perjantai 31. toukokuuta 2019

Euron juustoja vitosella

Nordnet uusi paljon odotetun euron kampanjan pienille alle 200 euron osakeo-ostoille houkutellakseen suomalaiset sijoittamaan osingot takaisin osakemarkkinoille. Halusin myös hyödyntää tarjousta ja sijoittaa olemassaoleviin positioihini, joiden arvostustaso vaikutti minusta houkuttelevalta. Tarkoituksenani oli tehdä kuusi eri osakeostoa, ehdin tehdä kolme kunnes huomasin, ettei tarjous kosketa Nordnetin "private banking" -asiakkaita. Maksoin siis kolmesta nappikaupasta 15 euroa. Mitä ehdin ostamaan ja mitä olisin ostanut?

Uponor
Ostin lisää Uponorin osakkeita. Tunnen yhtiön hyvin ja osakekurssi lanaa historiallisesti houkuttelevalla tasolla, jolla myös yrityksen pääomistaja hankki osakkeita joulukuussa. Uponorin liiketoiminta on toki syklistä ja rakentaminen on todennäköisesti syklin huippuvaiheessa.

Rapala
Sijoitin myös Rapalaan, vaikka se pikemminkin ansaitsisi pikalähdön salkusta. Pieni lisäys oli vedonlyöntiä sen puolesta, että firma saisi vihdoin aikaiseksi käänteen ja osakekurssi ottaisi aimo harppauksen ylöspäin. Lienee toiveajattelua.

UPM
UPM alkaa mielestäni olla lähellä laatuyhtiötä. Se on uusiutunut ja takoo kasvavaa liikevaihtoa sekä korkeaa EBIT:iä. Osakekurssin tultua alas huipputasoiltaan halusin kasvattaa positiotani yhtiössä. UPM maksaa kohtuullisilla arvostusluvuilla korkeaa yli kuuden prosentin osinkoa.

Jos olisin kuulunut tarjouksen piiriin, olisin todennäköisesti ostanut myös YIT:n, L&T:n ja Evlin osakkeita. Pohjaonkijalle olisi voinut sopia myös pieni erä Oriolan osakkeita.

Nordnetin hintakilpailukyky on heikentynyt vuosien saatossa ja monet ovat siirtäneet kaupankäyntiään muualle. Arvopaperiomistuksistani kolmasosa on muualla kuin Nordnetissa: Lynxissä, Degirossa, ja Nordeassa, joista kahdessa viimeisessä parinsadan eriä on kaupankäyntipalkkioiden puolesta mahdollista ostaa aina. Nordnetin euron kampanja lienee keino välttyä asiakasenemmistön täyskapinalta. Asiakkaana minun on vaikea ymmärtää miksi private banking asiakkaat jätettiin tarjouksen ulkopuolelle.

Muista aina lukea pieni präntti.

***
Lue Vaurastumisen välineet ja aloita osakesäästäminen.

2 kommenttia:

  1. Ehkäpä Nordnet ei niin tarvitse meitä piensijoittajia asiakkaikseen ? Aloitin osakehommat Nordnetissa, mutta tykkään tehdä päiväkauppaa sillä mitä kulloinkin on käytössä, oli se sitten euro tai sata. Nordea tämän mahdollistaa max. 1% kuluilla. Niin, Nordean salkun arvo on nyt 3 x Nordnetin vastaava. Sitä saa mitä tilaa, vai miten se meni.
    Nordnetista ostan joko näistä kampanjoista ja lisäilen olemassaolevia jotka ovat sopivissa hinnoissa, nyt ostin Aspoa, UPM:ää ja L&T:tä. Ensi viikolla vielä yksi erä, riippuu mihin suuntaan kurssit viipottavat, että tulee myös kesäkuun puolelle osto. Muuten tulee osteltua kerralla 7-900 euron potteja, aina kun saa kerättyä sen verran kasaan. Usan osalta on NN:ssä vielä avaamatta positio, kun siihen pitäisi saada se 1500e kasaan, että kannattaa ostaa.
    Nordean puolella ostan rajusti hajauttaen osto-ohjelmani mukaisesti tai päivän erikoistarjouksen perusteella joka ainoa pörssipäivä, kummasti kokonaissumma vaan tuppaa olemaan neljän numeron summa joka kuukausi. Mutta, sieltä ostetaan, missä on sopivat ehdot omaan tyyliin. Nordnet on tyylinsä toistaiseksi valinnut, joten näillä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, osakevälittäjän hinnoittelulla on piensijoittajan strategiaan suuri vaikutus. Toisaalta tänä päivänä vaihtoehtoja riittää ja osakevälittäjän voi onneksi valita oman strategian mukaisesti.

      Poista