Sijoituspäiväkirja
Syyskuu 2018
Kun elokuun katsauksessa kirjoitin ostaneeni Baltic Horizon
rahastoa Technopoliksen tilalle, kuukausi myöhemmin ostin 1000 kappaletta
Cityconia. Vuoden alussa tapahtuneen kurssiniiauksen jälkeen yhtiön arvostus
vaikuttaa kohtuulliselta taseperusteisesti. Cityconin osinkotuotto on
houkutteleva, yli seitsemän prosenttia. Se on maksanut pääomanpalautusta neljästi
vuodessa, seuraava tilitys on joulukuussa. Cityconilla on järkevän kuuloinen
strategia keskittää omistuksiaan vetovoimaisiin suuriin kauppakeskuksiin ja
samalla luopua pienemmistä keskuksista.
Cityconin Strategia on sekä uhka että mahdollisuus.
Strategian lähtökohtana on selviytyä voittajana kaupan alan murroksesta, mutta
kiinteistösijoituksista luopuminen samalla tarkoittaa ylärivin kutistumista, aikaistetusti
voisi sanoa, ja mahdollisesti taseperusteisen arvostuksen korjautumista
kuranttia kiinteistömassaa kuvaavalle tasolle.
Ostin spekulatiivisessa mielessä Tukholman pörssistä Nordic
Waterproofingia (NWG). Yritys valmistaa ja asentaa vedeneristystuotteita.
Tunnetuin tuotemerkki lienee Kerabit, mutta se toimii eri maissa useilla eri
yhtiöillä ja brändeillä pyrkien olemaan paikallisesti mukautuva. Yhtiön luvut
ovat kehittyneet alkuvuodesta kaikilla rintamilla hyvin, liikevaihto, tulos ja
kassavirta ovat kasvaneet voimakkaasti. Tosin kasvu on tullut pääosin
yritysostoin, jotka ovat merkittävä osa NWG:n strategiaa. Samalla yrityksen
arvostus vaikuttaa kohtuulliselta usein eri tunnusluvuin. Osinkosijoittajaa ei
kannusta pitkäaikaiseen omistamiseen Tanskan lähdeverotus, jonka piiriin yhtiö
kuuluu.
Syyskuussa osinkoja tilittivät useat amerikkalaiset yhtiöt
sekä Fiskars ja Uponor. Osinkotuloni kipusi yli viime vuoden 5300 euroon. Osinkosalkun
arvo laski 212 000 euron tuntumaan, minkä ympärillä salkun arvo on
liikkunut jo viisi kuukautta. Kokonaisvarallisuus peruutti 3000 euroa kaikkien
aikojen korkeimmasta lukemastaan 365 000 euroon.
Kivan kokoinen osinkosalkku sinulla!
VastaaPoistaKiitos kommentista! Hieman rönsyilevä, mutta hartaudella rakennettu. :)
Poista