Sijoituspäiväkirja
Joulukuu 2019Olen hankkinut salkkuuni useita erilaisia palvelualan yhtiöitä, kuten Fondia, Etteplan ja viimeisimpänä CAG Group. Joulukuussa avasin uuden position humoristisesti viestinnästään tunnetuksi tullussa Vincitissä. Myin osakkeet osakeannin jälkeen kuuden euron hintaan vuonna 2016. Nyt ostin Vincitiä takaisin alle viiden euron hintaan. Vincit on tekemessä tuloskäännettä ja mielestäni kohtuullista yhtiötä saa nyt kohtuulliseen hintaan. Riippuen kuinka Vincitin osinko ja tulos kehittyy, harkitsen pidänkö osakkeet ensimmäistä kertaa pidempään.
Kuun loppupuolella tein lisäyksen Fiskars positiooni. Yhtiön jaettua Wärtsilän osakkeita omistajilleen positio oli euromääräisesti käynyt pieneksi. Tähän oli toki vaikuttanut myös yhtiön vaikeuksien aiheuttama kurssilasku. Firskarsin ostamat englantilaiset kristallit ei välttämättä ollut kaikkein onnistuneimpia yritysostoja. Toisaalta yhtiö vaikuttaa yksittäisten havaintojeni perusteella levittävän kastelutarvikkeita Fiskars brändin alla eurooppalaisiin rautakauppoihin. Lisäksi yhtiöllä on pinnallisesti arvioiden kohtuullinen suunnitelma vaikeuksien voittamiseksi. Näin ollen päätin kasvattaa omistusta yhdessä Suomen ainoasta monikansallisesta kulutttajabrändiyhtiöissä.
Ostin ja myin jälleen Konecranesia kuun puolivälissä. Osto tapahtui 27,55 euron ja myynti 29,24 euron hintaan. Ostin osakkeet hieman liian nopeasti takaisin heti seuraavana päivänä 28,5 euron hintaan. Kurssi jatkoi laskuaan ja tuplasin position 27,64 eurolla. Taas kerran olen valmis luopumaan yhtiön osakkeista, jos kurssi kipuaa yli 29 euron. En kuitenkaan katso pahakseni pitää Konecranesia hieman pidempään salkussa. Pääomani kaipaa kotia, ja Konecranes on mielestäni kohtuullinen koti.
Joulukuussa sain hyvin sijoittettua vapaana ollutta käteistäni, edellämainittujen ostojen ja lisäämieni spekulatiivisten sijoitusten takia. Aikomuksenani on palauttaa pääomaa spekulatiivisista sijoituksista pidempiaikaisiin osinkosijoituksiin alkuvuoden aikana. Joulukuun seurannassa niin osakesalkkuni arvo kuin kokonaisvarallisuus kipusivat uusiin ennätyksiin: osakesalkku 255 000 euroon ja kokonaisvarallisuus 440 000 euroon. Varallisuuteni kasvoi 82 000 eurolla vuoden 2019 aikana.
***
Hae vauhtia ensi vuoden sijoituksiisi, lue Vaurastumisen välineet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti