torstai 18. helmikuuta 2016

Taktisia toimenpiteitä vuodelle 2016

Olen onnistunut kasvattamaan varallisuuttani vuosi vuodelta kahdeksan vuoden ajan. Osakkeiden edustaessa varallisuudestani 60 prosenttia, luo viimeisin kurssilasku haasteen samanlaisen voittokulun jatkamiselle. Pelkästään aikavälillä 15.12.-15.1. osakesalkkuni arvosta katosi 7000 euroa.

Kulujen pienentäminen ja pääomalle saatavan tuoton parantaminen ovat vaurastumisen yhtälön komponentteja. Vaikka pienillä toimenpiteillä on lyhellä aikavälillä ja suuremmassa kokonaisuudessa vain pieni vaikutus, ovat niillä tärkeä koneistoa rasvaava vaikutus.
  • Superluoton käyttö lisätuoton saamiseksi. Osakemarkkina ei mielestäni nykytilassaan juuri salli sijoittamista lainarahalla, enkä siihen herkästi ryhdykään. Tässä kohtaa ajattelen kokonaisvarallisuuteeni nähden pienen, 4000-5000 euron, lainan käyttöä pienen lisätuoton luomiseksi. Vaikka riskit eivät ole yhtään sen alhaisemmat, pohdin lainarahan käyttöä vaihtoehtoisiin sijoituksiin tarkoituksenani maksaa laina tuotolla ja omalla pääomalla 1-2 vuoden kuluessa pois.
  • Sijoitusasuntolainan siirtäminen toiseen pankkiin. Ensimmäiseen (ja toistaiseksi ainoaan) sijoitusasuntoon ottamani laina on varsin korkealla marginaalilla. Olen jo pitkään suunnitellut lainan siirtämistä toiseen pankkiin. Nyt on toimeenpanon aika.
  • Uusi vaihtoehtoinen sijoitus. Pörssikurssit laskevat ja haluan saada tuottoa pörssin kehityksestä riippumatta.Vaihtoehtoisissa sijoituksissa näen hajautuksen erityisen tärkeäksi niiden riskisyyden vuoksi. Uusi vaihtoehtoinen sijoitus tukee tavoitettani kasvattaa kokonaisvarallisuuttani. Tässä passiivinen tulo yksi tärkeimmistä ajureista.
  • Yritystoiminta. Perinteeksi muodostunut listaus, josta en anna periksi. Liikevaihtoni vuodelta 2015 jäi vaatimattomaksi, yltäen täpärästi nelinumeroiseksi. En koe työtilannettani kovinkaan vakaaksi, ja haluan välttämättä luoda vaihtoehtoisen tulovirran palkkatulojen rinnalle.
Näillä toimenpiteillä uskon saavani pientä lisävauhtia vaurastumiseeni niin vuonna 2016 kuin tulevinakin vuosina.

***

Tätä kirjoitusta tehdessäni on myös järkevää katsoa onnistuinko viime vuoden taktisten toimenpiteiden toteutuksessa. Hyödynsin asuntolainan lyhennysvapaata ottamalla vapaata asuntolainani puolikkaasta. Lyhensin siitä vapautuneilla varoilla korkeampi korkoista sijoitusasuntolainaa pienentääkseni korkokuluja tulevaisuudessa.

Loin erillisen tilin satelliittisijoituksilleni. Sijoitusten alku oli huolestuttava, kunnes ne kääntyivät voitolle ja tein muutaman hyvän tuloksen, ajaekseni jälleen karille YIT:n ja Outotecin kanssa. Osa satelliittisijoituksistani viipyvät yhä ydinsalkussani, koska en tee muutosta aikataulun mukaan vaan päätavoitteideni ehdoilla. 

Avasin arvo-osuustilin edullisemmalle osakevälittäjälle, mutta en ole valitettavasti sitä vielä hyödyntänyt. On ilo olla Nordnetin osakkeenomistaja, koska asiakas on hyvin lukittu palveluun. Toisaalta pitkäaikaiseen omistajuuteen tähtäävä sijoitusstrategiani ei edellytä halvimpia kaupankäyntipalkkioita. 

Yritystoimintaa koskevassa tavoitteessa en onnistunut. Elämänmuutokset olivat liikaa työskennäkseni tavoitteen eteen. Sen sijaan toin saataville helppolukuisen esityksen ensimmäisen 100 000 euron saavuttamisesta. Kiinnostuksen aiheen saralla on aina mukava tehdä luovaa työtä.

4 kommenttia:

  1. Odottaisin ehkä vielä vähän lainoituksen kanssa. Kurssiheiluntaa aiheuttaneita ongelmia ei olla korjattu vielä ja siitä syystä uskon, että pahin pudotus on vielä edessä lähitulevaisuudessa. Mutta toisaalta kukaan ei tulevaa tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen samaa mieltä. Laitoin pörssin ulkopuolelle. Riskit ovat sielläkin suuret, mutta lisätuottoa on löydettävä.

      Poista
  2. Anonyymi19.2.16

    Kommenttina jos olet herkkä voimakkaille laskuille tai laskutrendille kannattaa välillä myydä kaikki tai osa pois ja palata markkinoille myöhemmin uudelleen. Kannattaa muistaa, että käteismuodossa raha tuottaa vaihtoehtoissijoituksesi verran eli markkinoiden laskiessa ihan hyvin. Erityisesti jos uskot pitkään laskusykliin, kuten nyt trendikästä on, sitä suuremmalla syyllä kannattaa myydä. Blogia luettuasi tiedän ettei se kuulu strategiaasi, mutta yhtä kaikki jos ei ole valmis ottamaan pahimmillaan esimerkiksi -50 % osumaa ilme värähtämättä on valinnut haasteellisen strategian. Suosittelen arvioimaan omia valintoja joka päivä uudelleen. Voittajat vaihtavat pelitapaa vastustajan mukaan. Tietysti, jos on markkinoiden parhaat pelimerkit ei tarvitse turhaan miettiä kuka on vastassa. Harmi vain että mikä tänään on paras voi huomenna olla jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja ajatuksesta. Kuten totesit, tällainen toiminta ei kuulu strategiaani. Onnistun vain harvoin ajoituksessa, ja silloinkin pääasiassa onnella. Pyrin toki hieman hyötymään arvonvaihteluista satellittisijoituksilla.

      Lasken kuitenkin strategiassani osinkojen varaan. Kurssit ovat laskeneet, mutta osinkovuodesta näyttää tulevan oikein mukava.

      Poista