Sijoituspäiväkirja
Syyskuu 2017
Kuun alussa ostin 70 kappaletta Tikkurilan
osaketta 15,74 euron hintaan. Sijoitusteesinä oli ostaa hyvää yhtiötä
tilapäisissä vaikeuksissa kurssilaskun jälkeen. Uuden
toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto oli aiheuttanut Tikkurilalle ongelmia
ja kuluja sekä raaka-ainehintojen nousu oli nostanut kustannuksia. Lisäksi
oletin, että kotimainen rakennusmarkkina jatkaisi vielä hyvää vauhtiaan ja
Venäjä piristymistään. Tikkurilan osinkotuotto oli hyvä, mutta tuloksen
pienentymisen seurauksena ei täysin varmalla pohjalla. Toimitusjohtajan
irtisanominen osoittaa, että vaikeudet voivat olla syvempiä kuin oletin, mutta
yhtiön hallitus pyrkii nopeaan suunnanmuutokseen. Sijoitukseni Tikkurilaan oli
enemmän spekulatiivinen, ei niinkään pitkään salkkuun.
Syyskuussa osinkoa maksoivat useat
amerikkalaiset yhtiöt ja Fiskars, joka tilitti pienemmän syksyn osingon.
Dollarikassa oli kohonnut jo yli tuhanteenkolmeensataan En ollut löytänyt
tarkkailulistaltani arvostukseltaan ja näkymiltään sopivaa yhtiötä. Archer
Daniels Midlandin kurssi ehti karata lyhyen aikavälin kuopastaan ennen kuin
ehdin osaketta hankkia. Nykyisistä omistuksista IBM, General Electric ja
ExxonMobil olivat historiallisesti katsottuna houkuttelevasti arvostettuja,
mutta niiden näkymät olivat osittain huolestuttavat enkä ollut valmis kasvattamaan
riskiä yhtiöissä.
Vaihtoehtoiset sijoitukseni kohtasivat
takaiskuja elo- ja syyskuun aikana, kun useat sijoitukseni yrityslainoihin päätyivät
oikeudelliseen perintään. Noin puolitoista vuotta sitten tein ensimmäiset
sijoitukset Fundu.fi palvelun kautta yrityslainoihin. Sittemmin noin kymmenen
lainaa neljästäkymmenestä avoimesta lainasta on päätynyt perintään. Noin
viisitoista lainaa on maksettu kokonaan takaisin. Tulen kirjoittamaan tarkemman
analyysin yrityslainasijoituksistani. Tässä kohtaa on kuitenkin tärkeä muistuttaa, että
vaihtoehtoisiin sijoituksiin tulee sijoittaa vain hyvin pieni osa
kokonaisvarallisuudesta, hajauttaa voimakkaasti sekä valikoida sijoituksiksi vain kaikkein
parhaimmat kohteet. Koska luottotappiot eivät käsittääkseni vielä
ole verovähennyskelpoisia, valitettavasti näyttää siltä, että sijoitusten
tuotto verojen jälkeen tuskin riittää kattamaan luottotappiot.
Osakesalkkuni arvo kipusi jälleen yli 190 000
euron ja kokonaisvarallisuus nousi täpärästi kaikkien aikojen korkeimpaan
lukemaan. Kuun puolivälin seurannan jälkeen talletin osakesalkkuuni
tavanomaisen tonnin lisäksi toisen, yhteensä 2000 euroa. 200 000 euron rajan
rikkoutuminen tämän vuoden aikana on epätodennäköistä, mutta mahdollista, jos
pörssi ottaa pienenkin pyrähdyksen ylöspäin.
Homma etenee !
VastaaPoista