torstai 6. tammikuuta 2022

Osinkovuosi 2021

Vuosi 2021 päättyi onnellisesti osinkotulojen osalta. Ensimmäisenä koronavuonna 2020 osinkotulot niiasivat rajusti, mutta palautuivat päättyneen vuoden aikana pörssikurssien tapaan. 

Osinkotulot nousivat uuteen ennätykseen

Asetin edellisessä katsauksessa vuoden 2021 osinkotulotavoitteeksi 7600 euroa. Osinkotulot ylsivät 7900 euroon eli 660 euroon kuukaudessa ennakonpidätysten jälkeen. Tähän summaan sisältyi tuotto-osuudet (360 €)  ETF-sijoituksista, jotka tein vuoden alussa. Vuoteen 2019 nähden kasvua oli noin 1000 euroa ja vuoteen 2020 noin 2200 euroa. Vuodesta 2020 tuli todennäköisesti tilapäinen kuoppa alla olevaan pylväsdiagrammiin.

Vuosittaiset osinkotulot ennakonpidätyksen jälkeen.

Uskon, että vuonna 2022 suuri osa yhtiöistä jakaa avokätisesti osinkoa. En ole kuitenkaan varma, jatkaako omat osinkotuloni voimakasta kasvuaan. Olen kasvattanut käteisen määrää salkussani päättyneen vuoden viimeisten kuukausien aikana. Tämä toimenpide pienentää alkaneen vuoden osinkotuloja, ellen sijoita varoja tehokkaasti uudelleen. Toisaalta olen myynyt myös sellaisten yhtiöiden osakkeita, joiden osingonmaksukyky ja -näkymät ovat heikot (esim. Scandic tai Tallink). En aio sijoittaa käteistä nopeasti uudelleen, ellei näkymä kokonaistuotosta ole kohtuullinen. En siis aio asettaa vapautunutta pääomaa kurssilaskun armoille pelkän osinkotuoton takia.

Vuoden 2022 painopisteitä osinkosalkussani voisikin olla salkkuhuolto teemalla osinkotuoton kohentaminen, huolehtien samalla salkkuyhtiöiden laadusta. Huomioiden käteispainoni ja sen etten enää lisää uutta pääomaa salkkuuni, asetan osinkotulotavoitteeksi vuodelle 2022 8200 euroa.

Mitä tapahtui osinkorintamalla?

  • Euromääräisesti mitattuna salkkuni suurin osingonmaksaja oli Nordea lisäosingollaan. Satoja euroja alempana olivat Kesko, BASF ja Titanium.
  • Vuonna 2020 erityisesti ruotsalaiset yhtiöt pettivät osingonmaksussaan, mutta korjasivat tilanteen vuonna 2021. Resurs Bank maksoi suuren lisäosingon ja spinnasi ulos myös vakuutusyhtiön.
  • Amerikkalaisten yhtiöiden osingonmaksu jatkoi vuodesta 2010 jatkunutta kasvua, jota kiihdytti muutamat uudet hankinnat: Pfizer, Chemours, Virtu ja Universal Insurance.
  • Vuoden loppuun mennessä olin tallettanut osakesalkkuun omaa pääomaa 189 000 euroa. Osinkotuotto omalle pääomalle oli siis 4,15 % (3,5 %) ja sijoitetulle pääomalle 3,7 % (3,1 %). Sijoitettuun pääomaan kaikki sijoitukset paitsi erillisen spekulatiivisen salkkuni (~30 000 €).

***
Rakenna itsellesi kasvavat osinkotulot. Lue Vaurastumisen välineet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti