perjantai 20. huhtikuuta 2018

Veroja ja osinkoja - kevään ilmiöitä

Kevään varmoja merkkejä ovat auringon lisäksi veroilmoitus ja osingot. Jälleen kerran ensimmäinen kolahti postissa ja jälkimmäiset ovat alkaneet ropista hiljalleen arvo-osuustilille. Elämä ei ole kuitenkaan pelkkää sijoittamista, vaan pääsiäinen toi, laskutavasta riippuen, listaani yksi tai kaksi uutta maata matkallani kohti sataa vierailtua valtiota. Muutamat viikot ovat kuluneet juoksuharjoittelussa sekä työmatkoilla. Päivärahoista saan kuitenkin tiristettyä verottomia ansioita kohti tuloveroa matalampaa verokantaa - osinkoja.

Veroilmoitus

Avasin kirjepostilla tulleen kuoren jännityksellä. Viime vuosina kohtalonani on ollut maksaa verrattain suuria veromätkyjä, mutta tänä vuonna kirje ilahdutti minua 3000 euron veronpalautuksella. Tiesin kuitenkin heti, ettei tämä tulisi olemaan lopullinen toteuma. Esitäytetystä veroilmoituksesta puuttui nimittäin vuokratulot sekä sijoitustuotot Degiron ja Lynxin osakesalkuistani ja tuotot muutamista vaihtoehtoisista sijoituksistani. 

Veroilmoituksen täyttämiseen meni jokunen tunti, koska pitkin vuotta keräilen tietoja lähinnä vain asuntosijoitusten osalta. Siirrettyäni lainat toiseen pankkiin, oli veroilmoituksella suurimmat virheet lainojen käyttötarkoituksen kohdalla. Osakesijoitusten osalta ei tällä kertaa virheitä osunut silmiini. Degiro ja Lynx salkkujen osalta tein ilmoitukset vain yhtenä kokonaisuutena, enkä lähtenyt erittelemään yksittäisiä kauppoja. Ilmoituksen liitteeksi lisäsin .pdf-dokumentit, joissa oli erittelyt kunkin salkun kaupoista ja osingoista. Lopullisessa verotuksessa arvioin verotukseni kääntyvän lievästi mätkyjen puolelle. Mätkyjä varten talletin Bank Norwegianiin potin korkoa kasvamaan.

Kiikutin myös verottajalle paluupostia. Vertaislainoja välittävä Fixura toimitti sähköpostilla ilmoituksen realisoituneista sijoitustappioista vuodelta 2014. Sijoitustappioita oli tuolloin kertynyt 240 euron edestä, joille haen nyt oikaisua. Sijoitus postimerkkiin tuo hyvän tuoton tälle työlle, vaikka näin suuret tappiot ovat tehneet vertaislainaus kokeilusta kannattamattoman. Postimerkitt voinee kuitenkin vähentää verotuksessa.

Osingot

Osingoisssa ilahtuneisuutta ovat synnyttäneet erityisesti Vaisalan, Titaniumin, DNA:n ja Technopoliksen avokätinen osingonmaksu. Pettymyksen on tuonut F-Securen laskenut osinko. Kaavaileeko yhtiö yritysostoa vai mihin käyttöön kassaa kerätään? Useampi suomalainen yhtiö on siirtynyt maksamaan osinkonsa kahdesti vuodessa. Näin osinkotulot tasaantuvat paremmin pitkin vuotta ja kassa pysyy paremmin kesäkunnossa.

Osinkojen ja uuden pääoman takia salkussa on jälleen reilusti käteistä. Noin 6000 euroa, jolle olisi taas etsittävä sopiva työpaikka. Onnistuinkin ostamaan lisää Nokiaa juuri ennen pientä nousupyrähdystä laskeakseni keskiostohintaa ja saadakseni toukokuisen osingon. Seuraan muutamia ruotsalaisia yhtiöitä, jotka maksavat osinkoa toukokuussa. Heikentyneen kruunun ansiosta suomalaisen ostovoima Itämeren toisella puolella on parantunut.

***
Seuraa Tarinaa vaurastumisesta myös Twitterissä!

1 kommentti:

  1. Itsellä olisi vielä veroilmoitus edessä. Epäilyttää pystyykö pdf liitteitä laittamaan kun tiedoston koko on 35mb :D

    VastaaPoista