En ole hetkeen löytänyt mitään järkevää ostettavaa osakemarkkinoilta. Joulukuun jyrkän ja nopean kurssilaskun jälkeen osakemarkkinat nousivat lähes yhtä nopeasti ja voimakkaasti. Yhtä usein kun minulta menee ohitse vaatteiden alennusmyynnit, minulta jää hyödyntämättä täysimittaisesti ostopaikat osakemarkkinoilla.
Olen alituiseen selannut pitkää osakeomistuksieni listaa ylös, alas ja takaisin ylös, ja pohtinut seuraavaa osakeostosta. En ole keksinyt mitään ostamisen arvoista. Tarkkailulistani on täydentynyt muutamalla yhtiöllä tehdessäni tutkimustyötä. Suunnitelmani on hivenen selvempi jos kurssit tekevät tasokorjauksen alaspäin. Joskus on fiksumpaa vain odottaa. Jos en ole tehnyt merkittäviä osakeostoja, kuinka sitten olen hoitanut varallisuuttani?
Maksoin lopulta taloyhtiölainan pois. Pohdittuani asiaa ensin useasta eri näkökulmasta ilmoitin vihdoin maaliskuussa maksavani omistusasuntooni kohdistuvan taloyhtiölainaosuuden pois. Tärkeimmät syyt päätökseen olivat Bank Norwegianin heikentynyt talletuskorko ja kuukausittaisen kassavirran parantaminen. Lisäksi voin myöntää, että olen melko huono hyödyntämään hetkellisiä ostopaikkoja markkinoilla, kuten vaikkapa joulukuussa, suuremmilla pääomaruiskeilla. Vaihtoehtoinen kustannus, rahojen sijoittamiselle osakkeisiin, on siis lähinnä teoreettinen. Kohdallani vaikea toteuttaa käytännössä.
Vaihtoehtoisista sijoituksista käteistä osinkosalkkuun. Olen palauttanut muutamia tuhansia euroja käteistä takaisin vaihtoehtoisista sijoituksista takaisin osinkosalkkuuni, josta olen ne alunperin lainannut. Olen valmiina tekemään ostoksia, kun kurssit kääntyvät takaisin laskuun. Käteistä minulla on jälleen noin 7000 euroa ostoksia varten. Lisäksi kevään aikana tilittyy viitisen tuhatta euroa osinkoja, joten liika käteinen alkaa pian rasittamaan salkun tuottoprosenttia.
Pieniä sijoituksia. Olen tehnyt Nordeassa ja Degirossa hyvin pieniä 400-500 euron sijoituksia keskisuurta tai korkeaa osinkoa maksaviin yhtiöihin. Nordnetissa tälläiset sijoitukset eivät ole kaupankäyntikulujen vuoksi järkeviä. Strategianani on ostaa korkeaa osinkoa maksavien yhtiöiden osakkeita seuratakseni niitä entistä aktiivisemmin, kerryttää osinkotuloa ja ostaa osakkeita lisää, jos arvioini yhtiöstä säilyy hyvänä ja arvostustasot jostain syystä laskevat. Tällaisia yhtiöitä ovat esimerkiksi olleet Eastman Chemical Company, Abbvie ja Atlantica Yield.
Olen harjoittanut spekulatiivista sijoittamista. Kun markkinoilta ei löydy sopivaa ostettavaa pitkään salkkuun osinkotuloja kartuttamaan, olen tehnyt spekulatiivisia lyhyen aikavälin sijoituksia. Muutamat ovat spekuloinnit ovat onnistuneet, toiset eivät. Se kuuluu spekuloinnin luonteeseen. Olen ostanut ja myynyt Systemairia, Ålandsbankenia, YIT:tä ja Ramirentiä. Ratoksella tein kunnon tappiot toistamiseen ostettuani sitä erehdyksessä hieman ennen tulosjulkistusta. Ruotsalaisella autokatsastajalla Opuksella olen tehnyt veivausta useaan kertaan tämän vuoden puolella. Kokonaisuudessaan olen mukavasti voitolla. Toisaalta, jos olisin sijoittanut rahat indeksiin vuoden alussa olisin tienannut enemmän.
***
Mihin sijoittaisin 10 00(0) euroa? Lue Vaurastumisen välineet.
Jokainen taaplaa tyylillään. Itse en noihin oikein koskisi. Omasta mielestäni markkinoilla on ihan mukavasti ostettavaa. Ostin juuri Microsoftia hintaan 115$ ja Texas Instrumentsia hintaan 105$.
VastaaPoistaGoogle näyttää ihan järkevästi hinnoitellulta. Rockwell Automation ei ole paha myöskään. Torchmark ja Disney myös ostoslistalla.
P.S. Omasta mielestäni osingot ovat yliarvostettuja. Ostan mieluummin firman, joka maksaa mitätöntä osinkoa tai ei maksa ollenkaan ja jolla on tase nettovelattomassa kunnossa kuin osinko-osaketta, jonka tase on täynnä velkaa kun osingon pitää maksaa velalla. Esim. KO ja GIS.