perjantai 14. joulukuuta 2018

Osa 2: Aika ryhtyä kurinalaisemmaksi sijoittajaksi

Viime viikolla ruodin ja ripitin itseäni osakesalkkuni toteutuneesta tuotosta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Olen saavuttanut 5,5 prosentin keskimääräisen vuosituoton. Euroissa tuotto on tarkoittanut noin 7300 euron kasvua vuodessa ja kymmenessä vuodessa noin 73 000 euron arvonlisäystä. Tämä on tullut niin osinkojen kuin arvonnousun yhteisvaikutuksesta. Olen asettanut itselleni noin kuuden prosentin tuottotavoitteen.

Miksi en ole yltänyt korkeampaan tuottoon? Listasin viime viikolla kolme tärkeintä syytä, jotka kumpuavat etenkin sijoitusprosessistani:
  • Pääomaa syövät epäonnistuneet sijoitukset.
  • Tappioiden katkaisemisen välttely.
  • Vähälukuiset voittojen kotiuttamiset.
Tämänkään kirjoituksen tarkoituksena ei ole selitellä. Listaan kuitenkin syyt, jotka selittävät yllä mainittua tuottoprosenttia. Suurin syy luonnollisesti on se, että minulla ei ole ollut vuonna 2008, jolloin olisi ollut yksi parhaista hetkistä sijoittaa, yli sataatuhatta euroa pääomaa. Sen sijaan olen kuukausi kuukaudelta sijoittanut nouseviin kursseihin. Tuottoprosentin laskentatapa [(salkun arvo-talletukset)/talletukset/sijoitusvuodet] ei siis yksinkertaisuudessaan anna täysin oikeaa kuvaa. Lisäksi merkittävä osa pääomastani on ollut käteisenä tai lainattuna salkustani vaihtoehtoisiin sijoituksiin, tälläkin hetkellä noin 7 prosenttia salkkuni arvosta. Kolmanneksi, osinkosijoittamiseen perustuvan strategiani tuotto perustuu pääasiassa osinkoihin ja mainitsemani tuotto on nettotuotto.

Olen tallettanut osinkosalkkuuni yli 130 000 euroa omaa pääomaa ja salkkuni arvo on yli 200 000 euroa. Koska pääomaa on kertynyt jo kohtuullinen määrä, jokainen tuottoprosentti enemmän tarkoittaa useita tuhansia euroja. Jos ja kun aion elää sijoitusteni tuotoilla, yhden prosenttiyksikönkin lisätuoton virittäminen salkusta on erittäin tärkeää. Loppujen lopuksi en elä prosenteilla vaan euroilla. Tavoitellessani taloudellista riippumattomuutta ja halutessani tehdä sijoittamisesta ammattin, edellisessä kirjoituksessa peräänkuuluttamani kurinalaisuus, on tässäkin valossa erittäin tärkeää.

Aloitan kurinalaisuuden toteuttamisen seuraavilla toimenpiteillä:
  • Yhden alisuoriutujayhtiön myynti joulukuussa, kuten aina vuoden alussa listaan.
  • Yhden matalaa, alle kolmen prosentin osinkotuottoa ostohinnalleni, maksavan yhtiön myynti. Valikoimana Rapala, F-Secure, YIT, Munters tai HKScan.
  • Voiton kotiuttaminen yhdestä sijoituksesta.
Tehdään näillä toimenpiteillä nopea ryhtiliike ja viritetään lisätuottoa salkusta välittömästi!

3 kommenttia:

  1. Anonyymi15.12.18

    En ymmärrä miksi ihmeessä pitää myydä menestyvä osake jos fundat tukee sitä? Vain muutama osake vastaa leijonanosaa koko tuotosta. Eli nyt poistat itseltäsi tuon outlier mahdollisuuden. Lisäksi verot pamahtaa päälle, ja se _laskee_ salkkusi tuottoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyrin myymään sellaisen yhtiön osakkeet, jonka liiketoiminta on syklinsä huipulla ja näen todennäköisenä, että kurssi lähitulevaisuudessa laskee. Silloin voin mahdollisesti ostaa osakkeet edullisemmin takaisin salkkuun.

      Poista
    2. Anonyymi15.12.18

      Juna meni jo. Kaikki sykliset tulivat jo alas.

      Poista