perjantai 28. joulukuuta 2018

Salkkutapahtumani mahalaskun keskellä

Sijoituspäiväkirja

Joulukuu 2018

Tässä vaiheessa joulukuuta lienee tarpeetonta kirjoittaa osakemarkkinoilla tapahtuneesta korjausliikkeestä, romahduksesta tai käänteestä. Millä nimellä sitä tulemme kutsumaan, voimme tietää vasta myöhemmin. Suhtautumiseni kurssilaskuun on muuttumaton. Pyrin ostamaan hyvien yhtiöiden osakkeita edullisesti. Tavoitteeni on kasvattaa osinkovirtaa, jolla voin ostaa lisää osakkeita tai jonain päivänä maksaa laskuni. Suurella todennäköisyydellä osinkovirtani kasvaa myös ensi vuonna. Vaikka harrastan ja harjoittelen spekulatiivista sijoittamista, strategiani ytimeen ei kuulu markkinoiden ajoittaminen. Kurssitasojen ollessa nyt alempana, tulen kuitenkin todennäköisesti sijoittamaan osakemarkkinoille enemmän varoja kuin aiemmin kuluneena vuonna.

Ostin lisää Nordean, Dometicin ja Flowers Foodsin osakkeita. Nordea houkutteli ainakin näennäisellä edullisuudellaan ja osinkotuotollaan. Nordean kohdalla tulee luonnollisesti mieleen kysymys ennakoiko markkina jotakin yhtiökohtaista, jota piensijoittajat eivät osaa ottaa huomioon? Dometic, ruotsalainen erikoistunut laite- ja tarvikevalmistaja, vaikutti myös mielestäni edulliselta ja suhteellisen laadukkaalta. Tosin sen tuotteiden loppumarkkina, erityisesti asuntoautojen ja veneiden kysyntä, on varmasti syklinsä huipulla. Flowers Foodsia päätin lisätä puolestaan sen vuoksi, että se valmistaa leipää ja toimii ainoastaan Yhdysvalloissa. Siksi yhtiö hyötyy suuresti Yhdysvaltojen yritysveron laskusta, eikä sen liiketoimintaan suuresti vaikuta kauppasodat tai muut otsikoissa olleet uhat.

Joulukuussa tein salkkuni siivousta. Halusin eroon epäonnistuneista sijoituksista, jotka eivät maksaneet osinkoa ja joiden liiketoiminta ei kulkenut toivotulla tavalla. Ensin myin General Electricin osakkeet. Sijoitukseni tähän kaatuvaan jättiläiseen oli surkea. Selkeitä varoitusmerkkejä olisi ollut näkyvillä useaan otteeseen, mutta en reagoinut vaan elättelin toiveita käänteestä. Tämä on yksi virheistä, jonka toistamiseen olen ollut taipuvainen. Nyt sijoituksesta jäljelle jäänyt pääoma on arvo-osuustililläni sijoitettavissa tuottavammin uudelleen.  Kuun viimeisenä kauppapäivänä myin myös ruotsalaisen Muntersin osakkeet samasta syystä kuin GE:n. Ajoitukseni Muntersiin oli epäonnistunut ja yhtiö ei kyennyt kääntämään vaikeuksia voittoon datakeskusliiketoiminnassaan.

Kuun viimeisen päivän seurannassa näkyi markkinoiden mahalasku. Osinkosalkkuni arvo päätti kuun puolivälin seurannassa täpärästi yli 200 000 euron ja kokonaisvarallisuuteni ylsi 359 000 euroon. Tässä vaiheessa on selvää, että osinkosalkkuni kehitys vuonna 2018 on ollut pettymys. Vuodesta löytyy kuitenkin muutama valopilkkukin. Analysoin päättyvää vuotta tarkemmin seuraavissa kirjoituksissa tarkemmin.

***
Nyt voi olla hyvä hetki aloittaa osakesijoittaminen. Lue Vaurastumisen välineet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti