Sijoituspäiväkirja
Helmikuu 2022 - Helmikuun jälkipuolisko
Ostot
- Puuilo: Tein puhtaan osinkosijoituksen Puuiloon. Yhtiö vaikuttaa tekevän hyvää työtä. Minulla oli jäänyt pohjalle hyvin pieni erä osakkeita listautumisesta, jolloin kävin kauppaa position ympärillä.
- Aallon Group: Alan olla vakuuttuneempi Aallosta yrityksenä ja osakkeena. Uskon liiketoiminnan vakauteen vaikeinakin aikoina. Lisäsin osaketta 10,7 euron hintaan. Valitettavasti en ole kertaakaan osannut ostaa huippuhalvalla.
- Organon: Yhtiö valmistaa pääasiassa geneerisiä naisten lääkkeitä. Spin-off johon ladattu paljon velkaa, tosin yhtiö on taakkaa onnistuneesti pienentänyt. Ostin Organonin osakkeita sillä ajatuksella, että yhtiö hyötyy merkittävästi dollarin heikentymisestä, koska valtaosa sen liikevaihdosta tulee Yhdysvaltain ulkopuolelta. Tein oston jonkin verran tulosjulkistuksen jälkeisen kurssipudotuksen jälkeen, mutta osake on jatkanut vielä valumistaan.
- Securitas: Ostin takaisin pienen erän Securitaksen osakkeita myytyäni niitä tammikuussa. Osto tuli tehtyä turhan aikaisin ja kurssi lasketteli maaliskuun loppua kohti vielä kymmenen kruunua. Ostin maaliskussa vielä lisää.
- Sibanye Stillwater: Ostin etelä-afrikkalaisen kaivosyhtiön osakkeita parista kolmesta syystä. Osake oli halventunut heikentyneet tuloksen ja Etelä-Afrikan ongelmien takia, yhtiön liiketoiminta on suureksi osaksi kuitenkin muualla ja yhtiö maksaa hyvän osingon jos pystyy. Arvelin, että kullan ja palladiumin näkymät voisi olla hyväksi yhtiölle.
- Polaris Renewable Energy: Yhtiö omistaa ja tuottaa uusiutuvaa energiaa eri maissa Etelä-Amerikassa. Koetun riskin vuoksi yhtiön osake on varsin edullinen, ei tulosperusteisesti vaan kassavirtaperusteisesti. Yhtiön tuotanto kapasiteetti kasvaa merkittävästi 1-2 vuoden aikana ja se maksaa hyvää osinkoa.
- IUS8: Ostin taas kehittyvien markkinoiden infrastruktuuriosakkeisiin sijoittavaa ETF:ää kurssin laskettua alle 14 euron. Myin edellisen kerran osuudet pois tammikuussa.
- Grupo Aval: Ostin kolumbialaisen pankin ja infrastruktuuriyhtiö Grupo Avalin osakkeita Bancolombian rinnalle. Kahdella pankilla on maan pankkitoiminnassa miltei duopoli. Grupo Aval omistaa lisäksi moottoriteitä ja sähkönsiirtoa. Toki ostoa olisi kannattanut viivyttää, jos olisi tiennyt, että Yhdysvalloissa orastaa pankkikriisi.
Myynnit
- Domino’s Pizza Group (DOM): Myin Domino’s Pizza yhtiön englantilaisen master franchise yhtiön osakkeet, kun DPZ:ltä tuli heikkoja numeroita. En aivan saanut huippuhintaa, mutta tuottoa kohtuullinen 25 % reilussa kolmessa kuukaudessa. Ostin osakkeet maaliskuun puolivälissä takaisin.
- Serviceware: Myin tammikuun 6 euron pohjahintaan ostetun erän 7 eurolla. Tuottoa 15 %. Viime vuonna veromyyntitappioita osakkeella.
***
Yli helppolukuista 400 slaidia sijoittamisesta ja taloudellisesta riippumattomuudesta edulliseen pakettihintaan, katso Vaurastumisen välineet.
Miten on elämä sujunut taloudellisesti riippumattomana? Nämä ostot ja myynnit ei niin itseäni kiinnosta vaan laajempi tarina. Kommentoin kun kerran sellainen mahdollisuus on annettu.
VastaaPoistaArvaan, ettei tämä juttutyyppi ole kovinkaan kiinnostava.
PoistaTällä hetkellä kirjoitan itseä varten - useasta syystä. Kysymykseesi vastaaminen kirjoituksella olisi toki hyödyllistä myös itseni takia.