perjantai 29. toukokuuta 2020

Irtisanomisuhan alla kolmatta kertaa

Olen tehnyt urani alussa paljon ja liikaa töitä. Olen ollut onnekas ja etuoikeutettu työelämässä. Olen myös ollut urani aikana kolmesti irtisanomisuhan alla. Ehkäpä nyt viimeistä kertaa. 

1

Puolikymmentä vuotta sitten, kun aloitin vanhan työnantajan palveluksessa uudessa tehtävässä ulkomailla, jouduin ensimmäisen kerran murehtimaan työpestin loppumisesta. Vain kuukausi muuton jälkeen työnantajani ilmoitti tulevista irtisanomisista. Ulkomailla, missä suuri osa elämää kulkee työn ympärillä tämä oli hyvin hämmentävä tilanne. Yhtäkkiä lähes kaikki oli vaakalaudalla. Mietin jopa maksaisiko työnantaja kyydin maitojunalla takaisin kotimaahan, jos olisin irtisanottavien listalla.

Jos irtisanottavien murhetta ei oteta huomioon, oli mielenkiintoista havainnoida kuinka organisaatio lamaantuu pitkäksi aikaa. Samalla monen työntekijän motivaatio vähenee huomattavasti ja henkilöt, jotka ovat olleet tyytymättömiä työhönsä alkavat etsiä uutta työpaikkaa. Parhaimmat työntekijät poistuvat usein ensimmäisenä, kun irtisanomisaikaista uutisoidaan. Vaikka pörssi usein palkitseekin irtisanomisista tiedottavaa yhtiötä kurssinousulla, pitkän aikavälin sijoittajan kannalta voi olla tärkeä tiedostaa kuinka vahingollisia irtisanomiset voivat olla yhtiölle, sen kulttuurille ja suorituskyvylle.

Myös oma motivaationi romahti ensimmäisten irtisanomisuutisten jälkeen. Koska silloisessa asuinmaassani työmarkkinat olivat Suomea moninkertaisesti joustavammat, muutaman viikon päästä irtisanottavien nimet lueteltiin auditoriossa koko konttorin väelle. Avokonttorissa, omalta istuinpaikaltani katsottuna, niin takaa, edestä kuin sivulta sai kollega pakata henkilökohtaiset tavaransa. Se päivä oli todella vaikea, toimistorakennuksen suuret ikkunat olisivat voineet huurtua toimiston kylmästä tunnelmasta.

Ryhdyin hiljalleen etsimään uusia töitä. Tehtyjen irtisanomisten ja organisaatiomuutosten vuoksi tehtäväni vaihtuivat, vaikka olin juuri aloittanut uudessa tehtävässä. Paikallisten työmarkkinoiden ja ajattelun joustavuudesta osoitus oli se, että yksi irtisanotuista työntekijöistä palasi vanhaan työhönsä vain muutaman kuukauden jälkeen, vaikka oli jo ehtinyt aloittamaan toisessa työssä muualla. Minä jatkoin uudessa tehtävässä, mutta hakeuduin pian muualle.

2

Vaihdoinkin vuoden ulkomaan työnjakson jälkeen työnantajaa. Eipä aikaakaan, kun olin aloittanut uudessa yrityksessä ja työssä, ilmoitettiin laajasta organisaatiomuutoksesta. Koska olin vasta aloittanut ja heikosti työkykyinen samanaikaisesti tapahtuneiden henkilökohtaisen elämän muutosten vuoksi, koin olevani taas irtisanomisuhan alla. Toista kertaa saman vuoden aikana. 

Omaksi onnekseni havaitsin pian, etten kuitenkaan ollut välittömän irtisanomisuhan alla. Sen sijaan yksi saksalaisista alaisistani oli joutunut erään johtajan silmätikuksi täysin syyttä. Jouduinkin käyttämään kaiken vaikutusvaltani vakuuttaakseni irtisanomislistoja laativat henkilöt, että tämä työntekijä tulisi ehdottomasti jatkaa yrityksessä eikä häntä tulisi missään nimessä irtisanoa. Olin itse saanut tiimini jäsenestä nopeasti hyvän ensivaikutelman, hän oli ahkera, oma-aloitteinen ja tunsi oman vastuualueensa. Kerran hän oli lähtenyt työstä ennen kello neljää ajaakseen kolme tuntia toisella paikkakunnalla sijaitsevalle tehtaalle. Johtaja oli nähnyt hänen poistuvan työpaikalta ennen kello neljää ja oli näin luonut väärän vaikutelman itsestään. Saksalainen johtamistaito ja -tavat ovatkin oman kirjoituksensa arvoisia.

Kun organisaatiouudistus oli toteutettu, sain esimieheksi saksalaisen. Tiimini jäsentä kohdannut epäoikeudenmukaisuus kuvotti minua. Työtehtäväni sisälsivät paljon politikointia - olen enemmän suoran toiminnan mies. Vastuualueeni asiat eivät olleet niin mielenkiintoisia kuin toivoin. Kun tilaisuus tuli, palasinkin paljoa empimättä takaisin vanhaan tehtävään edellisen työnantajan palvelukseen.

3

Nyt pari vuotta myöhemmin siirryin juuri uusiin lähtökuoppiin muutettuani takaisin vanhaan kotikaupunkiin. Yksi syy muuton taustalla oli se, että työnantajani käynnisti YT-neuvottelut. Tällä kertaa suurimmat muutokset tulevat kohdistumaan liiketoiminta-alueeseen, josta olen vastuussa. Aiotuista muutoksista tihkuneita tietoja pohdittuani, en usko, että tulen jatkamaan työssä pitkään muutoksien jälkeen. 

Muutokset vievät toimintaa kehnompaan suuntaan ja kaventavat vastuualuettani. En ole välttämättä yhtä mieltä johdon kanssa organisaation toimivuudesta. Tämä avaa minulle tilaisuuden. Jos työntekijälle ehdotetaan YT-neuvottelujen seurauksena uutta tehtävää ja työntekijä ei sitä suostu ottamaan vastaan, katsotaan se irtisanomiseksi. Näin ollen minulla on vihdoin mahdollisuus päästä työstä irti ilman, että joudun itse irtisanoutumaan.

Uuden organisaation suunnittelussa kuluu toivottavasti vielä muutama kuukausi. Se antaa minulle aikaa ajatella, nautttia kesästä, uudesta kotikaupungista ja antaa koronan mennä ohitse.  Merkittävien asioiden ollessa kyseessä muutan mieltäni usein hitaasti ja tarvitsen aikaa merkittävien päätösten tekemiseen, kun kyse on henkilökohtaisesta elämästä. Työssä teen päätöksiä ripeästi. Aion olla tiukka neuvottelija, jos minulle tarjotaan uusia tehtäviä. Sitoutumiseni uuteen organisaatioon voi olla myös ostettavissa.

*

Yritykset eivät ole uskollisia työntekijöilleen. Yritysten tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen ja olla vastuullinen toimija eri sidosryhmille. Olen aina koettanut laskea mahdollisimman vähän pysyvän työpaikan varaan. Kaikissa kolmessa tilanteessa mieltäni onkin rauhoittanut säästöni ja sijoitukseni. Niiden avulla olisin selvinnyt pitkään ilman työtä. Nyt kolmannella kerralla olen tilanteessa, jossa säästöni ja sijoitukseni tarjoavat vaihtoehdon työnteolle. Voin sanoa työnantajalle, etten halua ottaa tämän ehdottamaa tehtävää vastaan. Minulla on vaihtoehto. Next best alternative.

***
Rakenna osakesalkku hyvän sään aikana irtisanomisen suojaksi! Lue Vaurastumisen välineet.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi31.5.20

    Itselleni elämäni ensimmäiset yt:t merkitsivät työn loppumista. Toiset, kolmannet ja neljännet eivät tuntuneet enää missään, koska oli jo se kokemus siitä, miltä tuntuu jäädä hetkeksi ilman työtä ja että siitä oikeasti selviää takaisin työelämään. Elämä siis jatkuu yt-neuvotteluista huolimatta.

    Jälkikäteen olen tosin miettinyt, miltä tulevan työnantajan näkökulmasta näyttää cv, jossa työpaikka on vaihtunut tiettynä ajanjaksona tiuhaan tai tehtävät saman työnantajan sisällä muuttuneet. Onko se hyvä vai huono asia ja avaatko itse koskaan seuraavassa työhaastattelussa näitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, elämä jatkuu neuvotteluiden jälkeenkin. Itsellä ei siitä ole kokemusta, vaan olen toistaiseksi vaihtanut työtä vain omasta aloitteesta. Olen siis ollut onnekas ja välttynyt irtisanomiselta.

      Nyt kolmannella kerralla olen varmasti neuvottelujen kohteena. YT-neuvotteluthan ei automaattisesti tarkoita irtisanomisia, vaan uskon, että minulle tarjotaan uutta tehtävää. Haluanko ottaa sen vastaan, on oma kysymyksensä.

      Poista