Sijoituspäiväkirja
Maaliskuu 2017
Kuun alkupuolella ostin Ramirentin osakkeet
takaisin salkkuuni kurssin laskettua 7,75 euroon. Kun otetaan huomioon
kaupankäyntikulut ja verot, tein siis laskennallisesti lopulta vain pienen voiton myytyäniosakkeet helmikuussa 8,15 euron hintaan. Ramirentistä irtosi ensimmäinen 20
sentin osinko 17.3. Seuraava osinko irtoaa syyskuun puolivälissä.
Ostin lisäksi ruotsalaisen Dometicin
osakkeita. Kirjoitin yhtiöstä tarkemmin aiemmassa kirjoituksessa. Dometicin
hankinta oli minulle osakepoimintaa haastavassa markkinatilanteessa. Yhtiön
osakekurssilla en näe suurehkoa lyhyen tai keskipitkän aikavälin
nousupotentiaalia. Laskupotentiaalia ehkäpä on, jos markkinatilanne heikkenee.
Sen sijaan uskon, että yhtiössä on pitkän aikavälin potentiaalia niin
liiketoiminnan kasvun kuin osingonkasvun suhteen.
Merkitsin myös Fondian osakkeita 150
kappaletta. Niukka anti ylimerkittiin moninkertaisesti ja osakkeita sain lopulta 31 kappaletta lähes 240 euron arvosta. Kaupankäynti yhtiön
osakkeella alkaa huhtikuun alussa. Silloin on harmikseni pohdittava, kannattaako näin pientä omistusta jättää salkkuun. Jälkimarkkinoilla position kasvattaminen on todennäköisesti huomattavasti listautumisantia kalliimpaa. Myös Next Gamesin osakeantiin olisi
kannattanut osallistua pienen pikavoiton toivossa. Yhtiön osakekurssi ponnahti
ensimmäisenä kaupankäyntipäivänään rajusti. En kuitenkaan halunnut merkitä Next
Gamesia, koska en kokenut yhtiötä hyväksi sijoituskohteeksi.
Kuun puolivälin seurannassani ylittyi kaksi
merkkipaalua. Osakesalkkuni ylitti 180 000 euron rajan ja
kokonaisvarallisuuteni 300 000 euron tasalukeman. Sadat tonnit ovat
tulleet täyteen melko tarkalleen kahden vuoden välein:
100 000 € - 02/2013
200 000 € - 03/2015
300 000 € - 03/2017
Vauhti ei ole siis silminnähden kiihtynyt.
Vuosien 2014 ja 2015 loppupuoliskot olivat hiljaista kasvua. Sittemmin
varallisuuteni on kasvanut osakemarkkinoiden siivittäminä. Kasvua ovat tukeneet
tasainen tuotto vaihtoehtoisista sijoituksista sekä asunto- ja
sijoitusasuntolainojen lyhentyminen. Osaa sijoitusasuntojen tuotosta en ole
kirjannut varallisuuteeni vaan ne ovat kasvamassa pientä korkoa tulevia
remontteja tai yllättäviä kuluja varten. Mikäli pörssikurssit eivät romahda,
vuodesta 2016 alkanut rivakampi kehitys tulee varmastikin jatkumaan osinkojen,
vuokrien sekä uuden pääoman yhdistelmänä.
***
Osta Tie ensimmäiseen 100 000 € esitys Vaurastumisen välineet verkkokaupasta.
well done, tuottoprosentti laskee kun varallisuus kasvaa. Riskinottohalukkuus kummasti vähenee kun absoluuttinen rahamäärä on suurempi
VastaaPoistaKiitos. Tuottoprosentti laskee, totta. Absoluuttista kasvun vauhdittumista olisi hyvä nähdä. Itse asiassa uskon, että yksittäisten sijoituskohteiden osalta uskallan ottaa enemmän riskiä, koska sen vaikutus kokonaisuuteen on jatkuvasti alhaisempi.
Poista