perjantai 28. huhtikuuta 2017

Onnekasta spekulaatiota YIT:llä

Sijoituspäiväkirja

Huhtikuu 2017

Ostin aiemmin analysoimaani ruotsalaista HR-yhtiö Wise Groupia. Yhtiön kehitys oli jatkunut hyvänä. Yhtiön liikevaihto kasvoi vuonna 2016 13 prosenttia ja osakekohtainen tulos koheni noin kolmanneksen. Wise Groupin osinkotuotto ylsi lähes viiteen prosenttiin. Vaikka yhtiön osakekurssi olikin noussut sitten viimeisen syvemmän tarkasteluni, halusin olla mukana henkilöstönvuokrauksessa ja –rekrytoinnissa sijoittajana. Ostoksella halusin lisäksi varmistaa, että absoluuttiset osinkotuloni jatkaisivat tänä keväänä tavoittelemaani kasvua.

Tammikuussa hankkimani Hennes&Mauritzin osakkeet jatkoivat laskuaan. Ostin alkuvuonna yhtiön osakkeita kahteen otteeseen. Se osoittautui virheeksi, jonka olin tehnyt muutaman kerran aiemminkin. Jälkikäteen katsottuna, olisin oikein hyvin voinut odottaa toisen erän hankinnan kanssa. Hennes&Mauritz oli selkeästi kielteisessä kierteessä, käänne parempaan tuskin tulisi tapahtumaan lyhyellä aikavälillä. Hennes&Mauritz jakaa osingon kahdessa erässä, ensimmäisen toukokuun alkupuolella ja toisen marraskuussa. Tällä välin tarkkailen yhtiön liiketoiminnan kehitystä loppuvuoden ajan ennen mahdollista osto- tai myyntipäätöstä.

Kokeilin myös Nordnetin kampanjoimaa pienten osakekauppojen tarjousta. Ostin lisää Evlin osakkeita kolmekymmentä kappaletta kasvattaakseni olemassa olevaa positiota ja laskeakseni omistukseni keskihintaa. Myin puolestaan osakeannissa ostamani Fondian osakkeet kahdessa erässä. Kolmessa viikossa sain sijoitukselle nettona 22 prosentin tuoton. Euroissa tuotto oli vaatimaton, vain hieman yli viisikymppiä. En halunnut kasvattaa sijoitusta yhtiössä jälkimarkkinoilla, enkä halunnut pitää pieneksi jäänyttä omistusta salkussani. Lisäksi Wise Groupin liiketoimintaprofiili oli samantyyppinen kuin Fondian.

Tein YIT:llä satelliittisalkussani onnekkaat kaupat. Ostin osaketta 6,32 euron hintaan 10. huhtikuuta, kun osake oli laskenut mielestäni liian alas. Heti seuraavana päivänä osake ampaisi suositusmuutoksen seurauksena nousuun. Osake jatkoi nousuaan vielä sitä seuraavana päivänä, jolloin myin osakkeet 12. huhtikuuta 6,85 euron hintaan. Nettona lähes 5 % tuotto kahdessa päivässä lämmitti onnekasta spekuloijaa. Ostin osaketta uudelleen sen laskettua 6,5 euron tuntumaan. Hyvä tulos hypäytti kurssin kymmenen prosentin nousuun ja irtauduin osakkeista jälleen, nettona tuotoksi jäi 5,7 prosenttia. Lähiaikoina onkin syytä laatia tarkempi katsaus satelliittisijoituksiini, joista en ole toviin kirjoittanut.

Huhtikuun seurannassa niin osakesalkku kuin varallisuuskin jatkoivat kasvuaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti