torstai 18. huhtikuuta 2019

Muista säästää tai sijoittaa bonukset

Tähän aikaan vuodesta moni suomalainen palkansaaja saa työnantajalta tililleen bonuksia, jos yritys ja työntekijä on päässyt tavoitteisiinsa viime vuonna. Bonuksilla yritykset luonnollisesti pyrkivät sitouttamaan työntekijöitä yrityksen päämääriin ja pysymään yhtiön palveluksessa pidempään. Suomalaisessa työkulttuurissa bonukset ovat usein verrattain pieniä moniin muihin maihin verrattuna, koska suoritukseen perustuva palkitseminen on holhouskulttuurissamme vaikea aihepiiri.

Bonukset on helppo nähdä ylimääräisenä tulona, jonka voi hyvillä mielin käyttää lainausmerkeissä itsensä palkitsemiseen: turhiin ostoksiin, matkoihin tai muuten mukavaan kulutuslähtöiseen elämään. Taloustietoinen ihminen näkee bonuksen ylimääräisenä tulona, joka on valmis sijoitettavaksi. Koska tulot ja menot on sovitettu niin, että kulujen jälkeen kuukausipalkasta jää vielä sijoitettavaa, ei bonusta enää tarvita matkusteluun tai tavaroiden hankintaan. Tasapainoisessa henkilökohtaisessa taloudessa taloudellinen turva tuo mukavuutta elämään ja oikealla kulubudjetilla eletään jo mukavasti. Bonus ei elämänlaatuun vaikuta, vaan se on sijoitettavissa tuottavasti.

Sain bonuksia verojen jälkeen tänä vuonna noin 3000 euroa. Olin jo hyvissä ajoin etukäteen pohtinut kuinka siirrän bonukset käyttötililtäni erilaisiin hankkeisiini. Tuhat euroa laitoin odottamaan sopivia sijoituskohteita käteistilille, jossa parkkeeraan käteistä uusia ideoita varten. Toisen tuhat euroa siirsin talletustilille kohdistaen puolet veromätkyjä varten ja puolet hätärahastooni. Kolmannen tonnin korvamerkkasin niitä kuluja varten, jotka toteutuvat, jos heittäydyn pois päivätyöstä. Viimeinen ei ole varsinaisesti sijoitus, mutta sijoitus itseeni.

Sijoitettuna bonukset ovat hyvä vauhtipyörä sijoituspääoman kasvattamiseksi. Sijoitettuna bonuksista voi saada joka vuosi toistuvan bonuksen, joka osinkoina kilahtaa tilille myös tulevaisuudessa. Mieti siis tarkkaan mihin ja miten bonuksesi laitat menemään!

***
Mihin sijoittaisin bonukseni? Lue Vaurastumisen välineet uusia ideoita varten.

7 kommenttia:

  1. Mojovat bonukset sait - onnittelut siitä! Tärkeintä on siirtää rahat tililtä "pois näkyvistä" mahdollisimman pian, muuten kuluttaminen tuntuu vaihtoehtona liian houkuttelevala. Valitettavan monella suomalaisella bonarit menevät heräteostoksiin ja itseensä "sijoittamiseen" turhaa materiaa haalimalla. Tärkeä postaus siis sinulta.

    https://miesnurkka.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pois käyttötililtä nopeasti niin ei tule houkutusta!

      Poista
  2. Bonuksia olen yrittänyt saada myös meidän yritykseen, mutta toistaiseksi niitä ei ole implementoitu. Ne sitouttaisivat kyllä ihan eri tavalla tekemään parhaansa projekteissa verrattuna nykyhetkeen. Kaverini työskentelee kansainvälisessä yrityksessä ja siellä on mahdollista toimihenkilönä saada jopa kolmen kuukauden bonukset, jos täyttää kaikki asetetut tavoitteet sekä yrityksen että henkilökohtaisten osalta. Kateellisena voi katsoa vieressä, kun tilille kilahtaa ensi kuussa melkein 14 000 € vaikka meillä molemmilla on suunnilleen sama palkka. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aiemmassa työssä minulla oli myös "mahdollisuus" kolmen kuukauden palkan suuruiseen bonukseen, nykyisin vain yhden kuukauden. Molemmissa töissä tavoitteet tulevat annettuina ja niihin on melkoisen vaikea päästä. Kuukauden bonus, josta toteutuu vain osa, ei juuri saa aikaan ylimääräisiä ponnistuksia.

      Poista
    2. Tulospalkkio on mukava lisä normaalin palkan päälle ja jonka laitan lyhentämättömänä sijoituksiin. Tosin työsuoritukseen kyseinen palkkio ei vaikuta minun tai työkavereideni mitenkään.

      Eniten ärsyttää töissä esimies joka jaksaa hehkuttaa asiaa ja yrittää kannustaa alaisia parempiin suorituksiin sekä aina mainitsee että lisää rahaa on tarjolla jos onnistumme.

      Mieluummin luopuisin maksetusta vajaan kolmen viikon palkkaa vastaavasta palkkiosta jos työtahtimme olisi inhimillisempi, etenkin kun marginaaliveron ansiosta verottaja nappaa lähes 60% tästä kannustimesta.

      Poista
    3. Monia hyviä pointteja! Itse olen esimiehenä syyllistynyt mainitsemaasi hehkuttamiseen vuoden loppua lähestyttäessä. Tosin uskon, että suurempi osa alaisistani motivoituu pienestä(kin) bonuksesta (tai ainakin on kiinnostunut saammeko sen).

      Poista
  3. Onnittelut bonuksista!

    VastaaPoista