuottaa asuntolainan koron verran. En tiedä mitkä osakkeet nousevat tai laskevat, mutta tiedän kuitenkin, että pankki veloittaa koron ja palvelumaksun joka kuukausi. Siten lisälyhennys on varma sijoitus.
  • Asuntoa vasten voi ottaa uutta lainaa. Vaikka lainanlyhennyksiin käytetyt varat ovat lopullisesti sidottu kivijalkaan, voi asuntoa vasten ottaa uutta lainaa. Tämä toki edellyttää, että omistuksella on vakuusarvoa, lainanottaja hyväksyy mahdolliset kustannukset ja korkeamman koron.
  • Verovähennykset ovat tuoneet merkittävää hyötyä omistusasujalle. Tämä etu kuitenkin hiipuu vaiheittain verokarhun vähentäessä omistumisasumisen suosimista.
  • Ylimääräiset lyhennykset vähentävät lainan kokonaiskustannuksia. Mitä aikaisemmin ja mitä suurempia lisälyhennyksiä tekee sitä pienemmäksi muodostuvat lainanhoitokulut kokonaisuudessaan.
Useat henkilökohtaisesta talouden hallinnasta kirjoittavat suosittelevat keskittymään (asunto)velan maksamiseen ennen pääpainoista sijoittamista (kts. esim. Miten säästää rahaa ja vaurastua?) Tämän artikkelin kirjoittamiseen kannusti myös alasivun "Salkkuni" alle kirjoitettu kommentti: "Olisiko järkevää lyhentää lainojasi osakesalkun arvolla?" Järkevä lainoituken käyttö mahdollistaakin muiden rahojen käytön omassa sijoitustoiminnassa, 

Miksi en siis lyhennä suntolainaani täydellä laidalla?
  • Saavutan suuremman tuoton muualta. Kirjoitushetkellä osakkeet maksavat osinkotuottona keskimäärin paremmin kuin asuntolainan korkokulut ovat, joten osakkeisiin sijoitetun 1000 euron osinkotuotolla voin maksaa 1000 euron lainan korkokulut ja laskennallisesti vieläpä lyhentää lainaa. 
  • Velkavipua hyödyntämällä saavutan suuremman tuoton omalle pääomalleni. Muiden rahojen käyttö omassa vaurastumisessa on klassinen vaurastumisen vauhtipyörä.
  • Mitä aikaisemmin aloittaa osakesijoittamisen sitä paremmin korkoa korolle vaikutus siivittää vaurastumista. Osakesalkkuni tuottaa vuosi vuodelta enemmän osinkotuloja ja uudelleen sijoitettuna vauhti kiihtyy. Lisälyhennykset toki pienentävät kuukausittaisia kustannuksia, mutta ne eivät varsinaisesti tuota uutta varallisuutta.
  • En halua laittaa kaikkia munia samaan koriin (=kotiin) vaan haluan hajauttaa. Pidän siitä, että varallisuuteni kehitys ei ole yhden omaisuuserän varassa. Sijoittamalla samalla kun lyhennän velkaa hajautan osakkeisiin ajallisesti.
  • Asuntojen arvo ei mielestäni kasva, vaan pikemminkin laskee. Rakennuksen ja huoneiston kunto keskimäärin heikkenee ajan kuluessa. Remontit maksavat ja lähinnä palauttavat asunnon kunnon hyväksyttävään tilaan. Kyllä, asuntojen nimellinen hinta saattaa nousta, mutta yleinen inflaatio ja ajoittaiset korjausliikkeet asuntojen hintatasossa tekevät hintojen nousun varaan laskemisen haasteelliseksi.
  • Koen tekeväni parempia osakesijoituksia, kun "rahaa on rajallisesti". Lainalyhennykset pienentävät vapaata kassavirtaani ja suuntaan kuukausittaiset sijoitukseni vain parhaimpiin yhtiöihin. Tämä syy on toki täysin psykologinen ja vaikeasti perusteltavissa taloudellisesti. Siitä huolimatta on pidettävä mielessä että niin vaurastuminen kuin osakesijoittaminen on suurelta osin psykologiaa ja omien tunteiden hillitseminen on yksi avaintekijä onnistumisessa sijoitustoiminnassa.
  • Mikäli korot ja osakemarkkinoiden arvostustaso ovat korkealla, voin kohdistaa osinkotulot lainanmaksuun. Tällä tavalla voin nopeasti lyhentää asuntolainaa, kun sijoittaminen osakkeisiin ei ole järkevää ja korkotaso nostaa jäljellä olevan lainan hoitokuluja.

Yhteenveto: Jatkan edelleen pieniä kuukausittaisia lisälyhennyksiä. Kun korkotaso lähtee nousemaan, nostan vastaavasti lisälyhennysten suuruutta joillakin kymmenillä euroilla. Kun tavoitteeseeni, vuoteen 2025, taloudelliseen riippumattomuuteen on vielä 11 vuotta matkaa, pidän riskitasoni korkealla: sijoitan osakkeisiin, vaihtoehtoisiin sijoituksiin sekä hankin lisää sijoitusasuntoja.

Itselleni asunnot ja siten lainalyhennykset ovat sijoitus taloudelliseen riippumattomuuteen. Suomalaisessa blogosfäärissä on pohdittu lainalyhennysten todellista luonnetta pieteetillä, joten en käytä siihen palstamillimetrejä:
Rahalla vapaaksi - Lainanlyhennys EI ole kulu!
Pohatta - Asunto on ongelmaomaisuutta

torstai 13. marraskuuta 2014

100 000 sivukatselua rikkoutui

Toukokuun lopussa kirjoitin 100 000 euron rajan rikkoutumisesta osakesalkun kehityksessä. Kunpa osakesalkku olisi tikittänyt yhtä nopeasti kuin Bloggerin laskuri. Viime viikolla se ilmoitti sivukatselujen määrän yltäneen kuusinumeroiselle lukemalle. Kiitokset jälleen kaikille lukijoille!

Sivukatselujen trendi on osoittanut lähes tasaisesti ylöspäin. Lokakuussa lukema lähenteli lähes 9000 sivukatselua. Melko uutena sisältönä blogissa on Resurssit alasivu, jonne olen vähitellen kerännyt hyödyllisiä linkkejä itseäni ja lukijoita varten. Listasin sinne muutamia hyviä ruotsalaisia sijoitusblogeja, joita olen ryhtynyt seuraamaan entistä enemmän tutustuakseni Tukholman pörssin osakkeisiin ja yhtiöihin. Miten alasivusta saisi hivenen fiksumman näköisen?

Huom! Graafin vaaka-akselin vuosiluvut eivät pidä paikkansa vaan tilasto alkaa todellisuudessa maaliskuusta 2013.
Tähän mennessä sijoituspäiväkirjan julkisena sitoumuksena toiminut blogi on sisältänyt paljon sijoitusaiheisia kirjoituksia. Bloggaaminen on ohjannut ja tuonut kurinalaisuutta osakesijoittamiseeni. Se on opettanut uusia taitoja ja pakottanut pohtimaan monia valintoja entistä tarkemmin myös osakesijoittamisen ulkopuolelta.

Vaikka osingot ja osakesijoittaminen ovat edelleen tärkein vaurastumisen vauhtipyöräni (palkkatyön jälkeen), on asuntosijoittaminen noussut vahvaksi haastajaksi. Ulkomaille muuton vuoksi asuntosijoittaminen on tällä hetkellä käymistilassa ja prioriteettina on oman pysyvämmän asumisratkaisun varmistaminen.

Ajankäytön suhteen olen lopulta onnistunut siirtämään huomioni yritystoiminnan käynnistämiseen. Tähän on varmasti eniten vaikuttanut ympäristön muutos ja lyhyemmät työpäivät. Olenkin ottanut merkittäviä askeleita luodakseni sivutuloja ja tehdä niistä skaalattavia (ei lineaarisesti riippuvaisia omasta ajankäytöstä).

Tavoitteenani on toki päästä kirjoittamaan tästäkin hankkeesta tulevaisuudessa. Mikäli epäonnistun, lakaisen koko aihepiirin vähin äänin taustalle. Nyt olen jälleen tehnyt uuden julkisen sitoumuksen. Voi tätä bloggaamisen ihanuutta.

torstai 6. marraskuuta 2014

Kovin kolaus nettovarallisuuteen

Sijoituspäiväkirja

Lokakuu 2014

Nettovarallisuuteni otti kovimman kolauksen sitten seurantahistoriansa alun jälkeen. Se laski kaksi prosenttia. Suurin syy tähän oli laskevat pörssikurssit. Mikä sen parempaa. Tein parhaani koettaessani ostaa osakkeita halvalla. Välttämättä en ostanut hyvää halvalla, mutta ostin kuitenkin. Jälleen kerran yksi salkkuyhtiöistäni jakaantui. Käynnissä on varsinainen jakaantumisten muoti-ilmiö.

Lokakuussa Automatic Data Processing (ADP) yhtiö jakaantui kahteen osaan.
ADP oli ensimmäinen sijoitukseni amerikkalaisiin osakkeisiin vuoden 2010 alussa. Sijoitus on ollut hyvin onnistunut. Osakekurssi on lähes kaksinkertaistunut ja yhtiö on jakanut tasaisesti kasvavaa osinkoa. Jotta asia ei näyttäisi aivan ruusuiselta, ainoa virhe hankinnassa oli sen pienuus. Sijoitusurani alkuvaiheessa hankinnan suuruus oli kokonaiset 600 euroa. Siten kurssin kaksinkertaistuminen ei sinänsä merkitse paljoa. Mielestäni parempaa on neljän prosentin osinkotuotto ostohinnalle viiden täyden vuoden omistuksen jälkeen.

Jakaantumisessaan yhtiö irrottaa autokauppiaiden ohjelmistojen kehitykseen keskittyneen liiketoiminnan, uudella nimellä kulkevan CDK Globalin, erilleen ydinliiketoiminnasta – henkilöstöpalvelujen ulkoistuksesta. Piensijoittajalle tällainen jakaantuminen on kuitenkin ikävä siinä valossa, että irronnut liiketoiminta ja sitä kautta liiketoiminnan arvo on hyvin pieni. Yhtiön jakaantuminen irrottaa osan yhtiön sitoutuneesta pääomasta ja arvosta.

Normaalitilanteessa sijoituksen myymisestä aiheutuvat kaupankäyntikustannukset veisivät Nordnetissä kohtuuttoman osuuden jakaantuneen sijoituksen arvosta. Nordnetin amerikkalaisten osakkeiden kaupankäyntitarjous avasi kuitenkin piensijoittajalle oivan paikan irtautua ydinsalkkuun kuulumattomasta liiketoiminnasta. Painoinkin ostonappia 22.10 ja irrotin puolestani varoja täydennysostoihin.

Välihuomautuksena on todettava ja laitettava yllä kuvaamani asia mittapuuhun: CDK Globalin vuotuinen liikevaihto on 2 miljardia dollaria. Linkki kätevään laskuriin ostohintojen määrittämiseksi jakaantuneille yhtiöille löytyy Resurssit alasivulta.

Spekulatiivisia sijoituksia

Lokakuusta tuli ristiriitainen sijoituskuukausi. Irtauduttuani vihdoin Oriola-KD:sta syyskuussa, ostin salkkuuni kahta yhtiötä, joiden kurssikehitys vähintäänkin oli ollut mollivoittoista. Toinen näistä sijoituksista oli lisäosto YIT:hen. Ostokurssi oli vain hivenen päälle kuusi euroa. Kuuden euron rintama ei osoittautunut kuitenkaan tukitasoksi osakkeelle. Uutisointi Ukrainan kriisistä oli enää hyvin olematonta. Sijoitukseni laskin sen oletuksen varaan, että Venäjän talous tulisi poliittisten olosuhteiden normalisoituessa ponnahtamaan yhtä nopeasti ylös kuin se on tehnyt aina aikaisemminkin. Alemman keskikurssin myötä pääsisin irtaantumaan YIT:stä kuivin jaloin ja siirtämään varani laadukkaampiin ruotsalaisiin rakentajiin.

Osakekurssien lasketellessa voimakkaasti päätin tehdä spekulatiivisen sijoituksen Outoteciin. Olin myynyt osakkeen viimeksi hieman yli kahdeksan euron hintaan toukokuussa. Nyt kurssi oli alimmillaan sitten vuoden 2010. Hankin pienen 150 kappaleen erän hintaan 5,3 euroa. Mikäli kurssi nousisi lyhyessä ajassa euron tai puolitoista myisin osakkeet pois. Yhtiön osingonmaksukyky ei ollut parhaimmillaan, etenkin jos tuloksentekokyky laskisi kaivosalan heikossa tilanteessa.

Taskusta toiseen

Ennen CDK Globalin myyntiä ostin lisää öljynporauslauttoja vuokraavan Enscon osakkeita. Toimialan osakkeita oli yleisesti painanut öljyn hinnan lasku, huoli vuokrausasteiden laskusta ja myös liuskeöljyn nousu sijoittajien huulille. Ensco on yhä yksi toimialan laadukkaimmista yhtiöistä ja kymmenien prosenttien osakekurssin lasku tekee yhtiöstä mielestäni mielenkiintoisemman entistä mielenkiintoisemman sijoituksen. Viimeksi onnistuin vastaavanlaisessa tilanteessa ostaessani Vanquardin REIT ETFää joulukuussa 2013 toimialan niiatessa yleisesti ja pian palautuessa masennuksestaan.


Tein kirpaisevat pankkisiirrot verottajalle veromätkyistä, jotka olivat 1600 euroa. Suurin syy näihin mätkyihin oli ensimmäinen sijoitusasuntoni. Erilliselle Säästöpankin tililleni oli kertynyt puolessatoista vuodessa sopivasti käteistä mätkyjen maksun tukemiseksi. Siirsin vuokratililtä 400 euroa joulukuun erän maksua varten. Osakesalkkuani ja ajoittaisia hajatelmia sijoittamisesta voit seurata Shareville palvelusta.


torstai 30. lokakuuta 2014

Verkkotunnuksen hankinta

Uusi vaurastumisen vauhtipyörä?

Tämän vuoden tärkeimpiä tavoitteitani on ollut yritystoiminnan käynnistäminen päivätyön rinnalle. Paremminkin tavoite on ollut voimassa jo useamman vuoden. Vasta tänä vuonna perustin osakeyhtiön, jonka alla voin toteuttaa sivuhankkeita ilman, että verottaja vie valtaosan mahdollisista tuloista. Palaan varsinaisesti osakeyhtiön perustamiseen kirjoituksissani myöhemmin. Tällä kertaa käsittelen tärkeällä tavalla sivuhankkeeseeni liittyvää toimenpidettä: verkkotunnuksen hankintaa.

Tähtään uuden vaurastumisen vauhtipyörän käynnistämiseen, Verkkotunnus eli käytännössä sivustonnimi.com on lähes välttämätön ensiaskel, mikäli sivuston tarkoituksena on tavoittaa suuria kävijämääriä. On todettava, että vaatimukset verkkosivuston webhotellille vaihtelee juuri kävijämäärien suhteessa. Oletko sinä suunnitellut yrityksen perustamista tai oman verkkotunnuksen hankintaa blogillesi?

Valintakriteerit webhotellille

Omassa hankkeessani on kyse uudesta yrityksestä ja verkkosivustosta. Siksi kiinnitän huomiota tärkeysjärjestyksessä seuraaviin asioihin: 1) hinta, pitääkseni kulut alhaisina, 2) palveluntarjoajan maine, ja 3) mahdollinen palvelutason laajennettavuus. Hinnan osalta tarkastelin palvelupakettia, joka mahdollistaa Wordpress blogin hallinnoinnin. Tämä palvelu on aina kalliimpi, kuin pelkän verkkotunnuksen hankkiminen. On muistettava, että löytyy hivenen edullisempiakin tapoja hallinnoida omaa verkkotunnusta ja sivustoa. Henkilökohtaisesti tarvitsen kuitenkin edullisen vaihtoehdon, joka on helppokäyttöinen ja mahdollistaa sivuston helpon perustamisen.

Vertailin aluksi  muutamia hosting-palveluntarjoajia, suomeksi webhotelleja. Käytettyäni aiemmin Bluehost.com palvelua sekä opittuani paljon bloggaamisesta tämän blogin kautta, en ollut täysin poissa mukavuusalueeltani.  Webhotellit houluttelevat asiakkaita edullisella ensimmäisen vuoden maksulla. Tarjousjakson jälkeen palvelun hinta nousee huomattavasti. Tällä hetkellä Bluehost.com haluaa minulta erään verkkotunnuksen uusimisesta lähes 160 dollaria, mikä tosin sisältää muutamia lisäpalveluita. En aio tätä kuitenkaan maksaa ja avatessani uutta osoitettta kiinnitin huomiota normaaliin ylläpitomaksuun.

Vertailussani annoin toisen mahdollisuuden Bluehostille, jota useat amerikkalaiset bloggarit suosittelevat. Käyttööni soveltuva ja samalla vaatimattomin Bluehostin palvelupaketti sisälsi liikaa ominaisuuksia ja kapasiteettia. Tästä syystä palvelun hinta oli kallis 12,49 dollaria kuukausi ("normaali hinta" 25 dollaria). Vilkaisin lävitse myös Pohatan käyttämän Namecheapin, josta en kuitenkaan helposti löytänyt itselleni sopivaa tarjoomaa.

Lopulta päädyin valitsemaan Godaddy.com palvelun, joka mainostaa itseään yhtenä suurimmista webhotelleista. Sivuston käyttöliittymä vaikutti myös mielestäni huomattavasti selkeämmältä kuin aikaisemmin käyttämäni Bluehostin sivusto. Sen kanssa minulla on usein ollut vaikeuksia löytää ylipäätään polku blogin moderointiin. Bluehostin kautta ylläpitämäni blogi on sittemmin kuihtunut ja käytännössä kuollut, vaikka käytön helppous tai vaikeus ei siihen syy ole ollutkaan. Godaddy.com veloitti 12 jaksosta 0,98 €/kk ("normaali hinta" 7,43 €/kk).

Verkkotunnuksen ostaminen

Aivan ensimmäiseksi kirjauduin Ostohyvitys.fi palveluun, joka maksaa bonuksentapaisesti hyvitystä palveluun liittyneiden verkkokauppojen kautta tehdyistä ostoksista. Alkuvaiheessa on tärkeää valita oikea vaihtoehto pelkän verkkotunnuksen tai esimerkiksi blogin välillä. Perustamisvaiheessa kannattaa luoda sähköpostiosoite, jota et välttämättä käydä aktiivisesti sivuston asioiden hoitamiseen. Vaikka roskapostin suodattamiseen on olemassa Wordpressia varten omat lisäosat, käsitykseni on, että osasyynä oli sähköpostiosoitteen rekisteröinti verkkotunnuksen alle.

Verkkotunnusta ostettaessa webhotelli tarjoaa useita lisäpalveluja. Yksi harkitsemisen arvoinen palvelu voi olla anonymiteetti. Kaikkien verkkosivustojen omistajien tiedot ovat nähtävillä muutamalla, mikäli tätä ei erikseen osta salattavaksi. Loppuvaiheessa maksaminen tulee tehdä luottokortilla tai esimerkiksi Paypalilla. Koska yritykselläni ei ole luottokorttia käytän, omien ja yrityksen rahojeni pitämiseksi erillään, Paypalia. Viimeiseksi Godaddy.com pyytää vahvistamaaan sähköpostiosoitteen ja verkkosivuston tili on lopulta käytettävissä.

Oma verkkotunnus ilmaiseksi

Lopppulasku verkko-osoitteen hankinnasta vuoden mittaiselle jaksolle oli 9,38 €. Ostaessani palvelun yrityksen nimiin vältyin arvonlisäverolta. Yritystä varten maksutositteen sai kätevästi tulostettua tai tallennettua .pdf-tiedostona. Seuraavana päivänä Ostohyvitys.fi palvelu ilmoitti rekisteröineensä bonustapahtuman. Tapahtuman suuruudeksi sähköpostiviesti ilmoitti 40,19 euroa. Illan kääntyessä yöksi tätä kirjoittaessani, en kyennyt laskemaan mistä tämä luku muodostui? Joka tapauksessa bonuksen suuruus tästä summasta olisi  toteutuessaan 20 % eli käytännössä ensimmäinen vuosi olisi lähes ilmainen. Uutena Ostohyvitys.fi käyttäjänä saat verkkotunnuksen avaamisesta 10 euron lahjakortin.

Verkkotunnuksen hankinta lyhyesti:
Valitse itsellesi sopivin palvelu. Useimmiten yksinkertaisin on alkuvaiheessa helpoin, mutta ota huomioon mihin suuntaan haluat sivustoasi kehittää. Hintaa verratessasi tarkista palvelutaso, huomioi tarjousjakson jälkeinen kustannustaso sekä liittymisvaiheen kampanjat ja kick-backit.

Mikä on mielestäsi helppo ja edullinen tapa luoda oma verkkotununnus ja ylläpitää blogia?