sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kokemus kalustetun asunnon vuokrauksesta

Muutettuani ulkomaille vuokrasin omistusasuntoni kalustettuna. Nyt on sopiva tilaisuus tarkastella kuinka vuokraus meni.

Yhden vuokrauksen perusteella kalustettua asuntoa kymmenen kilometrin päästä Helsingin keskustasta oli vaikea saada vuokrattua. Pyrin ensin vuokraamaan asunnon yrityksille, jotka vuokraavat asuntoja eteenpäin, lopulta tuloksetta.

Oikotien kautta soittajat etsivät tavanomaista vuokra-asuntoa huomaamatta sitä, että ilmoituksessa oli kolmeen kertaan mainittu sana kalustettu tai vuokrataan kalustettuna. Suomessa ei ole kulttuuria kalustetuille asunnoille.

Lopulta jaoin ilmoituksen myös Facebookissa. Nopeasti tuttavan kautta löytyi kiinnostunut vuokraaja, jonka elämäntilanteeseen sopi kalustettu ratkaisu. Vuokrasopimuksen allekirjoitimme näytöllä vain päivää ennen kuin suuntasin ulkomaille.

Suunnitellessani paluuta ulkomailta takaisin Suomeen soitin vuokralaiselle kysyäkseni tämän suunnitelmia asumisjärjestelyjen suhteen. Onnekseni vuokralainen ilmoitti suunnittelevansa muuttoa. Kalustetun asunnon vuokraaminen oli ollut hänelle tilapäinen ratkaisu. Sovimme, että tekisimme vaihdon kuukauden kuluessa. Hän muuttaisi pois ja minä takaisin tilalle.

Tarkistettuani vuokranmaksun havaitsin yhden kuun vuokran puuttuvan. Tämä oli seurausta siitä, että vuokralainen oli halunnut vuokrasuhteen loppuvaiheessa siirtää vuokranmaksupäivää ja kerran maksaa vuokran hivenen myöhemmin. Tästä syystä en itsekään ollut heti yhden kuun vuokran puuttumista noteerannut.

Muutettuani asuntoon kaikki oli päällisin puolin kunnossa. Kalustetun asunnon siivoamisessa toki vierähti tyhjää asuntoa pidempi aika. Onnekseni oli vaihtanut hieman paremmat matot halpoihin perusmattoihin. Yksi seinään kiinnitetty huonekalu oli irronnut sijoiltaan, mutta se oli korjattavissa. Vuokralainen oli jättänyt asuntoon muutamia tarvikkeita ja huonekaluja, joista koetan nyt päästä eroon. Vuokralaisen käytössä mikroaaltouuni oli rikkoutunut ja rehti vuokralainen hankki uuden tilalle.

Ennen vuokrausta tein listan asunnossa olevista huonekaluista ja tarvikkeista. Havaitsin muutaman pienen asian puuttuvan, mutta niiden vähäisyyden vuoksi en siihen puuttunut. Kaiken kaikkiaan oman asunnon vuokrauksesta jäi hyväksyttävä kokemus. Voisin harkita asuntoni vuokraamista kalustettuna myös uudelleen. Pitkäaikaisessa vuokrasuhteessa asunnon säilymiseen hyvässä kunnossa kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella.

***

Kannattaa vilkaista myös mielenkiintoinen kalustettujen asuntojen vuokraukseen keskittynyt blogi osoitteessa:
http://kalustettusijoitusasunto.net/

2 kommenttia:

  1. Itse pidän sen verran yksityisyydestä että en haluaisi vuokrata asuntoani kalustettuna =)

    VastaaPoista
  2. Kyllähän oman asunnon vuokrauksessa juuri tällainen hygieeniakysymys tulee vastaan. Toki vaurastumista tavoitellessa ei ole "varaa" pitää asuntoa tyhjillään poissaollessaan.

    VastaaPoista