Kaukaisella
paratiisisaarella puolta kymmentä bambumajaa huoltava nuori mies aloittaa
työpäivänsä pulahtaen lämpimään valtamereen. Vaikka aurinko paistaa ja
lämpötila on kolmenkymmenen yläpuolella, saarella ei ole turistisesonki. Olen
nähnyt hänen esittelevän majoitusta vain kerran toisille matkaajille. Taidan
olla ainoa asukas rantamajoissa, joissa yhden yön hinta on noin 15 euroa. Langatonta
internetiä ei kannata odottaa. Tietokoneen kantamaan ei osu ainuttakaan
verkkoa.
Luen kirjaa ja
käyn välillä kävelyllä parin kilometrin mittaisella ja lähes täysin tyhjällä
hiekkarannalla. Ranta kaareutuu muodostaen lahdelman. Ravut poraavat reikiä hiekkaan ja juoksevat
nopeasti piiloon askeleiden lähestyessä. Kävelen rannan toiseen päähän, jossa
on yksittäisiä majoja, jonkun asumistoja. Osa vaikuttaa hylätyiltä ja toisessa
on pyykkiä kuivumassa katoksen alla. Piipahdan yhteen sisään ja siellä on
roskien lisäksi hylätty muutaman neliön korotettu makuulaveri ja tulisija.
Toisesta majasta astelee vastaan pieni koiranpentu, joka pysähtyy portille
katselemaan ohikulkijaa. Se ei juokse vihaisesti päälle kuten koirat Suomessa.
Jatkan matkaa ja
istahdan palmun alle. Täytyy kokeilla miltä tuntuu istua palmun alla
paratiisissa.
Ainoat huoleni ovat maahan kolahtavat kookospähkinät ja vähiin
käyvä käteinen. Koko suurella saarella ei ole kuulemma montaakaan
pankkiautomaattia ja niistäkin vain harvassa on rahaa nostettavaksi.
Lentokentällä näin yhden, mutta se ei ollut toiminnassa. Rahojen loppuminen ei
ole mukava tunne kymmenentuhannen kilometrin päässä kotoa ja putoava pähkinäkin
tuntuisi varmasti kipeältä päälaelle sattuessaan.
Ajatukseni
siirtyvät elämään laajemmin. Mitä paikalliset mahtavat ajatella elämästään
paratiisissa? Aiemmin huikkasin majatalon isännälle ”You have a perfect job!”
hänen kelluessa meressä täytetyllä autonrenkaalla. Vastaukseksi kuului
ainoastaan lyhyt ”Yes sir!”. Valitettavasti moni ei puhu sujuvaa englantia,
mutta elämä vaikuttaa verkkaiselta ja nauravaiselta. Iltasella kalastajat tulevat
mereltä ja tuovat mukanaan saaliin, joka paistetaan kokonaisena kuumalla
hiilloksella. Makkaran korvike, joka huuhdotaan alas brandyn ja veden kera.
Ajatukseni
keskeytyvät palmuni ohitse, pitkin hiekkarantaa, ajavien turistien rikkoessa
rauhan moottoripyörillään. Kaksi moottoripyörää, joista toisessa on kaksi
kyydissä. Takapenkillä istuva levittää kätensä sivuille ja ulvoo. Hetkinen
vapautta. Meren huuhtomat tyhjät muovipullot ja muu muovijäte on jo jättänyt
ruman jälkensä tähänkin paratiisiin. Kuten muovipullot turismi levittäytyy
entistä pidemmälle ja kaukaisimpiin paikkoihin.
Kulkukoira kaivaa
terassini edessä hiekkaa vilvoitellakseen. Suljen kannettavan tietokoneen ja
avaan kirjan. Tänään jatkan matkaa löytääkseni pankkiautomaatin ja
verkkoyhteyden – kosketuksen maailmaan, josta on paratiisissakaan mahdoton
irtaantua.
Palawan
/ Filippiinit
Oletko kuullut tarinan kalastajasta ja liikemiehestä Timothy Ferrissin: 4 tunnin työviikossa?
VastaaPoistaKyllä, se on hyvä tarina ja melkoinen dilemma purtavaksi.
PoistaNiin. Paratiisissa on tylsää. Siksi se paratiisi onkin.
VastaaPoistaAnteeksi viivästynyt vastaus. Toimivakin netti on valtavan hidas.
VastaaPoistaMietin itsekin tuota tylsä sanaa, mutta mielestäni se on väärä. Toimettomuus voi vaikuttaa tylsältä, mutta tekeekö siitä itselleen tylsän on varmasti subjektiivista. Suomalaiseen kulttuuriin kuulunee ainainen toimeliaisuus ja tekeminen. Täällä toimettomuuden hyväksyntä näkyy jo heti katukuvasta?