torstai 14. toukokuuta 2015

Auton hankinta - eri vaihtoehdot?

Ostin hiljattain auton vastoin kaikkia mieltymyksiäni. Pidän autolla ajamisesta, mutta vieroksun kaikkea muuta autoon liittyvää, niin tekniikkaa kuin vakuutusmaksuja. Aiemmin olin vapaa kaikista näistä huolista ajamalla työsuhdeautolla. Tämä oli ollut minulle oikein sopiva ratkaisu. Vältyin kaikilta autoilun kielteisiltä puolilta hyväksymällä alemman nettoansiotason.

Autoetuni ei enää jatkunut muutettuani ulkomaille saman työnantajan palvelukseen. Maaseudulla asuessa ilman autoa on vaikea pärjätä. Mahdollista se toki olisi, mutta kulkuneuvon puute rajoittaisi elämää huomattavasti, ja siihen en ole koskaan säästämisellä pyrkinyt. Koska pidättäytyminen ei ollut vaihtoehto, halusin kuitenkin noudattaa muita säästämisen yhtälön toimintamalleja.

Auton valinnasssa noudatin samaa periaatetta kuin asunnon hankinnassa: älä aja liian äveriäästi. Kalliin ja suuren auton ostaminen on huomattavasti vahingollisempaa vaurastumiselle kuin kallis asunto. Auto ei ainoastaan syö vapaata kassavirtaa mutta tuhoaa varallisuutta voimakkaan arvonalenemisen seurauksena.

Downsiftaaminen kirjoitti hiljattain merkinnän tavaroiden todellisesta kustannuksesta. Auton todellisten kustannusten laskentaan tuskin riittää edes taulukkolaskentaohjelman ominaisuudet, kun huomioon tulisi ottaa aina pyyhkijöistä pääoman vaihtoehtoiskustannukseen.

Kuten asumisen kohdalla, luonnollisesti pienen auton vakuutusmaksut, verot ja polttoaineen kulutus ovat pienemmät kuin suurempikokoisen auton. Toisaalta on otettava huomioon autoverotuksen siirtyminen kohti päästöjen verotusta. Tällöin erityisesti uudet ja pienet autot ovat käyttökustannuksiltaan usein erittäin houkuttelevia.

Näistä lähtökohdista pohdin kuinka tekisin autohankinnan ja sen rahoituksen:
  • Autolaina
    • Laina on yleinen tapa rahoittaa auton hankinta. Oma ajatusmaailmani oli tätä ratkaisua jyrkästi vastaan. Koska auto on kaikkea muuta kuin uutta pääomaa tuottava sijoitus, en halunnut lisätä autoilun kustannuksia tuomalla mukaan korkokustannukset. Autolaina oli juurikin huonoa lainaa eikä vaurastumista vauhdittavaa lainanottoa.
  • Leasing
    • Työsuhdeauto
      • Kuten yllä mainitsin työsuhdeauto on suosikkivaihtoehtoni, vaikka se madaltaa nettotuloja voimakkaasti. Työsuhdeauton hyvä puoli huolettomuuden lisäksi on suurempi eläkekertymä. Valitettavasti työsuhdeauto ei ollut minulle enää kuitenkaan saatavilla oleva vaihtoehto.
    • Private leasing
      • Suomessa ei vielä niin yleinen tapa rahoittaa autoilu, mutta nykyisessä asuinmaassani rahoitusmalli on saavuttanut jo suuren suosion. Se mahdollistaa huolettoman autoilun kiinteällä kuukausierällä ja aina uudella autolla yleensä kahden vuoden ajan. Autoilun kustannukset pysyvät vakiona. Bensalaskut kulkevat luonnollisesti kilometrien suhteessa.
      • Kävin autoliikkeessä vakavia keskusteluja mallin toimivuudesta kohdallani. Pidin erityisesti kiinteästä kuukausierästä, jolloin kustannukset olisivat täysin ennustettavissa enkä sitoisi pääomaa autoon. Toisaalta olisin sidotumpi kulkuneuvoon sopimusjakson muodossa. Kustannuksissa oli kilometrirajan vuoksi olemassa pieni muuttuja.
  • Käteinen
    • Vähentää menneisyyden vapaata kassavirtaa, koska käteinen täytyy säästää. Tämä on poissa sijoittamisesta. Kun varat on käytetty auton hankintaan, on tämä osa auton kustannusta. 8000 euron autoni vaihtoehtoiskustannus on noin 300 € vuotuiset osinkotulot, mikäli olisin sijoittanut rahat osakemarkkinoille.
    • Käteisen käyttäminen lieventää pienimpiäkin autokuumeen oireita. Kun käteistä on rajallisesti on helpompaa tyytyä edullisempaan vaihtoehtoon. 
Omalla kohdallani yhdeksi ratkaisevimmista päätökseeni vaikuttaneista tekijöistä oli käytettävissä oleva käteinen. Ostamalla auton käteisellä pidin tulevaisuuden kassavirran mahdollisimman suurena, vältyin private leasingin sitoumuksilta ja laskelmieni mukaan oman auton kuukausittaiset kulut tulisivat matalammiksi pitämällä auto pidempään.

Aikani markkinoita seurattuani karautin autokauppaan ja tein suurimman hankintani sitten asuntokauppojen. Noudatin lujasti omaa tyytymisen  ohjenuoraani: Upouuden Audi A3:n sijasta ajan nyt seitsenvuotiaalla Opel Corsalla. Useamman kuukauden jälkeen unohtaa, kuinka suuri ero näiden kahden auton välillä on.

Miten sinä autoilet?

1 kommentti:

  1. Autoliike Laakkosen toimitusjohtajan artikkeli erilaisten autohankintaskenaarioiden kannattavuudesta: http://blog.kauppalehti.fi/automiehen-puheenvuoro/ostaako-uusi-vahan-kaytetty-vai-vanha-auto

    VastaaPoista