perjantai 7. joulukuuta 2018

Aika tulla kurinalaisemmaksi sijoittajaksi?

Vaurastumiseni ei ole ollut sijoitustuottojen ansiota. Vuodesta 2008 saakka katsottuna ja viimeaikaisen kurssilaskun jäljiltä keskimääräinen vuosituottoni [(salkun arvo - talletukset) / sijoitusvuodet] on noin 5,5 prosenttia. En ole saavuttamaani tuottoon tyytyväinen. Koska seuraan osakemarkkinoita lähes päivittäin sekä opiskelen ja harjoittelen sijoittamista minun pitäisi pystyä parempaan. Alhaiseen prosenttilukuun on useita selityksiä ja syitä, mutta tässä kirjoituksessa aion perata tarkemmin miksi prosenttiluku on mitä on ja mihin vaurastumiseni on oikeastaan perustunut.

Suurimpina syinä toteutuneelle tuotolle näen ne tyypilisimmät: epäonnistuneet sijoitukset, jotka ovat syöneet pääomaa, tappioiden katkaisemisen välttely ja vähälukuiset myynnit voittojen kotiuttamiseksi. Salkkuni tuottoa on merkittävästi laskenut epäonnistuneet sijoitukset yhtiöihin, joiden liiketoiminta on heikentynyt. Heikon liiketoiminnan kehityksen myötä osakekurssi on laskenut ja lopulta yhtiö on joutunut leikkaamaan osinkoaan. En ole osannut myöntää epäonnistuneita sijoituksia ja katkaista tappioita. Olen jäänyt roikkumaan huonosti tuottaviin yhtiöihin. Toisaalta en ole myöskään kotiuttanut voittoja sijoituksista, joiden arvostustasot olisivat myynnin perustelleet.

Vaikka olen useasti tässä blogissa koettanut patistaa itseäni myymään salkustani esimerkiksi osinkoa leikanneet yhtiöt, monet löytyvät salkustani edelleen. Joulukuussa onkin aika myydä ainakin yksi. Vähintäänkin pääomatuloverojen pienentämiseksi. Olen jo pitkään pohtinut esimerkiksi Nesteen myyntiä. Mielestäni yhtiö tuskin pystyy säilyttämään nykyisen kannattavuustasonsa ja olisi parasta luopua osakkeista hyvän sään aikana. Katsotaan tulenko painamaan myyntipainiketta.

Nähdäkseni, osinkotulojeni kasvu on perustunut kuukausittaisiin pääoman lisäyksiin, osinkojen uudelleen sijoittamiseen ja laajaaan hajauttamiseen, joka on pienentänyt epäonnistuneiden sijoitusten vaikutusta osinkotuloihin. Ajoittain olen hairahtunut huolimattomiin sijoituksiin, jotka eivät maksa kaksista osinkoa, esimerkiksi käyköön Munters. Myös sen osakekurssi on lähes puolittunut ostohinnastani. Munters on siis selkeä esimerkki epäonnistuneesta sijoituksesta, jota ei olisi koskaan pitänyt tehdä ja tappio olisi tullut katkaista heti alkuunsa. Koska osinkotulojen kasvattaminen on päätavoitteeni taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa, pitäisi minun tehdä sijoituspäätökseni pitkälti päätavoitteeni valossa.

Sijoitustuottojen sijasta vaurastumiseni on eniten perustunut pienenä pysyneisiin kuluihin ja kasvaviin tuloihin. Säästöni ovat siis kasvaneet. Asun edelleen suhteellisen vaatimattomasti, kulutan kohtuudella ja ostan ruokatarvikkeet Ldilistä. Olen jatkanut osakesijoittamisen tahtia lähes muuttumattomasti lähes kymmenen vuotta. Samalla olen kuitenkin rakentanut uusia alustoja vaurastumiselle, tehnyt niin asuntosijoituksia kuin lukuisia vaihtoehtoisia sijoituksia. Näin kokonaisvarallisuuteni on kasvanut lähes joka kuukausi. Vain suuret laskut osakkeiden arvossa, ovat vetäneet kokonaisvarallisuuttani alaspäin.

Olen valinnut osakesijoitukset pääasialliseksi sijoitusmuodokseni. Osakkeet ovat tärkein vaurastumisen vauhtipyöräni. Osakesijoitukset edustavat noin kahta kolmannesta kokonaisvarallisuudestani. Kun markkinatilanne on kääntymässä epäsuotuisampaan suuntaan, sijoitustuottoja ei voi tehdä enää puolivillaisilla sijoituspäätöksillä. Minun on siirryttävä systemaattisempaan ja kurinalaisempaan sijoittamiseen. Tässä riittäneekin aihetta uusille kirjoituksille jatkossa!

***
Älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä kirjoitan. Lue Vaurastumisen välineet.

6 kommenttia:

  1. Anonyymi8.12.18

    minkä ihmeen takia sä sijoitat sellaisiin luuseriosakkeisiin kuten safe, mic, citycon, byggmax jne.?

    muistan hyvin myös noi sun seikkailut textainerissa ja jossain toisessa rahtausfirmassa.

    en yhtään ihmettele, että sun salkku kyntää.

    mä sijoitan pelkästään vain tier-a luokan osakkeisiin, esim. mmm, jnj, msft. ei ole tarvinnut katua.

    VastaaPoista
  2. Moi! Kiitos kommentista. Mainitsemista osakkeista olen ainoastaan sijoittanut Cityconiin, Byggmaxiin ja Johnson&Johnsoniin. Microsoft olisi ollut hyvä valinta joitakin vuosia sitten, ehkäpä edelleen.

    En ole sijoittanut SAFEen tai MICiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi8.12.18

      se, että viitsit edes miettiä safeen ja miciin sijoittamista on iso varoitusmerkki. sullahan oli ihan äskettäin artikkeli niistä, 20.10.

      ja kyllä sulla oli sijoituksia noihin konttirahtausfirmoihin. muistan artikkelin kun itkit myös silloin. vastasin vain sinulle, että jos olisit viitsinyt edes katsoa niiden kassavirtaa, et olisi koskaan niihin sijoittanut.

      citycon tulee olemaan surkea sijoitus. kauppakeskukset tulevat kuolemaan verkkokaupan takia. ai, dronet ja video streaming palvelut tulevat vain pahentamaan sitä. kauppakeskusten on pakko muuntautua viihdekeskuksiksi.

      byggmax on myös heikko firma kuten suurin osa muistakin retail osakkeista. amazon on täydellinen esimerkki alan raadollisuudesta.

      täytä salkkusi teknoilla, terveys/lääke ja tuottavuutta parantavilla teollisuus firmoilla. msft, bdx ja rok hyvä esimerkki.

      eläkeläisten määra kasvaa eli lääketuotteiden kysyntä kasvaa. ihmistyön kustannukset kasvavat eli firmat tulevat investoimaan automaatioon, robotiikkaan ja älykkyyteen. siinä on kaksi kovaa tulevaisuuden megatrendiä.

      unohda kaikki paskat halvat arvo-osakkeet. ne on halpoja syystä.

      Poista
    2. Ymmärrän ajatuksenjuoksusi, mutta uskon, että meillä on hyvin erilaiset sijoitusstrategiat. Sijoitusstrategiaani ei kuulu pelkästään laatuyhtiöihin sijoittaminen. Hyvä yhtiö ei ole aina hyvä sijoitus.

      Tein ison virheen merikonttivuokraaja Textainerin kanssa. Käsittelin arvoansaan astumista sijoitusvihjeessä numero 25. Myöhemmin tein osan tappiosta takaisin treidaamalla Textainerin osaketta. Nyt en ole hetkeen osakkeita omistanut.

      Citycon puolestaan on minulle spekulatiivinen sijoitus, minkä kerroin siihen sijoittaessani. En myöskään usko yhtiöön pitkällä aikavälillä. Heikkoon yhtiöön sijoittaessa on vain tärkeää rajata tappiot. Kuten yllä kirjoitin, siinä olen usein epäonnistunut.

      Uskon, että pääomien virta kääntyy taas pian arvo-osakkeisiin teknoista ja FANG osakkeista. Ne eivät tarjoa minulle tavoittelemaani kassavirtaa. Spekulatiivisista salkuistani toki löytyy muutamia yhtiöitä, joiden arvonnousulla pyrin tavoittelemaan sijoitustuottoja. Ydinsalkussani luotan osinkoihin.

      Poista
  3. Anonyymi8.12.18

    Saahan sitä aina toivoa. Itse uskon megatrendeihin ja fundaan.
    Veikkaisin kyllä, että seuraava salkku musertaa omasi seuraavan 10v aikana:
    APH,TXN,MSFT,GOOGL,ORCL
    JNJ,BDX,VAR,WAT,ABT
    ATCO,ROK,HON,LMT,ITW

    VastaaPoista
  4. Aika nasesvaa kommentointia. Olisi mahtavaa saada samat kommentit nimellä ja naamalla, ei nimimerkin takaa.
    No anyhow, mistä annan sinulle propsit on kuitenkin rehellinen asian tunnistaminen ja siitä puhuminen.
    Tsemppiä

    VastaaPoista