torstai 4. kesäkuuta 2020

Pörssi vihertää kuin lehtipuut

Sijoituspäiväkirja

Toukokuu 2020

Koska tein toukokuussa muuttoa, en ollut kovinkaan aktiivinen osakemarkkinoilla. Osinkosalkkuuni lisäsin ruotsalaista Alfa Lavalia. Olin ostanut sitä ensimmäisen kerran vuonna 2016 132 kruunun hintaan. Nyt oli aika täydentää positiota. Se on mielestäni laatuyhtiö, joka kylläkin on osin riippuvainen laivanrakentamisesta ja energiasektorista, mutta tuotta laitteita ja palveluita myös elintarviketeollisuuteen ja vedenkäsittelyyn. Lisäksi ostin 40 kappaletta lisää Cargotecia vähän ennen osingon irtoamista. Halusin lohdutusta ja kasvattaa vuoden 2020 osinkotuloja ja alentaa Cargotec positioni keskihintaa.

Kuun alussa myin 200 kappaletta Kemiran osakkeita ja ostin muutamaa päivää myöhemmin puolet takaisin. Satelliittisalkussa tein suhteellisen aktiivisesti kauppaa. Huhti-toukokuussa salkussani piipahtivat Bufab, Banco Santander, Scandic, CAG Group ja Vincit. Toukokuun aikana sain osinkoja 550 eurolla verojen jälkeen. Viime vuonna sain osinkoja vastaavalla ajanjaksolla kaksinkertaisen määrän.

Toukokuussa salkun arvo kulki sivuttaisliikkeessä. Maaliskuun romahduksen ja huhtikuun ponnahduksen myötä salkku oli toukokuun puolivälissä vielä noin 50 000 euroa huippulukeman alapuolella. Toukokuun lopussa eroa oli kuitenkin enää jäljellä vain 30 000 euroa. Alituinen ongelmani oli, että salkussani taas lepäsi 10 000 euron edestä käteistä. Kiikaroimani osakkeet ovat kaukana asettamistani tavoiteostohinnoista. Tulen jatkamaan varovaisia ostoksia niin, että käteispositio ei pääse merkittävästi kasvamaan.



***
Kaipaatko uutta suolaa sijoittamiseen? Lue Vaurastumisen välineet.

2 kommenttia:

  1. Nimetön6.6.20

    Oho, olet edelleen about 15% miinuksella YTD vaikka indeksit huutaa kohta jo vihreää.
    Onko stock picking järkevää jos indeksisijoittamisella saisit parempaa tuottoa vähemmällä vaivalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nordnetin graafi sanoo -6 % YTD tuotoksi. En ole varma pitääkö se paikkansa?

      Elän euroilla, en prosenteilla ja siksi sijoitusstrategiani keskiössä on osingot eikä salkun kehitys suhteessa indeksiin.

      Poista