torstai 7. tammikuuta 2016

Yhteenveto 2015 ja tavoitteet

Alkuvuodesta kymppitonnit rikkoutuivat kuukausittain aina lähes huhtikuulle saakka. Osakesalkkuni arvo nousi alle 110 000 tuhannesta yli 130 000 euron. Koko loppuvuoden osakkeiden hintakehitys oli sahaavaa. Joulukuussa salkkuni arvo ylsi lopulta vain hieman alle 137 000 euron lähinnä uuden pääoman ansiosta.

Alkuvuoden kova vauhti takasi sen, että ylitin tavoitteeni reilusti, vaikka toiminnallisissa tavoitteissa epäonnistuin, osittain elämänmuutosten vuoksi:
  • Vuodelle 2015 asettamieni aktiviteettien toteuttamisessa en onnistunut. Yritystoiminta on erittäin pienimuotoista, lähes olematonta, ja toinen sijoitusasunto on edelleen hankkimatta.
  • Kokonaisvarallisuuteni ylsi 227 000 euroon, asettamani tavoitteen ollessa 230 000 euroa.
  • Siirsin osakesalkkuuni 13 000 € uutta pääomaa.
  • Salkun arvo nousi 137 000 euroon vuoden laskennallisen tavoitteen ollessa 111 000 ja vuodelle 2015 asettamani tavoite oli 130 000. Olen reilusti yli vuoden 2016 laskennallisen tavoitteen tasolla.
  • Arvonnoususta merkittävä osa muodostui dollarin vahvistumisesta. Useampi amerikkalainen sijoitukseni olisi tappiolla dollarimääräisesti tarkasteltuna.Valuuttakurssi oli vuoden alussa 1,22 ja vuoden lopussa 1,086.
  • Vuoden osinkokertymä ylsi noin 3690 euroon.
  • Vuoden 2014 tapaan päättyneenä vuonna vaihtoehtoiset sijoitukset olivat suuressa roolissa: 1000 € yrityslainoihin, 400 € osuuskaupan jäsenyyksiä, 4000 € vertaislainoitusta harjoittaviin yhtiöihin ja eläkesäästöjä kertyi noin 3000 €. Nämä sijoitukset olivat paljolti mahdollisia alhaisemman veroprosentin ja ulkomailla pitämättä jääneiden lomien vuoksi.
Useat amerikkalaiset sijoitukseni, jotka olen ostanut tai tehnyt lisäsijoituksen vuonna 2014 tai sen jälkeen, olivat dollarimääräisesti tappiolla. Dollarin vahvistuminen peitti ostojeni (ajoituksen) kehnoutta parantamalla euromääräistä tuottoa. Tappiolla amerikkalaisista sijoituksista todellisuudessa olivat Coach, Deere ja Emerson Electric, vaikka valuuttakurssimuutoksen takia ne olivat euromääräisesti vihreällä. IBM, Ensco, Textainer ja Mattel olivat puolestaan tappiolla dollarimääräisesti enemmän kuin euromääräisesti.

Vuoden 2016 tavoitteet

  • Salkun arvo 160 000 €, mikä tarkoittaa vain hienoista arvonnousua.
  • Omaisuuden arvo 270 000 euroa, mikä on haastava tavoite, jos osakkeiden arvonnousu ei ole edellistä tavoitetta vauhdikkaampaa.
  • Kolme asuntoa vaurastumisen vauhtipyöränä. Yksi asunto lisää on tärkein komponentti saavuttamaan omaisuustavoitteeni.
  • Kaksi uutta tuotetta osakeyhtiölleni myyntiin.
  • Yksi uusi vaihtoehtoinen sijoitus.

Suunnitellut osakemyynnit - ydinsalkku

Pyrin myymään yhden alisuoriutujan ydinsalkusta vuosittain varmistaakseni salkun laadun.
  • IBM. Mikäli yhtiö onnistuu vakuuttamaan sijoittajat muutostarinansa toimivuudesta ja kurssi nousee merkittävästi, luovun ehkäpä tästä sijoituksesta. Mielestäni yhtiö on matkalla kilpailuareenalle, joka on täynnä nälkäisiä ja vikkeliä pk-yrityksiä. 
  • YIT. Olen luultavasti ollut väärässä yhtiön suhteen. Talotekniikkaurakoinnin irtaannuttua erilleen yhtiön liiketoiminta ja osingonmaksu ovat ehkäpä minulle liian epävakaita.
  • Textainer tai Ensco. Astuttuani arvoansaan on pohdittava jäänkö odottamaan käännettä parempaan. Alisuoriutujat on aina pyrittävä myymään, mutta mielestäni kohtuullisen laadukkaat yhtiöt kärsivät lähinnä ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta.
***

Ota lentävä lähtö uuteen vuoteen ja etumatkaa omaan vaurastumiseesi - Tie ensimmäiseen 100 000 € - katso täältä lisää.

2 kommenttia:

  1. Aika maltillinen on salkun arvo -tavoitteesi, miksi näin?

    VastaaPoista
  2. Moi, oikeastaan yksi ainoa syy: en usko osakkeiden arvonnousun jatkumiseen vuonna 2016.

    VastaaPoista