Tämänkin blogin kommenteissa pohdittiin Fortumin syitä sähköverkkojen myyntiin. Illan televisiouutisten mukaan yhtiö keskittyy uusiutuvaan energiaan ja erityisesti aurinkovoimaan - erityisesti Intiassa. Kuulostaa aivan televisioyhtiöiden hankinnalta Belgiasta ja Hollannista.
Fortum myi siis monopoliasemassa olevan sähkönsiirtoliiketoiminnan, jolle lainsäädännöllisesti oli taattu kohtuullinen tuotto. Sen sijaan yhtiö myi vakaan liiketoiminnan ja keskittyi liiketoimintaan, jossa tällä hetkellä on laskeva hintataso ja valtio tukimekanismein muuttaa toimialaa tukemalla uusiutuvia energiamuotoja luoden ylitarjontaa. Samalla kysyntä laskenee teollisuuden energiatarpeen vähentyessä ja EU:n ohjatessa esimerkiksi sähköäkuluttavia tuotteita tehokkaampaan suuntaan (kts. esim. ErP direktiivi).
Oma arvaukseni koko uuden omistajan luoman uutiskohun ja Fortumin liiketoimintamyynnin taustalla olevista syistä on seuraava: Sähköverkkoihin saattoi hyvinkin olla edessä mittavia investointeja. Fortum, taannoisten optiokohujen jäljiltä ja valtion ollessa pääomistaja, ei uskaltautunut tekemään tarvittavia hinnankorotuksia investointien rahoittamiseksi.
Sen sijaan todennäköisesti jonkin konsulttiyhtiön tekemän selvityksen perusteella yhtiön tulisi suuntautua uusiutuvaan energiaan. Kuten esimerkiksi jätteenpolttopohjaiseen energiantuotantoon, mitä moni arvosteli Fortumin ydinbisnekseen kuulumattomaksi - kuten Fortum koki sähköverkot.
Yhtiön strategiamuutos on aina vakava harkinnan paikka sijoittajalle. Vaikka on vielä suhteellisen varhaista sanoa, Fortumin strategiamuutoksessa vaikuttaa riskit realisoituvan. Valtava kassa ei tuota sijoittajille mitään ja vaarana on, että yhtiö käyttää tuottavassa käytössä olleet varat harkitsemattomaan yritysostoon.
Sähköverkkojen uusi omistaja vaikuttaa pärjäävän hinnoitteluvoimallaan monopoliasemassa. Huonosti ei tehnyt myöskään Sanomalta elokuvateatterit ostanut Ratos, joka hiljattain myi Finnkino ostoksellaan luodun yrityskokonaisuuden ja teki sievoisen voiton..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti