torstai 7. lokakuuta 2021

Kuukauden tauko sijoittamisesta

Sijoituspäiväkirja

Syyskuu 2021

Syyskuu oli osinkosalkussani rauhallinen. Vietin polkupyörän päällä, ajaessani halki Euroopan, sijoittamisesta lähes kuukauden tauon. Luulenpa, ettei näin pitkää taukoa ole tainnut tapahtua kymmeneen vuoteen? Tauko ja loma sijoittamisesta teki hyvää, vaikka kurssit ottivatkin tuona aikana takapakkia. Kuukausi aiemmin esittelin vuosikymmenen mittaisia tuloksia ja pohdin kuinka välttäisin seuraavan kuopan. Asia taitaa olla kuin pyöräilyssä, pienempi kuoppa tuntuu inhottavalta, suurempi kuoppa olisi syytä välttää. Toivon, että tämä olisi pienempi kuoppa, koska ajan melko täydellä osakelastilla.

Tein spekulatiivisessa salkussa muutaman osakepainoa keventävän myynnin pyörän selästä. Osinkosalkkuun ostin takaisin  9 eurolla elokuun lopussa myymäni Puuilot. Maksoin hieman osakkeista liikaa, 7,8 euroa. Kevennän 400 kappaleen positiota, jos enää koskaan pääsemme yli 8 euron. Syyskuussa toteutettiin Tallinkin osakeanti, jossa merkitsin 800 osaketta. Sekä Scandic että Tallink ovat saaneet minulta lisää rahaa koronasta selviämiseen, mutta en ole vieläkään tehnyt päätöstä saavatko nämä yhä jatkaa kuolleena lastina salkussani. Toisen olisi vähintään syytä mennä.

Lisäksi ostin perinteisen ja pienen 100 kappaleen erän Fondiaa. Kasvava positio ja yhtiön alati jatkuvat haasteet alkavat huolestuttamaan. Fondia on menettänyt tekijöitä kilpailijalle ja tämä asettaa varjon henkilötyötunneista elävän yhtiön taloudellisen kehityksen päälle. Kevennän Fondiaa, jos tilaisuus tulee, muutoin toivon, että yhtiö jatkaa kohtuullista osingonmaksuaan. Seuraava osavuositulos onkin katsottava aiempaa tarkemmin.

Syyskuun puolivälin seurannassa, jonka tein ehkäpä ensimmäistä kertaa muutaman päivän myöhässä, salkun arvo laski ensimmäistä kertaa 18 kuukauteen. Salkun arvo laski 6000 euroa 405 000 euroon. En lisännyt salkkuun uutta pääomaa, enkä varmasti tule tekemään niin seuraaviin kuukausiin. Kokonaisvarallisuus kellotti lukeman 660 000 euroa, joitakin tuhansia vähemmän kuin kuukausi aiemmin. 

***
Hanki hyödyllistä lukemista syksyn sateisiin. Lue Vaurastumisen välineet. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti