tiistai 5. joulukuuta 2017

Osinkotulot ylittävät 5000 euroa

Kotimaamme itsenäisyyspäivä on jälleen lähellä ja oma itsenäisyyspäiväni rakentuu kuukausi kuukaudelta. Kun osakesalkkuni alkaa lähestyä 200 000 euron rajapyykkiä, osinkotuloni ehtivät kivuta yli 5000 euron. Amerikkalaiset yhtiöt maksavat joulukuun aikana vielä noin parisataa dollaria osinkoja. Koko vuoden osinkotulot tulevat siis asettumaan noin 5200 euron tuntumaan. Osingot tuovat minulle siis noin 430 euroa kuukaudessa. Sillä maksan lähestulkoon kokonaisuudessaan sekä yhtiövastikkeeni ja lainalyhennyksen korkoineen. Se on yksi syy miksi rakastan osinkoja.

Vuotuiset osinkotuloni ovat kehittyneet seuraavasti:
2008: 61,70 €
2009: 338,16 €
2010: 638,59 €
2011: 1303,02 €
2012: 1724,42 €
2013: 2464,53 €
2014: 3087,51 €
2015: 3695,77 €
2016: 4809,88 €
2017: 5000 € (12/2017)

Viime vuoteen nähden osinkotulojen kasvusta tulee huomattavasti vaatimattomampi. Tätä selittää lähinnä se, että käteistä on levännyt toimettomana arvo-osuustililläni tuhansia euroja ja salkustani on ollut ulkona lainassa noin 8000-10 000 euroa vaihtoehtoisissa sijoituksissa. Olen siis siirtänyt osakesijoituksiin alunperin korvamerkittyä rahaa muualle työhön. Palautan varoja takaisin salkkuuni, kun osakemarkkinoivat tarjoavat otollisempia sijoitusmahdollisuuksia.

Euromääräisesti laskemiini osinkotuloihin on myös vaikuttanut erityisesti dollarin heikentyminen suhteessa euroon. Viime vuoden lopun vaihtokurssilla laskettuna osinkotuloni kirjoitushetkellä olisivat 5150 euroa. Lisäksi, vuoden 2017 aikana olen tehnyt huomattavasti vähemmän osakesijoituksia kuin edellisvuoden aikana. 400 euron kasvu on kuitenkin linjassa tavoitteideni kanssa.

Marraskuussa tein jälleen useita osakehankintoja kasvattaakseni osinkotuloja ensi vuonna. Jatkan osakeostoja kerryttäen käteistä hätärahastooni, jonka voin niin päättäessäni käyttää osakeostoihin. Olen entistä varovaisempi osakeostojen kanssa. Suomesta ja Ruotsista vaikuttaa kuitenkin vielä löytyvän hyviä yhtiöitä tyydyttävään hintaan. Viimeaikainen pieni kurssilasku on onneksi tuonut useita yhtiöitä takaisin ostosektorille.

***
Lue Vaurastumisen välineet julkaisupaketti ja rakenna itsellesi automaattinen raha-automaatti.

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon :) Noilla osinkotuloilla voisin tulevaisuudessa jäädä jo vaikka työttömäksi ja pärjäisin juuri ja juuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onnellakin tosiaan on ollut hieman merkitystä. Osinkotulot olisivat hyvä lisä työttömyystukeen, jolloin ei tarvitsisi paljoa rahasta murehtia.

      Poista
  2. Tämä ei varmaan tule yllätyksenä mutta myös minä pidän osingoista :D

    VastaaPoista