lauantai 4. heinäkuuta 2020

Salkku palautuu hitaasti

Sijoituspäiväkirja

Kesäkuu 2020

Tein kesäkuun osakeostot kuun alussa. Tein pienet lisäykset sekä Tikkurilaan että Oriolaan. Perusteet olivat yksinkertaiset mutta osittain spekulatiiviset. Molemmissa yhtiöissä on vihdoin näköpiirissä liiketoiminnan käänne parempaan. Pidän Oriolan liiketoimintaa hyvin riippumattomana suhdanteista, vaikka sen liiketoimintaympäristö erityisesti Ruotsin apteekkimarkkinoilla oli haastava. Tikkurila voisi puolestaan hyötyä lyhyellä aikavälillä liikkumisrajoituksista: ihmiset viettävät aikaa kotona ja mökeillä ja kunnostavat niitä. 

Tukholman pörssistä tein lisäyksen IT-konsulttiyhtiö Knowitiin, vaikka se ilmoitti keskeyttävänsä osingonmaksunsa vahvistaakseen taloudellista asemaansa. Olin ostanut Knowitia ensimmäisen kerran vuonna 2015 55 kruunulla. Nyt tein oston hieman yli 150 kruunun hintaan. Teesini Knowitin kohdalla on se, että koronavaikutukset yhtiöön ovat rajalliset, digitalisaation yleinen kasvu tukee liiketoiminnan myönteistä kehitystä ja yhtiön vahva taloudellinen kehitys kielii jonkinasteisesta kilpailuedusta. Uskon, että hyvän taloudellisen asemansa ansiosta Knowit palaa maksamaan osinkoa jo tämän vuoden aikana.

Aivan uutena ostoksena hankin salkkuuni ruotsalaisen Dustinin, joka myy IT-tarvikkeita pääasiassa pienille ja keskisuurille yrityksille. Dustin on ostanut useita yrityksiä rakentaakseen laitemyynnin ympärille myös palvelutarjontaa. Yritys on kuitenkin pääasiassa logistinen linkki satojen laitevalmistajien ja tuhansien yritysten välillä. Koronalla on selkeä vaikutus yhtiön liiketoimintaan, mutta se on selkeästi huomioitu myös Dustinin osakekurssissa. Swedbankin mukaan myynnin lasku oli odotettua pienempi heinäkuun alussa julkaistun osavuosituloksen perusteella.

Kuun puolivälin seurannassa salkkuni arvo nousi noin 20 000 eurolla verrattuna toukokuuhun. Salkun arvo on yhä noin 40 000 euroa alempana kuin helmikuun huippulukema. Suurimmat syyt tähän lienee suuri paino suomalaisissa osakkeissa ja valmistavan teollisuuden yhtiöissä sekä osittain väärät ja liian nopeat panostukset keskellä maalis-huhtikuun koronalaskua. Omaisuuteni arvo palasi kurssinousun myötä hieman yli 430 000 euroon. Vuokrattuani omistusasuntoni omaisuuteni kasvaa jatkossa piirun aiempaa nopeammin.


***
Osta helppoa ja hyödyllistä kesälukemista. Hanki Vaurastumisen välineet.

2 kommenttia:

  1. Sieltä se pikkuhiljaa kasvaa!

    Miten muuten teet nuo yhtiövalinnat? Eli mistä saat ideoita näihin? Itselle mm. Dustin ja Knowit ovat kohtuullisen tuntemattomia tapauksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista mistä sain idean aikoinaan Knowitiin. Jos sain sen jostakin muualta kuin itse yhtiöitä selaamalla ja tutkimalla niin se olisi hyvä tietolähde. Päiväkirjani paljastaa, että löysin Knowitin aikoinaan etsimällä vaihtoehtoa amerikkalaiselle Accenturelle.

      Jos puhutaan ruotsalaisista yhtiöistä niin seuraan esimerkiksi paljon Swedbankin Aktiellt palvelua, johon linkkasin ylhäällä tekstissä, ja silloin tällöin Nordnetin Ruotsin puolen blogia.

      Poista