Samalla yhtiö kuitenkin onnistui nostamaan vuokrausastettaan 95 prosentista 97 prosenttiin.. Textainer on viime vuosien aikana invesetoinut voimakkaasti uusien konttien hankintoihin kasvattamalla velan määrää. Mahdollinen korkojen nousu tulee siten todennäköisesti leikkaamaan yhtiön tulosta.
Q2 tulosjulkistuksen jälkeen yhtiön osakekurssi laski voimakkaasti 24 dollarista aina 16 dollariin. Yhtä nopeasti, torstaina 6. elokuuta, osakekurssi ponnahti 9 prosenttia ylöspäin. Veikkaanpa, että tuolloin olisi ollut hyvä ostohetki. Tällä hetkellä 20 dollarin kurssilla yhtiön osinkotuotto on 10 prosentin tuntumassa.
Uskon, että voimakkaassa kurssilaskussa oli tällä kertaa kyse ylireagoinnista yhtiön tulosjulkistukseen: yhtiön Q2 liikevaihto laski prosentin mutta EBITDA kasvoi 5 prosenttia. Yhtiön liiketoiminta vaikuttaa olevan päällisin puolin kunnossa. Kyseessä voi toki olla perinteinen arvostusansas, johon olen aiemminkin astunut. Textainerin sanoin ansa voi muodostua seuraavista tekijöistä:
We expect a further slight decline in utilization during the second half of the year and we do not expect the competitive environment to wane. Given the outlook for steel prices, ample manufacturing capacity and muted demand, new container prices are not expected to increase in the near term and are likely to fall further. With low new prices and increasing quantities of containers being put to disposal, used container prices will also remain under pressure,” continued Mr. Brewer.Tutustu yhtiön tuoreeseen sijoittajaesitykseen tästä.
Ainakin hyvä yield, jos ei muuta =)
VastaaPoista