Miten meni kehityskeskustelu?

Muutama viikko sitten pohdin, onko järkevää ottaa työpaikan kehityskeskustelussa esiin omia ajatuksia taloudellisen riippumattomuuden, työn ja sen jatkuvuuden suhteen. Tämäkään kirjoitus ei täydellisesti tule vastaamaan siihen kysymykseen, mutta nostaa esiin muutamia huomioon otettavia asioita. Ainakin kirjoitus kertoo, miten yksi sellainen keskustelu voi edetä. Vuotuinen kehityskeskusteluni alkoikin tavanomaisin kääntein, mikä meni hyvin ja huonosti, mihin suuntaan mennään ja niin edelleen. 

Keskustelun puolivälissä esimieheni lausahti jotakin seuraavaa: "Niin kauan kuin pitää töitä tehdä, niin täytyyhän sen olla mukavaa." Näin tilaisuuteni tulleen. Keskustelu pyöri jossakin hetken ja tartuin edellä mainittuun lauseeseen suurinpiirtein seuraavasti: "Olen ollut työelämässä nyt yli kymmenen vuotta, edennyt nopeasti uralla, säästänyt ja sijoittanut voimakkaasti ja saanut pienen perinnön, olen saavuttanut aseman, jossa minun ei välttämättä tarvitse tehdä töitä. Kiitos pitkälti sinun." Nykyinen esimieheni oli luottanut minuun urani alkuvaiheessa ja siten mahdollistanut urakehitykseni.

Esimieheni katse oli hölmistynyt ja suuntautui kohti tietokoneen näppäimistöä alaviistoon. Pää nyökkyi alas ja kämmenet liikehtivät hieman hermostuneesti. Olin itsekin hieman hermostunut, eikä tarkkaavaisuuteni riittänyt havainnoimaan ja tallentamaan muistiini aivan kaikkea. Esimieheni vastaus oli seuraavanlainen: "Se on kyllä hienoa. Ja onhan se mahtava tunne kun onnistuu muutamassa pörssikaupassa." Okei, esimieheni ei taida olla osinkosijoittaja, oli ajatukseni. En lähtenyt korjaamaan, vaan keskustelumme pyöri työn merkityksen ympärillä. Se saa tällaisessa tilanteessa aivan uudenlaisen lähtökohdan, totesimme.

Pian esimeheni heitti ilmaan kysymyksen uratavoitteistani. Se toki kuuluu kehityskeskustelun sapluunaan, mutta vastaukseni hämmensi jälleen esimieheni. "Et tainnut kuunnella tarkasti tuossa äskettäin", töksäytin hymyillen vastaukseksi. "En arvannut, että sun tilanne on aivan niin hyvä!" esimieheni naurahti. "Ei minulla ole enää juuri uratavoitteita, teen tätä koska mulla on töissä kivaa, ja teen niin kauan kuin on hauskaa" vastasin. Jälkikäteen ajateltuna en kuitenkaan onnistunut täysin yhdistämään hauskuutta ja työn epäkohtia, jotka vähentävät työn hauskuutta ja yrityksen menestystä.

Keskustelu lähti kiertämään muutamien mahdollisten ura-askeleiden suuntaan. Totesin, että ne eivät olleet minua varten, mutta en valitettavasti lähtenyt enää juuri pidemmälle tarkentamaan omia ajatuksiani. Viestini siitä, että tuskin jatkaisin työtäni niin pitkään kuin esimieheni saattoi kuvitella, tuskin meni täysin perille. Poistuimme kehityskeskustelusta, ainakin näennäisesti, hyväntuulisina ja jonkinlaisessa yhteisymmärryksessä. Ainakin minun on helpompi tehdä päätöksiä jatkossa, kun olen antanut niin sanotusti ennakkovaroituksen. Mutta mitä siis opimmekaan tästä keskustelusta?

Ensinnäkin, vaikka se ei ole yllättävää, jos olet säästänyt ja sijoittanut pitkään, oman taloudellisen aseman selventäminen toiselle, joka ei ole vastaavassa tilanteessa, on vaikeaa. Mieti tarkkaan kuinka avaat oman tilanteesi, useimmille on vaikea ymmärtää kuinka joku voi tulla toimeen ilman kuukausipalkkaa. Toiseksi, pohdi kristallin kirkkaaksi viesti, jonka haluat välittää vastapuolelle. Mieti myös miksi, koska selitystä todennäköisesti kaivataan. Jos et onnistu välittämään viestiäsi, voi ajatuksiesi esiinottaminen vain hämmentää ja lisätä epävarmuutta.

***
Aloita oma matkasi kohti taloudellista riippumattomuutta. Lue Vaurastumisen välineet.